Royal Canin Finland

Etätyön päättyminen voi aiheuttaa lemmikille suurta stressiä

Jaa
Lukuisat koirat ja kissat jäävät ensimmäistä kertaa yksin, kun etätyösuosituksia puretaan ja ihmiset palaavat toimistoille. Elämänmuutos aiheuttaa lemmikillekin stressiä, johon voi löytää avun rutiineista, virikkeistä ja ruokinnasta.

Korona-aikana moniin perheisiin on hankittu uusi lemmikki. Koirien rekisteröintimäärät kasvoivat Kennelliiton mukaan vuonna 2020 8,3 % edellisvuoteen verrattuna ja Royal Caninin teettämän kyselytutkimuksen mukaan sekä kissojen että koirien kasvattajat olivat huomanneet pentujen kysynnässä selvän kasvun pandemian aikana.

– Etätyöaikana hankituille lemmikeille on normaali tilanne, että ihmiset ovat enimmäkseen kotona. Nyt ollaan hiljalleen palaamassa takaisin toimistoille ja tällainen elinympäristön sekä rutiinien muutos voi aiheuttaa lemmikille suurtakin stressiä, kertoo Royal Caninin Field Sales Representative Mari Smal.

Stressi tehostaa hermoston toimintaa ja esimerkiksi nostaa verenpainetta ja sykettä. Lyhytkestoisena stressi toimii tehosteena ja saa kehon sekä mielen toimimaan haastavissa tilanteissa. Stressi on kuitenkin keholle suuri rasite, eikä koira tai kissa kestä toistuvaa tai pitkään jatkuvaa stressiä. Krooninen stressi heikentää vastustuskykyä ja hyvinvointia sekä eläimen kykyä suoriutua tavallisesta arjesta.

Tunnista lemmikkisi stressi

Stressaantuneen lemmikin tunnistaa käytöksestä. Koira voi tuntua levottomalta ja reagoida tilanteisiin tavallista voimakkaammin. Koira saattaa läähättää, vaeltaa huoneesta toiseen, vinkua, vapista tai nuolla itseään tarpeettoman paljon. Stressi voi myös vaikuttaa muun muassa koiran suhtautumiseen toisiin koiriin, ruokahaluun ja suoliston toimintaan. Kissan käytöksessä stressi voi näkyä apaattisuutena tai päinvastoin ylivilkkautena, ärtymyksenä tai ruokahalun muuttumisena. Stressi voi aiheuttaa kissalle esimerkiksi iho- tai ruoansulatusongelmia, sisäsiisteysongelmia tai itsensä pakonomaisesti pesemistä.

– Stressin oireet ovat eläimilläkin hyvin yksilöllisiä. Omistajan onkin tärkeä tietää, miten lemmikki käyttäytyy voidessaan hyvin, jotta voi huomata stressin vaikutukset. Etätyöajan loppuessa ja lemmikin yksinoloajan kasvaessa nopeasti omistajan kannattaa olla herkkänä, miten lemmikki reagoi, sanoo Smal.

Äkillinen muutos yksinolorutiineissa voi pahimmillaan laukaista eroahdistuksen. Tällöin yksinolosta voimakkaasti stressaantunut koira muuttuu erittäin levottomaksi yksin jäädessään ja saattaa haukkua, pureskella huonekaluja, ravata edestakaisin tai tehdä tarpeensa sisälle.

– Eroahdistunut koira tarvitsee apua ja säännöllistä yksinoloharjoitusta. Jos epäilee omalla koirallaan eroahdistusta, on parasta ottaa ensimmäisenä yhteys eläinlääkäriin.

Apua stressiin rutiineista, virikkeistä ja ruokinnasta

Toimistotyöhön siirtymisen aiheuttamaa mullistusta voi yrittää tehdä lemmikille helpommaksi. Johdonmukaiset ja ennustettavat rutiinit voi luoda jo etukäteen ja alkaa viettää asteittain pidempiä aikoja erossa lemmikistä. Lemmikin kanssa pitäisi viettää aikaa joka päivä ja tarjota tekemistä. Monipuoliset virikkeet ehkäisevät turhautumisesta johtuvaa stressiä.

– Koiralla ja kissalla pitää olla riittävästi mielekästä puuhaa, jotta ne eivät tylsisty. Liikunta, leikkiminen, koulutushetket ja kotoisat nukkumapaikat pitävät lemmikin tyytyväisenä ja auttavat sitä rentoutumaan, kun on jälleen aika jäädä yksin.

Kissan ja koiran ahdistusta voi helpottaa myös räätälöidyllä ruokavaliolla, joka auttaa lemmikkiä sopeutumaan muutoksiin ja stressaaviin tilanteisiin. Ruokavaliosta on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:
Mari Smal, Field Sales Representative VET Finland, +358 (0)40 777 8398, mari.smal@royalcanin.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Royal Canin Finland



https://www.royalcanin.com/fi

Royal Caninista

Royal Canin on yksi maailman johtavista korkealaatuisen ruoan valmistajista koirille ja kissoille. Yritys perustettiin vuonna 1968 Etelä-Ranskassa. Yritys on ollut MARS Inc:n omistuksessa vuodesta 2002, ja se on tällä hetkellä edustettuna yli 100 markkina-alueella. Royal Caninilla on laaja kokemus ravitsevien ruokavalioiden kehittämisestä tutkimuksen ja havaintojen perusteella, ja se tekee tiivistä yhteistyötä eläinlääkäreiden, kasvattajien ja muiden kumppanien kanssa. Maailmanlaajuisesti yhtiöllä on noin 7 800 työntekijää, joista 500 on eläinlääkäreitä ja ravitsemusasiantuntijoita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Royal Canin Finland

Näin huolehdit kissasi tai koirasi ihosta26.5.2023 12:43:23 EEST | Tiedote

Koirien iho-ongelmista 38 prosenttia ilmenee ensimmäisen elinvuoden aikana. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota kissasi tai koirasi käyttäytymiseen ja siihen, jos käyttäytyminen poikkeaa normaalista jo lemmikin ollessa pentu. Royal Caninin eläinlääkäri antaa parhaat vinkkinsä koirien ja kissojen iho-ongelmien hoitamiseen. Ravitsevalla ruoalla voi olla positiivinen vaikutus koirien ja kissojen ihoon ja turkkiin, mutta ruokavalio voi myös aiheuttaa allergisia reaktioita. Ruoka-aineallergiat ja -intoleranssit (Cutaneous adverse food reaction – cAFR) ovat syy lähes viidenneksessä koirien kutinaan liittyvistä ongelmista. Ihon ja turkin hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että koira tai kissa saa riittävästi kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, erityisesti mitä tulee välttämättömiin rasvahappoihin ja proteiineihin. - Koirat ja kissat, joilla on taipumusta ihoherkkyyksiin, voivat hyötyä ruokavaliosta, joka on erityisesti kehitetty tukemaan sen ihon ja turkin hyvinvointia. On olemassa myös ns.

Eläinlääkärin vinkit lemmikkisi painonhallintaan30.1.2023 11:05:39 EET | Tiedote

Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Royal Caninin eläinlääkäri antaa vinkit lemmikin painon arvioimiseen ja terveyden edistämiseen. Vuoden alussa monet ihmiset hankkivat kuntosalikortin ja tarkistavat omia ruokailutottumuksiaan. Kiristävät vaatteet saattavat olla merkki siitä, että joululoma on jättänyt jälkensä. Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Kuinka sitten selvittää, onko koira tai kissa ylipainoinen. Yleisin syy koiran tai kissan ylipainoon on, että se saa pitkällä aikavälillä liikaa energiaa suhteessa kulutukseensa. Tämä voi olla lemmikille terveysriski, sillä ylipainolla on usein negatiivinen vaikutus eläimen terveyteen ja elämänlaatuun. – Monet omistajat ajattelevat, että heidän kissansa tai koiransa näyttää suloiselta hieman pyöreämpänä samoin kuin meihin vetoavat söpöt ja pulleat vauvan kasvot. Esimerkiksi kissalla kuitenkin yksikin ylimääräinen kilo voi vastata 16 ylimääräistä kiloa ihmisellä, kertoo Roy

Vinkkejä sinulle joka hankit kissanpennun14.11.2022 12:45:49 EET | Tiedote

Royal Caninin eläinlääkäri vastaa yleisimpiin kissan sterilointia ja kastrointia koskeviin kysymyksiin ja kertoo, mitä lemmikinomistajien tulisi pitää mielessä kun kissan aineenvaihdunta muuttuu leikkauksen johdosta. - Kissan steriloinnilla ja kastroinnilla on useita etuja, ja se voi pidentää kissan elinikää, estää ei-toivottuja pentueita ja epäsuorasti myös estää kissojen kodittomuutta. Steriloinnilla ja kastroinnilla on kuitenkin usein myös pitkäaikainen vaikutus kissan aineenvaihduntaan ja ravitsemustarpeisiin, kertoo Royal Caninin eläinlääkäri Karin Eliasson. Kissan aineenvaihdunta voi periaatteessa muuttua yhdessä yössä kissan steriloinnin/kastroinnin jälkeen. Ruokahalu saatta myös kasvaa 20–25 prosenttia, kun taas energiankulutus voi laskea jopa 30 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kissa syö helposti liikaa ja ylimääräinen energia varastoituu rasvana. Siksi leikatuilla kissoilla on suuri ylipainon riski. Ylipaino puolestaan voi johtaa vakaviin terveysongelmiin. - Jotta kissa säil

Omistajat ymmärtävät kissojaan usein väärin: Viisi vinkkiä kissan kehonkielen tulkintaan8.4.2022 11:19:30 EEST | Tiedote

Kissa on yksi yleisimmistä lemmikeistä, mutta silti ihmiset ymmärtävät niiden käytöstä usein väärin. Royal Canin antaa vinkkejä, kuinka voit ymmärtää kissoja paremmin tulkitsemalla niiden kehonkieltä. Kissoista liikkuu virheellisiä myyttejä ja vanhoja käsityksiä. - Kissat eivät ole yhtä huomionhakuisia kuin koirat ja käyttäytyvät usein itsenäisemmin. Tämän vuoksi ihmiset eivät aina ymmärrä kissojen tarpeita oikein, sanoo Anna-My Olausson, Royal Caninin kissa-asiantuntija. Ymmärrä kissan tarpeet Kissan tarpeet saatetaan ohittaa, koska sen käyttäytymisen tulkitseminen on vaikeaa. Tämän vuoksi kissa voi olla liikaa itsekseen, saada liian vähän virikkeitä, päästä liian myöhään eläinlääkäriin tai saada ikään, rotuun tai ravitsemustarpeisiin sopimatonta ruokaa. - Jos ymmärrät kissasi kehonkieltä, voit lisätä sen hyvinvointia ja samalla parantaa suhdettasi lemmikkiisi, sanoo Olausson. Kissa-asiantuntijan vinkit kissan kehonkielen lukemiseen: Tyytyväinen ja onnellinen Kun kissa voi hyvin, sen

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye