Etelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia rakennusperinnön ja saaristoympäristön hoitoon

Jaa

Etelä-Savon ELY-keskus on jakanut vuoden 2020 rakennusperinnön hoitoavustuksia ja saariston ympäristönhoitoavustuksia. Avustusta myönnettiin 21 kohteelle yhteensä 80 000 euroa. Eniten avustuksia myönnettiin Mikkeliin, Rantasalmelle ja Joroisiin, kuhunkin kuntaan kolmelle kohteelle. Suurimmat avustukset menivät tällä kerralla Pieksämäelle, Heinävedelle ja Mikkeliin.

Mäenpään kaksikerroksinen keltainen kartanorakennus vehreän puutarhan puolelta kuvattuna. Etualalla avokuisti ja sen päällä parveke. Kuva: Laura Hesso. Vapaa julkaistavaksi.
Mäenpään kaksikerroksinen keltainen kartanorakennus vehreän puutarhan puolelta kuvattuna. Etualalla avokuisti ja sen päällä parveke. Kuva: Laura Hesso. Vapaa julkaistavaksi.

Avustukset jakautuivat ympäri maakuntaa yhteensä yhdentoista kunnan alueelle. Myönnetyn avustuksen määrä vaihteli noin 1000 eurosta 12 000 euroon. Summien vaihtelu johtuu korjaustöiden laajuuden ja luonteen vaihtelusta, keskimääräinen avustus oli suuruudeltaan 3000–4000 euroa. Eniten avustuksia myönnettiin Mikkeliin, Rantasalmelle ja Joroisiin, kuhunkin kuntaan kolmelle kohteelle. Suurimmat avustukset menivät tällä kerralla Pieksämäelle, Heinävedelle ja Mikkeliin. Avustukset käytetään monipuolisesti rakennusperinnön kunnostustöihin, muun muassa kartanoiden, asuinrakennusten, pihan talous- ja muiden maatalousrakennusten sekä saaristolle tyypillisten ympäristöjen säilyttäviin korjauksiin. Avustuksia haettiin tälle vuodelle 26:een kohteeseen yhteensä noin 350 000 euroa.

Rakennusperinnön hoitokohteet 2020

Heinävesi: Marjamäen pappilan päärakennus
Hirvensalmi: Pohjois-Kirjalan ulkorakennukset
Hirvensalmi: Tirosen riihi
Joroinen: Frugårdin kartanon lato
Joroinen: Villa Pohjoistalo, päärakennus
Joroinen: Joroisniemen kartanon päärakennus
Juva: Koskenniskan asuinrakennus
Kangasniemi: Sikriitin päärakennus
Mikkeli: Saarelan torppa, savusauna ja navetta
Mikkeli: Koivukatu 9, päärakennus
Mikkeli: Kaipialan riihi
Mäntyharju: Helvilän päärakennus
Mäntyharju: Hiljan tilan asuinrakennus
Pieksämäki: Mäenpään kartanon päärakennus, aitta, portti ja leikkimökki
Pieksämäki: Virmasjoen myllärin mökki
Rantasalmi: Äänelän päärakennus
Rantasalmi: Vänttilän päärakennus
Rantasalmi: Vänttilän aitta
Savonlinna: Linnankatu 12, päärakennus

Saariston ympäristönhoitokohteet 2020

Puumala: Rokansaari, Enolammen sauna
Savonlinna: Piispanhuvilan sauna

Rakennusperinnön hoitoavustukset ovat kasvussa

Arvokkaan rakennusperinnön hoitoavustukset ovat kasvussa viime vuosiin verrattuna. Rakennusperinnön hoitoon osoitettu valtakunnallinen määräraha lähes kaksinkertaistui viime vuosiin verrattuna 1,5 miljoonaan euroon. Lisäksi ympäristöministeriö osoitti osana koronaelvytystoimia rakennusperinnön hoitoon 800 000 euron lisämäärärahan. Etelä-Savon osuudet määrärahasta olivat 49 000 euroa ja 26 000 euroa. Lisäksi saariston ympäristönhoitoon osoitettiin 5000 euroa.

Tärkeä ja kannustava tuki korjaajalle

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2019 selvityksen rakennusperintöavustusten vaikutuksista. Selvitystä varten haastateltiin sekä ELY-keskuksilta että Museovirastolta avustusta saaneita. Suurin osa kyselyyn vastanneista avustuksen saajista koki, että avustuksella oli suuri merkitys kunnostetun kohteen säilymiseen ja käyttöön. Kyselyyn vastanneet olivat tavallisimmin saaneet alle 5 000 euron avustuksen. Vaikka yksittäisten kohteiden saamat summat olivat pieniä, avustuksen saajat kokivat niiden olleen useimmiten riittäviä tai jokseenkin riittäviä korjauksen toteuttamisessa. Selvityksen mukaan avustuksen saaminen on merkittävä sysäys, joka edistää kunnostushankkeiden käynnistymistä. Yksittäiset avustussummat saavat aikaan laajempia taloudellisia vaikutuksia, muun muassa materiaalihankinnoista ja työvoiman palkkauksesta. Lisäksi selvityksen mukaan avustukseen liittyvä ohjaus auttaa valitsemaan kunnostusmateriaalit ja -menetelmät rakennusperinnön säilymisen kannalta parhaalla tavalla.

Vuoden 2021 avustukset ovat haettavissa 30.11.2020 saakka

ELY-keskukset jakavat vuosittain valtion talousarviossa osoitettua avustusta sellaisiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostuksiin, joilla edistetään rakennusten säilymistä. Avustettavien kohteiden valinnassa etusijalla ovat kohteet, joiden säilyminen on turvattu kaavassa tai suojelupäätöksellä sekä kulttuurihistorialliseen inventointiin sisältyvät kohteet.

Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että korjauksessa säilytetään rakennuksen ja alueen ominaisluonne sekä historialliset erityispiirteet. Lisäksi työ tulee tehdä perinteisillä työtavoilla ja rakennukseen sopivilla perinteisillä rakennusmateriaaleilla. Kunnostamisen yhteydessä säilytetään aitoja, vanhoja rakennusosia ja vanhoihin työtapoihin liittyvää osaamista. Avustuksia voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.

Saariston ympäristönhoitoavustusta voidaan myöntää saaristokunnalle tai tällaisen kunnan jäsenelle tai yhdistykselle tai säätiölle. Avustusta voidaan myöntää saaristoluonnon suojelemiseen, saariston maisemakuvan säilyttämiseen tai parantamiseen sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoon. Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle tai säätiölle saariston luonnonsuojeluun tai ympäristönhoidon edistämiseen.

Uudet rakennusperinnön hoidon ja saariston ympäristönhoidon avustukset ovat parhaillaan haettavissa. Haku päättyy 30.11.2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kulttuuriympäristöasiantuntija Laura Hesso, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 193

Kuvat

Mäenpään kaksikerroksinen keltainen kartanorakennus vehreän puutarhan puolelta kuvattuna. Etualalla avokuisti ja sen päällä parveke. Kuva: Laura Hesso. Vapaa julkaistavaksi.
Mäenpään kaksikerroksinen keltainen kartanorakennus vehreän puutarhan puolelta kuvattuna. Etualalla avokuisti ja sen päällä parveke. Kuva: Laura Hesso. Vapaa julkaistavaksi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointia täydennetty: muutoksista voi kommentoida 24.11.–31.12.202024.11.2020 13:42:24 EETTiedote

Ympäristöministeriö on täydentänyt esitystään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinniksi. Täydentävässä esityksessä inventointiin esitetään lisättäväksi kuusi uutta maisema-aluetta. Lisäksi 26 alueen rajausta supistetaan tai laajennetaan. Kahta vuonna 2016 mukana ollutta aluetta esitetään poistettavaksi päivitysinventoinnista. Muutoksista voi lausua 24.11.–31.12.2020.

Etelä-Savossa työttömiä 900 enemmän kuin vuosi sitten24.11.2020 08:00:00 EETTiedote

Työttömien määrä nousi Etelä-Savossa vuodentakaisesta lähes 900:lla. Lomautettujen määrä oli lokakuun lopussa 783, eli 34 % enemmän verrattuna vuodentakaiseen. Koko maassa lomautettuja oli 57 200. Määrä oli viisinkertainen vuodentakaiseen verrattuna. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Etelä-Savossa lokakuun lopussa 761, mikä on 97 henkilöä ja 15 % enemmän kuin vuosi sitten. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli Etelä-Savossa lokakuun lopussa 3 045 henkilöä eli 363 vähemmän kuin vuosi sitten. Aktivointiaste oli Etelä-Savossa 31 %, mikä on maan kuudenneksi paras. Pitkäaikaistyöttömiä on Etelä-Savossa lokakuun lopussa 1 838, eli 31,5 % enemmän kuin vuosi sitten. Naisten pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi suhteellisesti hieman enemmän, 34 %.

Kerro mielipiteesi vesienhoidon toimenpiteistä Etelä-Savossa2.11.2020 11:25:17 EETTiedote

Etelä-Savon aluetta koskevat Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitosuunnitelmat sekä maakunnan pinta- ja pohjavesien toimenpideohjelma on päivitetty vuosille 2022–2027. Vesienhoidon tavoite on, että kaikkien pinta- ja pohjavesien tila on vähintään hyvä. Tilaa parantavien toimien tulee olla käynnissä vuoteen 2027 mennessä. Toimenpiteet on suunniteltu yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Rakennetun ympäristön tiedon digitalisoinnin hyödyt tunnistetaan Etelä-Savon kunnissa26.10.2020 10:57:09 EETTiedote

Etelä-Savon kuntien rakennetun ympäristön tiedon tilannetta on alettu selvittää. Etelä-Savon ELY-keskuksen KaavaDigi-hankkeen käynnistämillä kuntakierroksilla on yhdessä pohdittu kuntien valmiutta ottaa käyttöön valtakunnallinen rakennetun ympäristön tietojärjestelmä. Tiedon digitalisaation hyödyt onkin jo tunnistettu kunnissa. Kansallisen tietoalustan kautta tieto voidaan toimittaa kerralla kaikille viranomaisille ja kuntalaiset voivat etsiä tietoalustasta omia tietojaan.

Koronakriisi hämmentää elinkeinoelämän näkymiä20.10.2020 14:06:25 EESTTiedote

Osalle Etelä-Savon yrityksistä korona ei ole merkittävästi aiheuttanut tuotantohäiriöitä tähän mennessä. Ensimmäisenä koronaepidemian ja siihen liittyvien rajoitusten haitat otti vastaan tapahtuma-ala ja siihen kiinteästi kytkeytyvät liiketoiminnot, kuten kuljetuspalvelut. Myös majoitus- ja ravintola-ala sekä erilaiset henkilökohtaisia palveluja tuottavat yritykset ovat joutuneet keväällä koronan takia sopeuttamaan toimintaansa. Palvelualojen paha notkahdus tasoittui pääosin kesää kohti mentäessä. Kotimaisten matkailijoiden suuri määrä ja vapaa-ajan asukkaiden selvästi pidempi kausi sekä lisääntynyt monipaikkainen työnteko ovat paikanneet ostovoimaa keväällä ja kesällä, vaikka tulosodotuksia ei saavutetakaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme