Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon Kaukasen tuulivoimapuiston laajennuksen YVA-ohjelmasta (Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa)

Jaa
Puhuri Oy suunnittelee Kaukasen tuulivoimapuiston laajennusta. Suunnitelman mukaan voimaloita rakennettaisiin enintään 18. Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho on noin 8–10 MW ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä. Laajennusalue sijaitsee Kaukasennevan tuulivoimapuiston pohjoispuolella, Kannuksen kaupungin lounaisosassa.

Kaukasen laajennuksen hankealueen koillisosa rajautuu Kalajoen kaupunkiin ja itä- ja kaakkoisosa Sievin kuntaan. Tuulivoimapuistoalue kattaa noin 2050 hehtaarin laajuisen alan.

Sähkönsiirron osalta arvioinnissa tarkastellaan kolmea eri sähkönsiirtoreittiä. Liittyminen kantaverkkoon on suunniteltu ensisijaisesti tapahtuvan Kaukasennevan hankealueella sijaitsevan sähköaseman kautta. Vaihtoehtoisesti rakennetaan uusi voimajohto uudelle, Sievin kunnanrajan läheisyyteen suunnitellulle sähköasemalle. Mikäli Kaukasen laajennushanke toteutuu sellaisella kokonaisteholla, että Kaukasennevan sähköaseman kapasiteetti ei ole riittävä, tullaan tuotettu sähkö siirtämään valtakunnanverkkoon hankealueen kaakkoispuolelle, Sievin Kukonkylän alueelle suunnitteilla olevan uuden sähköaseman kautta. Reitti olisi noin 3,1 km pituinen ja voimajohto sijoittuisi kokonaisuudessaan uuteen maastokäytävään.

Hankevastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta toimitettiin ELY-keskukselle arviointiohjelmaa koskevassa kuulemisessa yhteensä 27 lausuntoa ja 9 asiantuntijakommenttia sekä 1 mielipide.

Kuulemisessa saatiin kannanottoja erityisesti hankkeen potentiaalisista vaikutuksista maisemaan, linnustoon ja metsäpeuraan. Myös mahdolliset vaikutukset ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen ja terveyteen sekä hankkeen lähialueen virkistyskäyttöön nousivat esiin. ELY-keskus edellyttää hankkeen arviointimenettelyn edetessä huomioimaan ohjelmavaiheen aikana saatu palaute sekä erityisesti lähialueen eri tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutukset.

Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta

http://www.ymparisto.fi/kaukasentuulivoimaYVA

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Hanna Välimaa, puh. 0295 028 383

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

De österbottniska landskapen har fått 1184 hektar nya naturskyddsområden (landskapen i Österbotten)8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Under år 2024 verkställde NTM-centralen i Södra Österbotten sammanlagt cirka 1184 hektar olika skyddsområden i landskapen Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Till landskapen utdelades sammanlagt cirka 2 300 000 euro i upphandlingspengar, vilket innefattar utbetalda köpesummor, mellanskillnader, fridlysningsersättningar och ersättningar för inlösningsobjekt.

Etelä-Pohjanmaalla epävarmat ja sumuiset näkymät29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote

Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Useilla alueilla talouden elpyminen on alkanut, mutta Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niiden aiheuttamat vastatoimet ovat vieneet maailmankaupan sekasortoiseen tilaan, jossa tulevaisuuden ennakointi on erittäin vaikeaa. Epävarmuutta lisää myös Venäjän käymä sota Ukrainassa. Etelä-Pohjanmaalla epävarmuus ja sumuisuus luonnehtivat maakunnan suhdanneodotuksia. Usko käänteeseen on kuitenkin hiljalleen vahvistumassa, vaikka geopoliittinen tilanne ja protektionistiset politiikkatoimet ovat tuottaneet uudenlaista hämmennystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye