Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku®: Voittajaksi valittiin Ilmajoen Teräsputkikaluste Oy
9.5.2019 20:32:30 EEST | Kasvu Open | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan Kasvupolun voittajaksi valittiin ilmajokelainen Ilmajoen Teräsputkikaluste Oy. Kunniamaininnan sai kuortanelainen Oikiat Design Oy.
Tuomariston puheenjohtaja Pertti Kinnunen Etelä-Pohjanmaan kauppakamarista kertoi voittajavalinnan olleen haasteellista.
"Loistavien, kasvupotentiltaan suurien yritysten laittaminen paremmuusjärjestykseen oli tuomaristolle haasteellista ja potentiaalisia jatkoon menijöitä olisi ollut useita. Toivottavasti näemme 100 finalistiyrityksen joukossa myös muita, sillä taso Etelä-Pohjanmaan Kasvupolulla oli tänä vuonna kova."
Tuomaristo koki, että voittaja, Ilmajoen Teräsputkikaluste Oy, on innovatiivinen ja turvallinen yritys, jonka vahvalla tiimillä vahvoine taustoineen on suuri kansainvälisen kasvun potentiaali.
Ilmajoen Teräsputkikaluste Oy on vuonna 1960 perustettu perinteinen perheyhtiö. Yritys valmistaa erikoiskalusteita, ulkokalusteita ja erilaisia rullakoita, sekä pyrkii tuomaan tuotteisiin koko ajan jotain uutta. Yrityksen asiakkaita ovat julkisyhteisöt ja yritykset valtakunnallisesti.
Kunniamaininnan sai Oikiat Design Oy, jolla on tuomariston mielestä vastuullinen, innovatiivinen sekä ajankohtainen tuote, jonka ekologisuus mahdollistaa suuren kasvupotentiaalin. Lisäksi innostuneella tiimillä on asenne kohdallaan.
Oikiat Design Oy:n tuote, suomalaisten äitien innovaatio Vaatelaastari ® mahdollistaa tekstiilien käyttöiän lisäämisen helposti ja tyylikkäästi. Tuotteen lanseeraus oli huhtikuussa 2019 ja se on saanut sekä Design from Finland että Avainlippu -merkkien käyttöoikeudet. Lisäksi yritys tekee FabPatch - tavaramerkin alla kansainvälistä BtoC ja BtoB- kauppaa eri toimialoilla.
Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Finalistijoukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa Kasvu Open Karnevaalissa. Tapahtuma järjestetään 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.
Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen osallistuivat myös Oiwa Solutions Oy, Pohjanmaan Rakennuspelti Oy, RMK Vehicle Corporation Oy ja Minorito Oy Seinäjoelta, Domretor Oy, Safetor Oy Ltd ja Sofor Oy Kauhavalta, JPT-Industria Oy, OY Hortimill LTD Ilmajoelta, WikliSoft Oy ja Taikapuoti Lapualta, Beam-Net Oy Miedosta, Jarte Steel Oy Alavudelta.
Tuomaristoon kuuluivat Pertti Kinnunen (Etelä-Pohjanmaan kauppakamari), Markku Keski-Filppula (KF-Kehitys), Mikko Isoniemi (Myynninmaailma), Laura Strömberg (Dagsmark Petfood), Petra Sippola (SeAMK), Timo Kalliomäki (Nordea) ja Linda Leinonen (Kauhajoen kaupunki).
Lisätiedot
Emma Varis
040 485 5999
emma.varis@bang.fi
Oona Ikonen
040 555 5543
oona.ikonen@bang.fi
Kasvu Open on valtakunnallinen sparrausohjelma pk-yrityksille, joka auttaa yrityksiä niiden kasvuhaasteissa. Sparraus on valituksi tulleille yrityksille maksutonta. Vuoden 2019 aikana noin 400 yrityksen kasvusuunnitelmaa sparrataan yli tuhannen asiantuntijan voimin. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset.
Kasvupolun mahdollistavat Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Etelä-Pohjanmaan Liitto, Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä SEK, Into Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Alavuden Kehitys Oy – Yrityskehitys Fasadi, Viexpo, Suomen Yrittäjäopisto, Myynninmaailma, Xport, Lapuan kaupunki, Kauhavan kaupunki, Ilmajoen kunta, Kurikan kaupunki, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, Kuortaneen kunta, Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
*Aava&Bang Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Kasvun Roihu Oy.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Katso lista: TOP 30 -kasvuyritykset vauhdittavat taloutta ja työllisyyttä23.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valinnut 30 potentiaalisinta kasvuyritystä Vuoden kasvuyritys -kilpailuun. Semifinalistit tähtäävät merkittävään kasvuun: yritykset aikovat kolminkertaistaa liikevaihtonsa ja tuplata henkilöstömääränsä seuraavan kolmen vuoden aikana. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvu Open Karnevaalissa Jyväskylässä 28.10.2026.
Kasvu Open valittu Valmetin uuden Industrial NEXUS -veturiohjelman sparrausohjelman toteuttajaksi – tavoitteena vahvistaa startup- ja pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä15.9.2026 13:16:43 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valittu Valmetin tuoreen Industrial NEXUS -ohjelman sparrrausohjelman toteuttajakumppaniksi. Sparrausohjelman tavoitteena on vahvistaa veturiohjelmaan osallistuvien startup- ja pk-yritysten liiketoimintaosaamista, rahoitettavuutta sekä kansainvälistymismahdollisuuksia.
Seed Village: See the Selected Companies 202615.9.2026 10:55:16 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for companies who want to scale their business and develop their products. This year, Kasvu Open organizes two accelerators: Optimal Human Performance and Wellbeing and H2 Fuel the Momentum. The Seed Village juries selected 20 companies for the accelerators.
Kasvu Open Karnevaalin ohjelman keskiössä ovat rohkeat kasvutarinat12.8.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali tuo yhteen rohkeat yrittäjät, kokeneet sparraajat ja kasvun mahdollistajat 28.10.2026 Jyväskylään. Tapahtumassa tapaat Suomen kiinnostavimmat kasvuyritykset, seuraat Vuoden kasvuyritys -finaalia ja varaat asiantuntijasparrauksia. Tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää Johannes “Hatsolo” Hattunen.
Kasvu Open tarttuu nuorten työllisyyskriisiin – uusi malli rakentaa opiskelijoille yhteyksiä kasvuyrityksiin12.8.2026 13:46:08 EEST | Tiedote
Nuorten työllistyminen ja opintoihin kuuluvien harjoittelupaikkojen puuttuminen on puhuttanut viime aikoina laajasti. Kasvu Open vastaa huutoon käynnistämällä pilottihankkeen Keski-Suomen liiton rahoituksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
