Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen sidosryhmien tyytyväisyys on kasvanut

Jaa
Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten sidosryhmäkyselyn perusteella Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on nostanut kokonaistyytyväisyyttään merkittävästi. Edellinen kysely tehtiin vuonna 2019.
Sidosryhmät kuvailivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta asiantuntevaksi, osaavaksi, yhteistyötaitoiseksi ja helposti lähestyttäväksi.
Sidosryhmät kuvailivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta asiantuntevaksi, osaavaksi, yhteistyötaitoiseksi ja helposti lähestyttäväksi.

Kyselyyn vastasi 175 henkilöä. Kokonaisarvosana oli 3,99 asteikolla 1-5. Vuonna 2019 vastaava luku oli 3,68. Valtakunnallinen, koko ELY-keskusta koskeva tyytyväisyys oli 4,00. Tällä kertaa kyselyn vastaajajoukko meidän osaltamme myös kasvoi merkittävästi, kiitämme kaikkia aktiivisuudesta ja palautteen antamisesta. 

Sidosryhmät kuvailivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta asiantuntevaksi, osaavaksi, yhteistyötaitoiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Kehittymisen tarvetta nähtiin tehokkuudessa ja yhtenäisissä toimintatavoissa.  

 -Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin. Erityiskiitos verkostossa tehtävästä työstä saa henkilöstö. He ovat venyneet tässä haastavassa parin vuoden mittaisessa tilanteessa, toteaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Mika Soininen

Sidosryhmäyhteistyö koetaan tärkeäksi 

Tuloksista tulee esille, että verkostojen kanssa tehtävä yhteistyö ja etenkin alueellisuus ja alueen hyvä tuntemuskoetaan tärkeäksi. Alueellista yhteistyötä jopa kaivataan entistä enemmän. Sidosryhmät kantavat myös huolta ELY-keskuksen resurssien riittävyydestä. Kaikkiaan ELY-keskus koetaan erittäin merkittäväksi yhteistyökumppaniksi. 

-Kysely on meille tärkeä. Meille tulleet kehittämisehdotukset tullaan käymään läpi ja kehittämään toimintaamme palautteiden pohjalta, kertoo Soininen. 

Sidosryhmäkyselyyn osallistui keskeisiä yhteistyökumppaneita, kuten muita viranomaisia, palveluntuottajia, ohjaavia ministeriöitä ja muita yhteistyökumppaneita.

ELY-keskuksen tehtävät ovat laaja-alaisia ja tehtävämme vaikuttavat jokaisen arkielämään. Esimerkiksi teidenrakentaminen ja niiden kunnossapito, ympäristön tila ja suojelu. Lisäksi tuemme yrityksiä niiden kehittymisessä niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.  Olemme merkittäviä alueidemmekehittäjiä ja EU-rahoituksen myöntäjiä. Suojelemme eläin- ja kasvilajeja sekä niiden elinympäristöjä. Seuraammeympäristön tilaa ja tuotamme ajantasaista ympäristötietoa. Edistämmeympäristönsuojelua ja valvontaa eri toimialoilla.  

Tavoitteenamme on kestävä tulevaisuus ihmisten ja alueiden parhaaksi.

Lisätiedot valtakunnallisesta uutisesta (ely-keskus.fi)

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sidosryhmät kuvailivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta asiantuntevaksi, osaavaksi, yhteistyötaitoiseksi ja helposti lähestyttäväksi.
Sidosryhmät kuvailivat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta asiantuntevaksi, osaavaksi, yhteistyötaitoiseksi ja helposti lähestyttäväksi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye