Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Isovuoren tuulivoimapuiston YVA-ohjelmasta (Etelä-Pohjanmaa)
Vireillä olevassa ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan kokonaiskorkeudeltaan enintään 270 metrin korkuisia tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on 7–10 MW.
Sähkönsiirto tuulivoima-alueelta on suunniteltu toteutettavan maakaapeleilla hankealueelta länteen, missä hanke liitetään Atrian Nurmon tehtaan sähköasemalle. Tuotettava sähkö on määrä käyttää Atrian tehtaan toimintoihin, ja mahdollisesti ylijäävä osa voidaan syöttää valtakunnan verkkoon aseman kautta. Isovuoren hanke on osa vihreää siirtymää.
Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta toimitettiin ELY-keskukselle arviointiohjelmaa koskevassa kuulemisessa yhteensä 25 lausuntoa ja asiantuntijakommenttia sekä 8 mielipidettä.
Kuulemisessa saatiin kannanottoja erityisesti hankkeen mahdollisista vaikutuksista maisemaan, alueen virkistyskäyttöön ja linnustoon. Hankkeessa korostuvat yhteisvaikutukset muiden lähialueilla sijaitsevien tai suunnitteilla olevien tuulivoimalahankkeiden kanssa. ELY-keskus edellyttääkin hankkeen arviointimenettelyn edetessä huomioimaan ohjelmavaiheen aikana saatu palaute.
Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta
Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Anne Paadar, puh. 0295 038 147
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
De österbottniska landskapen har fått 1184 hektar nya naturskyddsområden (landskapen i Österbotten)8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under år 2024 verkställde NTM-centralen i Södra Österbotten sammanlagt cirka 1184 hektar olika skyddsområden i landskapen Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Till landskapen utdelades sammanlagt cirka 2 300 000 euro i upphandlingspengar, vilket innefattar utbetalda köpesummor, mellanskillnader, fridlysningsersättningar och ersättningar för inlösningsobjekt.
Uusia luonnonsuojelualueita 1184 hehtaaria pohjalaismaakuntiin (Pohjalaismaakunnat)8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 aikana Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus toteutti yhteensä noin 1184 hehtaaria erilaisia suojelualueita Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. Hankintarahaa maakuntiin ohjautui yhteensä noin 2 300 000 euroa, joka sisältää maksetut kauppahinnat, välirahat, rauhoituskorvaukset ja lunastuksien kohteenkorvaukset.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ATP Palloneva Oy:n Pallonevan pohjoisen aurinko- ja tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ATP Palloneva Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Kauhajoelle ja Kurikkaan. Hankealue sijoittuu pääosin Kauhajoen kaupungin alueelle, mutta aurinkopaneelikentät sijoittuvat osin myös Kurikan kaupungin puolelle.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta5.5.2025 12:45:25 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta. UPM Wind West Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta, jossa enintään 9 tuulivoimalaa rakennetaan Ähtärin pohjoisosaan, Soinin kunnan rajalle. Hankkeen pinta-ala on noin 1711 hehtaaria.
Etelä-Pohjanmaalla epävarmat ja sumuiset näkymät29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote
Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Useilla alueilla talouden elpyminen on alkanut, mutta Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niiden aiheuttamat vastatoimet ovat vieneet maailmankaupan sekasortoiseen tilaan, jossa tulevaisuuden ennakointi on erittäin vaikeaa. Epävarmuutta lisää myös Venäjän käymä sota Ukrainassa. Etelä-Pohjanmaalla epävarmuus ja sumuisuus luonnehtivat maakunnan suhdanneodotuksia. Usko käänteeseen on kuitenkin hiljalleen vahvistumassa, vaikka geopoliittinen tilanne ja protektionistiset politiikkatoimet ovat tuottaneet uudenlaista hämmennystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme