Etävanhemmalle: ”Eikö lapsi voi mennä sairastamaan oikeaan kotiinsa?”
Joka kolmas Monimuotoiset perheet -verkoston ja Miessakit ry:n kyselyyn vastannut etävanhempi oli kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana työn ja perheen yhteensovittamisen haasteita, jotka johtuvat työyhteisön joustamattomuudesta tai asenteista. Haasteiden syy oli useimmiten perhearjen ja työn yhdistäminen (67 prosenttia), työssä jaksaminen (51 prosenttia) tai sairauslomat ja muut poissaolot (43 prosenttia).
– Näin miesten viikolla on tärkeää puhua etävanhempien työn ja perheen yhteensovittamisen haasteista, sillä etävanhemmista valtaosa, eli yli 80 prosenttia on miehiä. Suhde lapsiin ja osallistuminen lasten arkeen on yksi keskeisimmistä eronneiden miesten huolista, painottaa Antti Alén Miessakit ry:stä.
Melkein joka toinen, eli 46 prosenttia, kyselyyn vastanneista etävanhemmista on kokenut myös kuntien tai hyvinvointialueiden palveluihin liittyviä haasteita, joilla on vaikutuksia perheen ja työn yhteensovittamiseen. Arkea voivat haastaa esimerkiksi koulukyytien puuttuminen ja tiedonsaantivaikeudet lapsen asioista.
Vuorotöiden tekeminen tuo etävanhemmalle selvästi arjen haasteita. Kaikki kyselyyn vastanneet etävanhemmat, joiden työpaikalla tehtiin vuorotöitä, olivat kokeneet työyhteisöstä johtuvia työn ja perheen yhteensovittamisen haasteita. Myös palveluihin liittyviä ongelmia oli kohdannut valtaosa vuorotyötä tekevistä.
Avovastausten mukaan työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet ovat välillä niin vaikeita, että etävanhempi on joutunut irtisanoutumaan niiden vuoksi. Irtisanoutumisia eri perhetilanteissa on tullut esille myös muissa Monimuotoiset perheet -verkoston työelämäkyselyissä.
– Myös monet palvelut, kuten tiedonsaanti eri asioista tai koulukyydit, eivät huomioi etävanhemmuutta. Tämä entisestään hankaloittaa sujuvan arjen pyörittämistä, Antti Alén jatkaa.
Etävanhemmuutta vähätellään
Etävanhempien vanhemmuutta ja hoivavastuuta vähätellään kyselyn mukaan toisinaan työelämässä. Avovastauksissa on kuvattu tilanteita, joissa työnantaja on esimerkiksi kysynyt, eikö lapsi voi mennä oikeaan kotiinsa sairastamaan, kun etävanhempi on halunnut jäädä hoitamaan sairasta lastaan.
Toisessa vastauksessa etävanhempi kertoi, että työnantaja oli vaatinut lapsen lähivanhemmalta todistuksen, miksi hän ei voi hoitaa sairasta lasta, vaikka lapsen hoitovastuu oli ollut etävanhemmalla kyseisellä viikolla.
– Mielikuva työpaikoilla saattaa olla, että etävanhemman hoivavastuu on niin pieni, ettei se vaadi joustoja. Yhä useampi lapsi kuitenkin vuoroasuu kahdessa kodissa. Vaikka lapsi ei ole kirjoilla etävanhemman luona, voi etävanhemman hoivavastuu olla yhtä suuri tai lähes yhtä suuri kuin lähivanhemmalla, muistuttaa työelämän erityisasiantuntija Tiina-Emilia Kaunisto Monimuotoiset perheet -verkostosta.
– Työelämän vaatimukset voivat johtaa siihen, että moni etävanhempi ei ehkä vietä lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaisi. Asia voisi kuitenkin olla helposti ratkaistavissa, jos vanhempi saisi joustoja lapsiviikoilla tai siihen, että hän voi hakea lapsen toiselta paikkakunnalta, Kaunisto lisää.
Monimuotoiset perheet -verkoston ja Miessakit ry:n kyselyyn vastasi touko-elokuussa 192 etävanhempaa. Vastaajista miehiä oli 58 prosenttia, naisia 38 prosenttia, viisi prosenttia valitsi sukupuolekseen muu tai ei halunnut sanoa sukupuoltaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina-Emilia KaunistoTyöelämän erityisasiantuntija
Monimuotoiset perheet -verkoston työelämän erityisasiantuntija
Tietoja julkaisijasta
Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Adoptioperheet ry, Familia ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Suomen nuoret lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto
KUTSU: Lapsitoiveen toteuttamisen politiikkaa -tilaisuus ti 24.9. klo 9–11.1512.9.2024 09:02:17 EEST | Kutsu
Eduskunnan Monimuotoiset perheet -ryhmän ja perhejärjestöjen yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa puhutaan toivotun lastensaannin politiikasta, mukana kokemusasiantuntijoita sekä poliitikkoja. Tervetuloa kuulemaan lapsitoiveiden toteuttamisesta eri perhetilanteissa ja lastensaannin tukemisesta poliittisin keinoin!
Sateenkaariperheet huomioitava työehtosopimuksissa24.6.2024 08:20:00 EEST | Tiedote
Sateenkaarivanhemmat on huomioitava nykyistä paremmin työehtosopimuksissa, vaatii Monimuotoiset perheet -verkosto Helsinki Pride -viikolla. Verkoston selvityksen mukaan haasteita on lapsen sairastumiseen, perhevapaisiin ja sairauslomiin liittyvissä kirjauksissa.
Selvitys: Kasvattilapsi, ottolapsi, biologinen vanhempi – työehtosopimuksista löytyy syrjiviä sanoja30.5.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Työehtosopimukset kaipaavat selkeyttämistä, miten toimitaan eri perhetilanteissa, osoittaa Monimuotoiset perheet -verkoston selvitys. Työehtosopimuksista on löydettävissä myös vanhanaikaisia käsitteitä ja tekstimuotoiluja, jotka kaipaavat päivittämistä nykypäivään.
Perhejärjestöt: Järjestöjen rahoitusleikkaukset haittaavat ennaltaehkäisyä, syntyvyyttä sekä työn ja perheen yhteensovittamista12.4.2024 11:06:17 EEST | Tiedote
Monimuotoiset perheet –verkoston perhejärjestöt arvioivat, että järjestöjen rahoitusleikkauksilla voi olla arvaamattoman suuria ja pitkäkestoisia vaikutuksia. Vaikutukset voivat näkyä paitsi hyvinvoinnin heikkenemisenä ja sosiaalisina ongelmina myös syntyvyydessä, työelämässä, palveluiden laadussa ja vapaaehtoistyössä, jonka arvoksi on Suomessa laskettu 3 miljardia euroa vuosittain.
Erityislapsen vanhempi on ammattitaitoinen työntekijä, jonka arki on haastavaa – vinkit tukemiseen18.3.2024 08:10:00 EET | Tiedote
Pähkinänsärkijät-verkosto on julkaissut kymmenen vinkkiä erityistarpeisten lasten vanhempien tukemiseen työpaikoilla. Erityislapsiperheiden asemaa edistävän yhteistyöverkoston vinkkilistan voi tulostaa omalle työpaikalle tai ottaa sen avulla puheeksi työpaikan perheystävälliset käytännöt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme