Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Metsä Board Oyj:n Kaskisten kartonkitehtaan YVA-ohjelmasta (Pohjanmaa)

Jaa
Metsä Board Oyj suunnittelee Kaskisiin kartonkitehdasta, joka sijoittuu nykyisen kemihierretehtaan kanssa samalle tehdasalueelle. Tutkittavissa vaihtoehdoissa tarkastellaan kemihierretehtaan tuotantokapasiteetin nostoa 460 000 tonniin vuodessa, päällystetyn taivekartongin valmistusta 800 000/1 200 000 t/v, mekaanisen massan valmistusta 290 000/540 000 t/v, arkittamon rakentamista tai arkituksen teettämistä toisella tehtaalla ulkomailla ja alle tai yli 300 MW:n biokattilan rakentamista.

Lisäksi tarkastellaan nykyiselle jätevesien purkupisteelle kahta vaihtoehtoista purkupistettä joko Tallvarpenin lahdella tai Ådskärin ja Tunngrundin välisellä merialueella.

Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta jätettiin ELY-keskukselle arviointiohjelmaa koskevassa kuulemisessa yhteensä 23 lausuntoa, mielipidettä ja asiantuntijakommenttia. Useissa mielipiteissä esitettiin huoli jätevesien vaikutuksista vesialueen virkistyskäyttömahdollisuuksiin ja vapaa-ajan asumisen viihtyvyyteen. Myös viranomaisilta saaduissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota vesistövaikutusten arviointiin, vaikutuksiin alueen kalastoon ja kalastukseen, liikennemäärien kasvuun sekä niiden jakautumiseen eri liikennemuotoihin. ELY-keskus edellyttääkin tarkastelemaan arviointiselostusvaiheessa tehtäviä jätevesimallinnuksia huolellisesti sekä tarkentamaan liikennevaikutuksia. Lisäksi vaikutukset ilman laatuun ja ilmastoon mm. puun hankinta-alueen ja hakkuiden myötä nousevat esiin.

Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta

www.ymparisto.fi/kaskinenkartonkitehdasYVA

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Heli Rasimus, heli.rasimus@ely-keskus.fi, p. 0295 027 033

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

I vattendragen ser man nu skvattramrostens spormjöl i form av bruna, ibland omfattande bälten – fenomenet är naturligt och ofarligt (landskapen i Österbotten)30.7.2025 13:55:00 EEST | Pressmeddelande

Under de senaste dagarna har NTM-centralen i Södra Österbotten fått flera frågor om bruna bälten som observerats på vattenytan i vattendrag. Det är med största sannolikhet fråga om spormjöl från rostsvampen skvattramrost. Under torra och blåsiga dagar kan spormjölet spridas med vinden och lägga sig på vattenytan.

Kuusen-suopursunruosteen itiöpöly näkyy vesistöissämme nyt ruskeina, jopa laajoina lauttoina – ilmiö on luonnollinen ja vaaraton (Pohjalaismaakunnat)30.7.2025 13:55:00 EEST | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen on viime päivinä tullut lukuisia soittoja ja yhteydenottoja ruskeista lautoista vesistöjen pinnoilla. Kyseessä on mitä todennäköisimmin kuusen-suopursunruosteen ruostesienen itiöpöly, joka saattaa kuivina ja tuulisina päivinä kulkeutua ilmavirtausten mukana ja laskeutua vesistöihin.

Omfattande rapport över den biologiska mångfalden i Österbotten och Södra Österbotten har blivit klar22.7.2025 17:50:30 EEST | Pressmeddelande

Finlands miljöcentral har gjort en utredning över den biologiska mångfaldens tillstånd i Österbotten och Södra Österbotten samt gett förslag till förbättringar. Utredningen har gjorts på uppdrag av NTM-centralen i Södra Österbotten, Österbottens förbund och Södra Österbottens förbund för att stöda utarbetandet av det regionala LUMO-programmet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye