Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon Poikelin tuulivoimapuiston (Korsnäs) YVA-ohjelmasta (Pohjanmaa)

Jaa

Poikel Vindkraft Ab/Oy ja Edsvik vindpark Ab suunnittelevat Korsnäsin kuntaan kahdeksan tuulivoimalan tuulivoimahanketta. YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimiva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pitää arviointiohjelman kuulemisessa saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella arviointisuunnitelmassa esitettyjä ympäristövaikutusten arviointimenetelmiä pääosin riittävinä.

Poikel Vindkraft Ab/Oy ja Edsvik vindpark Ab suunnittelevat Korsnäsin kuntaan kahdeksan tuulivoimalan tuulivoimahanketta. Suunnitellut tuulivoimalat ovat maksimiteholtaan 5-10 megawattia ja voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 290 metriä, napakorkeus enintään 200 metriä ja roottorin halkaisija enintään 180 metriä. Tuulivoimapuiston hankealue sijaitsee noin kilometri Korsnäsin keskustaajamasta itään. Hankealueella tuotettu sähkö siirretään alustavien suunnitelmien mukaan valtakunnanverkkoon keskijännitekaapelein hankealueen eteläpuolella sijaitsevan Taklaxin sähköaseman kautta.

Ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma on sisällytetty Poikelin tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimiva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pitää arviointiohjelman kuulemisessa saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella arviointisuunnitelmassa esitettyjä ympäristövaikutusten arviointimenetelmiä pääosin riittävinä. Hankkeiden sähkönsiirron vaikutukset tulee arvioida kuten tuulivoimaloiden vaikutukset.

Esitettyjen selvitysten lisäksi ELY-keskus katsoo, että hankkeessa tulee tehdä ajantasaiset muuttolintujen seurantaselvitykset (kevät- ja syysseuranta). Lisäksi hankkeessa tulee tehdä selvitykset petolintujen muutosta, pesinnästä ja saalistuslennoista. Melu- ja välkemallinnuksissa tulee huomioida, että ne vastaavat suunnitellun kokoisia tuulivoimaloita.

Kuulemisessa saatiin 20 viranomaisten antamaa lausuntoa ja 34 yksityisten henkilöiden jättämää mielipidettä, jotka sisälsivät useita nimiä. Kuulemisen perusteella ELY-keskus näkee, että hankkeen sosiaaliset vaikutukset tulee erityisesti huomioida. Hankealueen lähialueella on runsaasti asutusta, mikä tulee huomioida hankkeessa ja sen vaikutuksissa.

Arviointisuunnitelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät www.ymparisto.fi/poikelintuulivoimaYVA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Jutta Lillberg-Puskala, puh. 0295 027655

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Algläget i NTM-centralen i Södra Österbottens område tämligen lugnt22.7.2021 14:58:15 EEST | Tiedote

Under den senaste veckan har det på NTM-centralen i Södra Österbottens område observerats blågröna alger (cyanobakterier) vid fem av observationsplatserna som ingår i den riksomfattande uppföljningen. I insjöarna observerades lite alger i Ähtärinjärvi vid observationsplatsen intill Ähtärinrannan koulu och i Evijärvi vid observationsplatsen i Sillankorva. Längs kustområdet observerades lite alger blandade i vattenmassan vid Tankar i Karleby, Storbådan i Vörå och utanför Bergö i Malax. Utöver den riksomfattande alguppföljningen kom också en myndighetsobservation från Etseri kommuns miljöskyddsbyrå, som rapporterade alger vid Ähtärinsalmi i Ähtärinjärvi. Även här uppgavs det vara frågan om en del alger.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella levätilanne suhteellisen rauhallinen22.7.2021 14:58:14 EEST | Tiedote

Kuluneen viikon aikana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella havaittiin viidellä valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteillä sinilevää. Sisävesillä levää esiintyi hieman Ähtärinjärvellä Ähtärinrannan koulun havaintopisteellä ja Evijärvellä Sillankorvan havaintopisteellä. Rannikkoalueilla levää havaittiin hieman veteen sekoittuneena Kokkolan Tankarilla, Vöyrin Storbådanilla ja Maalahden Bergön edustalla. Valtakunnallisen leväseurannan ulkopuolinen viranomaishavainto saatiin Ähtärinjärven Ähtärinsalmelta kunnan ympäristösuojelutoimiston ilmoituksesta. Kohteessa levää raportoitiin olevan hieman.

Det varma vädret har gjort att blågröna alger ökat särskilt längs den österbottniska kusten15.7.2021 14:44:42 EEST | Tiedote

Under vecka 28 har det observerats blågröna alger eller cyanobakterier vid tre av de österbottniska observationsplatserna inom den nationella alguppföljningen. Lite blågröna alger observerades vid observationsplatserna i Kaskö, Storbådan i Vörå och Sillankorva i Evijärvi. Utöver den nationella alguppföljningen har utomstående sakkunniga gjort algobservationer i Pjelaxfjärden i Närpes, utanför Kaskö, i Köklot skärgård i Korsholm samt vid Mickelsörarna och i norra delen av Oravaisfjärden i Vörå. Vid de nämnda platserna observerades en aning alger som i huvudsak var blandade i vattenmassan.

Lämmin sää on lisännyt sinilevien kasvua etenkin rannikkoalueilla pohjalaismaakunnissa15.7.2021 14:44:41 EEST | Tiedote

Viikolla 28 sinilevää on havaittu kolmella valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteellä pohjalaismaakunnissa. Hieman sinilevää havaittiin Kaskisten, Vöyrin Storbådanin ja Evijärven Sillankorvan havaintopisteillä. Lisäksi valtakunnallisen leväseurannan ulkopuolisia asiantuntijahavaintoja tehtiin Närpiön Pjelaxfjärdenissä, Kaskisten edustalla, Mustasaaren Köklotin saaristossa sekä Vöyrin Mikkelinsaarilla ja Oravaistenlahden pohjoisosassa. Mainituissa kohteissa levää havaittiin hieman pääosin veteen sekoittuneena.

Undersökningar av markbottnen inför broreparationer inleds på riksväg 8 (Österbotten)9.7.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

På riksväg 8 utförs undersökningar av markbottnen och terrängmätningar inför kommande förnyelser av broar. Arbetet utförs i Pedersöre och Kristinestads kommuner, där bron över Lappfjärds å och bron vid Jåksholmen förnyas under år 2022. De gamla broarna rivs och nya byggs i stället. Tillsvidare är broarna inte i så dåligt skick att de skulle medföra hastighets- eller viktbegränsningar för trafiken.

Maaperän pohjatutkimukset siltojen uusimista varten alkavat valtatiellä 8 (Pohjanmaa)9.7.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Valtatiellä 8 tehdään lähiviikkojen aikana maaperän pohjatutkimuksia ja maastomittauksia siltojen uusimista varten. Työt sijoittuvat Pedersören ja Kristiinankaupungin kuntien alueelle, joissa tullaan vuonna 2022 uusimaan Lapväärtinjoen ja Joksholman sillat. Vanhat sillat tullaan purkamaan ja tilalle rakennetaan uudet sillat. Siltojen kunnot eivät aiheuta toistaiseksi valtatien liikenteelle nopeus- tai painorajoituksia.

Algobservationerna fortsätter i NTM-centralen i Södra Österbottens område (landskapen i Österbotten)8.7.2021 13:54:05 EEST | Tiedote

Vecka 27 har blågröna alger observerats på två av de riksomfattande algobservationsplatserna i de österbottniska landskapen. Lite alger observerades utanför Jakobstad och i Kuortaneenjärvi. Utan-för den riksomfattande alguppföljningen har sakkunniga från hälsovårdsmyndigheten påträffat alger på badstränderna i Halsuanjärvi och Räyringinjärvi samt vid Vitsand och Rödbergen utanför Karleby.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme