Etelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia rakennusperinnön ja saaristoympäristön hoitoon

Jaa
Etelä-Savon ELY-keskus on jakanut vuoden 2022 rakennusperinnön hoitoavustuksia ja saariston ympäristönhoitoavustuksia. Avustusta myönnettiin 38 kohteelle yhteensä 106 000 euroa. Eniten avustuksia myönnettiin Mikkeliin ja Savonlinnaan, kumpaankin kuntaan 11 kappaletta. Suurimmat avustukset menivät Mikkeliin, Puumalaan ja Savonlinnaan.
Saariston ympäristönhoitoavustusta sai myös Lappalan tilan navetta. Kuva: Jaakko Lampinen.
Saariston ympäristönhoitoavustusta sai myös Lappalan tilan navetta. Kuva: Jaakko Lampinen.

Avustukset jakautuivat ympäri maakuntaa yhteensä kymmenen kunnan alueelle. Myönnetyn avustuksen määrä vaihteli noin 500 eurosta 17 000 euroon. Summien vaihtelu johtuu korjaustöiden laajuuden ja luonteen vaihtelusta, keskimääräinen avustus oli suuruudeltaan noin 2000 euroa. Eniten avustuksia myönnettiin Mikkeliin ja Savonlinnaan, kumpaankin 11 kohteeseen. Suurimmat avustukset menivät Mikkeliin, Puumalaan ja Savonlinnaan.

Avustukset käytetään monipuolisesti rakennusperinnön kunnostustöihin, muun muassa kartanoiden, asuinrakennusten, piha- ja maatalousrakennusten sekä saaristolle tyypillisten ympäristöjen säilyttäviin korjauksiin. Avustuksia haettiin tälle vuodelle 46 kohteeseen yhteensä noin 615 000 euroa.

Rakennusperinnön hoitokohteet 2022

Hirvensalmi: Pohjois-Kirjalan kivinavetta
Hirvensalmi: Alahovin navetta
Kangasniemi: Ullansaaren aitat
Kangasniemi: Nikkilän asuinrakennus
Mikkeli: Kasarmikatu 3
Mikkeli: Soikkalan koulun sauna
Mikkeli: Hauskan mylly
Mikkeli: Kylälahden kartano
Mikkeli: Leponin navetta
Mikkeli: Sourunmäen asuinrakennus
Mikkeli: Löydön kartanon riihi ja piharakennus
Mikkeli: Kohaniemen piharakennus
Mikkeli: Kenkäveron suojellut rakennukset
Mikkeli: Metsolan päärakennus ja sauna
Mäntyharju: Penttilän aitta
Mäntyharju: Helvilän päärakennus
Pieksämäki: Kesäpaikan navetta
Pieksämäki: Pihlajarinteen asuinrakennus
Pieksämäki: Ylätalon aitta
Puumala: Hiekkarannan pappilan navetta
Puumala: Neulavuoren aitta
Rantasalmi: Vänttilän pikkuaitta
Rantasalmi: Pyyvilän kartanon päärakennus
Rantasalmi: Pyyvilän kartanon kalustovaja
Savonlinna: Peltoniemen saunarakennus
Savonlinna: Kolmitähkäntie 13
Savonlinna: Lukelan vierastalo
Savonlinna: Putikon suojatalo
Savonlinna: Oraan sauna
Savonlinna: Ylätalon navetta
Savonlinna: Hepokiven päärakennus
Sulkava: Turulan aitta

Saariston ympäristönhoitokohteet 2022

Mikkeli: Lappalan tila
Puumala: Pohjoislouhelan venekuuri ja laituri
Savonlinna: Piispanhuvilan sauna, aitta ja huvila
Savonlinna: Rauhaniemen asuinrakennus
Savonlinna: Kettulan huvila
Savonlinna: Sillankorvan päärakennus

Vuoden 2023 avustukset ovat haettavissa 30.11.2022 saakka

ELY-keskukset jakavat vuosittain valtion talousarviossa osoitettua avustusta sellaisiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostuksiin, joilla edistetään rakennusten säilymistä. Avustettavien kohteiden valinnassa etusijalla ovat kohteet, joiden säilyminen on turvattu kaavassa tai suojelupäätöksellä sekä kulttuurihistorialliseen inventointiin sisältyvät kohteet.

Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että korjauksessa säilytetään rakennuksen ja alueen ominaisluonne sekä historialliset erityispiirteet. Lisäksi työ tulee tehdä perinteisillä työtavoilla ja rakennukseen sopivilla perinteisillä rakennusmateriaaleilla. Kunnostamisen yhteydessä säilytetään aitoja, vanhoja rakennusosia ja vanhoihin työtapoihin liittyvää osaamista. Avustuksia voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.

Saariston ympäristönhoitoavustusta voidaan myöntää saaristokunnalle tai tällaisen kunnan jäsenelle tai yhdistykselle tai säätiölle. Avustusta voidaan myöntää saaristoluonnon suojelemiseen, saariston maisemakuvan säilyttämiseen tai parantamiseen sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoon. Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle tai säätiölle saariston luonnonsuojeluun tai ympäristönhoidon edistämiseen.

Uudet rakennusperinnön hoidon ja saariston ympäristönhoidon avustukset ovat parhaillaan haettavissa. Haku päättyy 30.11.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maankäyttöasiantuntija Satu Karjalainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 024, satu.maarit.karjalainen(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Saariston ympäristönhoitoavustusta sai myös Lappalan tilan navetta. Kuva: Jaakko Lampinen.
Saariston ympäristönhoitoavustusta sai myös Lappalan tilan navetta. Kuva: Jaakko Lampinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Runsasluminen talvi kääntymässä kohti kevättulvia Etelä-Savossa28.3.2024 10:45:02 EET | Tiedote

Talven aikana kertyi lunta Etelä-Savon alueella runsaasti ja sulaminen on jo lähtenyt käyntiin. Mäntyharjun reitillä järvien vedenkorkeudet ovat jo ennen lumien sulamista monin paikoin korkealla ajankohdan keskimääräiseen tasoon verrattuna. Usealle järvelle ennustetaan keskimääräistä suurempaa kevättulvaa. Tulevien viikkojen lämpötilakehitys ja sademäärät kuitenkin viime kädessä ratkaisevat, millaiseksi kevään vesitilanne kehittyy.

Seuranta-asemien perusteella Etelä-Savon jäätilanteessa ei ole muutosta, virtapaikkojen sulaminen jatkunut21.3.2024 14:51:38 EET | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus mittasivat jään paksuuksia kuudella järvellä Etelä-Savossa. Mittaukset tehtiin noin 100 metrin etäisyydellä rannasta. Jääpeitteen havaitut paksuudet vaihtelivat järven mukaan 44–52 senttimetrin välillä. Alueellisilla seuranta-asemilla havaittu jääpeite oli ajankohtaan nähden 5–10 senttiä keskimääräistä paksumpaa.

Etelä-Savon ELY-keskus myönsi Itä-Suomen yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta 107 miljoonaa euroa vuonna 202321.3.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Uuden oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) käyttöönotto vuonna 2023 lisäsi merkittävästi Etelä-Savon ELY-keskuksen mahdollisuuksia myöntää yrityksen kehittämisavustusta itäsuomalaisille yrityksille. ELY-keskus myönsi vuoden 2023 aikana itäsuomalaisille yrityksille ja yhteisöille yhteensä 107 miljoonaa euroa erilaista kehittämisrahoitusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye