Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa muutoksia Mustasaaren pohjavesialueille Västerhankmo ja Glötviken (Pohjanmaa)
26.10.2022 09:00:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten | Tiedote
Ehdotuksen mukaisesti Västerhankmo pohjavesialueen rajat pienenevät. Eidisbackvägenista koilliseen ja kaakkoon sijaitsevat alueet koostuvat pääsääntöisesti moreenista, eikä tutkimuksissa tavoitettu lajittuneita harjumateriaaleja. Harju on maastossa vaikeasti erotettavissa ja osin hienojakoisten merisedimenttien ja karkeiden lajittamattomien aineksien peitossa. Pohjavesialueella on kaksi vedenottamoa, jotka mahdollistavat noin 500 m3/vrk vedenoton. Vedenottamot eivät ole käytössä.
ELY-keskuksen ehdotuksen mukaisesti Glötviken (1049907) 1. luokan pohjavesialue poistetaan luokituksesta. Pohjavesialue on moreenimuodostuma, jossa arvioitu pohjaveden muodostuminen on noin 50 m3/vrk. Alueella olevat vesilaitokset ovat lopettaneet toimintansa, eikä alue enää täytä yhdyskunnan vedenhankintakäytölle asetettuja vaatimuksia.
Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) luvussa 2 a. Lain 10 c §:n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on muutettava pohjavesialueen rajausta tai luokitusta, jos niihin olennaisesti vaikuttava tieto sitä edellyttää. ELY-keskus määrittää pohjaveden muodostumisalueen rajan ja uloimman rajan alueelle, jolla on vaikutusta pohjavesimuodostuman veden laatuun tai muodostumiseen.
Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosehdotuksia koskevat aineistot ovat yleisesti nähtävillä 21.10.2022–28.11.2022 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.ely-keskus.fi/kuulutukset/etela-pohjanmaa. Pohjavesialueiden luokitusten ja rajausten kannalta olennaista tietoa lähetetään ELY-keskukseen 28.11.2022 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Krister Dalhem, puh. 0295 027 671
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
Verksamheten har upphört den 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
