Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan joet saavuttavat tulvahuipun alkavalla viikolla

Jaa

Lumen sulaminen oli viikonloppuna erittäin nopeaa ja sen odotetaan jatkuvan alkuviikon ajan. Vaasan eteläpuolisten jokien ennustetaan saavuttavan tulvahuipun jo alkuviikosta. Kyrön- ja Lapuanjoen tulvahuippua odotetaan viikon puolivälin paikkeilla. Keski-Pohjanmaan jokien tulvahuipun ennustetaan siirtyvän pidemmälle huhtikuuhun. Pohjalaismaakuntien kevättulva on tänä vuonna selvästi suurempi kuin vuosina 2019 ja 2020.

Kuvituskuva. Kyrönjoki, Skatila 29.3.2021. / Illustrationsbild. Kyro älv, Skatila 29.3.2021.
Kuvituskuva. Kyrönjoki, Skatila 29.3.2021. / Illustrationsbild. Kyro älv, Skatila 29.3.2021.

Vaasan eteläpuolisten jokien, kuten Lapväärtin-, Teuvan-, Närpiön- ja Maalahdenjoki, ennustetaan saavuttavan keskimäärin kerran 1–5 vuodessa toistuvan tulvan tason. Tulvan ei kuitenkaan ennusteta aiheuttavan merkittäviä haittoja, vaikka vesi nousee paikoin pelloille ja metsään sekä pienemmille teille. Jääpadot voivat aiheuttaa paikallisesti myös rakennusvahinkoja, mutta pääosin alueen jäät ovat melko heikkoja.

Kyrön- ja Lapuanjoen tulvaennusteessa on vielä paljon epävarmuutta. Kevään tulvahuipun suuruus riippuu erityisesti alkavan viikon lämpötiloista ja sateista.  Keskiennusteiden mukaan Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvaluukkuja ei avattaisi, mutta pahimpien ennusteiden mukaan luukut voidaan joutua avaamaan. Lisäksi Kyrönjoen alaosalla nopea virtaaman nousu voi paikoitellen aiheuttaa jääpatojen riskiä. Kyrön- ja Lapuanjoella tulva voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vahinkoja rakennuksille ja liikenneyhteyksille.  Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus valmistautuu leikkaamaan tulvaa varastoimalla tulvahuipun aikaisia vesiä alueen tekojärviin. Lisäksi ELY-keskus on varmistanut, että tarvittaessa tulvavesiä voidaan johtaa Kyrönjoen pengerrysalueille Ilmajoella ja Seinäjoella ja Lapuanjoen pengerrysalueille Lapualla ja Kauhavalla.

Lisätietoja Twitterissä:

@tulvatpohjanmaa

@pinnanalta (SYKEn hydrologit)

@meteorologit (Ilmatieteen laitos)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:

Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki, puh. 0295 027806
Ryhmäpäällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
Yksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919

Kuvat

Kuvituskuva. Kyrönjoki, Skatila 29.3.2021. / Illustrationsbild. Kyro älv, Skatila 29.3.2021.
Kuvituskuva. Kyrönjoki, Skatila 29.3.2021. / Illustrationsbild. Kyro älv, Skatila 29.3.2021.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus muistuttaa joukkoliikenteen käyttäjiä ja henkilökuntaa kasvomaskin käytöstä16.4.2021 12:06:09 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi 13.8.2020 suosituksen kasvomaskin käytöstä joukkoliikenteessä koronavirusepidemian aikana. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää koronavirustartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.

NTM-centralen i Södra Österbotten påminner kollektivtrafikens användare och personal om användningen av ansiktsmask16.4.2021 12:06:09 EEST | Tiedote

Institutet för hälsa och välfärd gav 13.8.2020 en rekommendation om användning av ansiktsmask i kollektivtrafiken under den pågående coronavirusepidemin. Korrekt användning av ansiktsmask kan minska coronavirussmitta genom att den förhindrar droppar från att spridas i omgivningen. Ansiktsmaskernas effekt grundar sig delvis på att så många som möjligt använder dem på rätt sätt.

Lokaliseringsplanen för stamväg 63: Alternativen undersöks i Kronoby13.4.2021 12:00:00 EEST | Tiedote

Under början av år 2021 inleddes utarbetandet av en lokaliseringsplan för stamväg 63 på avsnittet mellan Kaustby och Ina i Evijärvi. Syftet med arbetet är att fastställa terrängkorridoren och vilka åtgärder som behövs för att den krokiga huvudvägen som går genom byarna ska uppnå en sådan kvalitetsnivå att den motsvarar nivån på de avsnitt söderut och norrut längs stamvägen där förbättringsåtgärder redan har vidtagits. Problemen med den nuvarande vägen och de förbättringar som behövs koncentreras till Kronoby kommuns område.

Kantatien 63 pääsuuntaselvitys: Vaihtoehtoja tutkitaan Kruunupyyssä13.4.2021 12:00:00 EEST | Tiedote

Alkuvuonna 2021 aloitettiin pääsuuntaselvityksen laatiminen kantatielle 63 Evijärven Inan ja Kaustisen välille. Tavoitteena on määrittää maastokäytävä ja toimenpiteet, joilla mutkaisen ja kyliä halkovan päätien laatutasoa nostetaan vastaamaan jo parannettuja etelä- ja pohjoispuolisia kantatiejaksoja. Nykytien ongelmat ja tarvittavat parantamisratkaisut keskittyvät Kruunupyyn kunnan alueelle.

Den regionala skarvsamarbetsgruppen i Österbotten och Mellersta Österbotten har inlett arbetet med att uppdatera den regionala åtgärdsplanen för skarv12.4.2021 13:00:00 EEST | Tiedote

I den nationella skarvstrategin som publicerades år 2019 gavs de regionala samarbetsgrupperna i uppdrag att över sitt verksamhetsområde sammanställa en plan eller utredning i vilken regionala problemområden lyfts fram samt övervägs hurudana åtgärder som behövs. Samarbetsgruppen i Österbotten och Mellersta Österbotten gav ut sin åtgärdsplan för skarv år 2017 och nu har gruppen inlett uppdateringen av planen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme