Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut korjannut muistutusmenettelyään merkittävästi - valvonnassa ei tarvetta jatkotoimille
Aluehallintovirasto on valvonut Essoten potilaslain mukaisiin muistutuksiin annettujen vastausten viiveitä vuodesta 2017 alkaen. Asiassa on annettu merkittävää hallinnollista ohjausta, viimeiseksi huomautus kuntayhtymän hallitukselle 25.3.2021.
Muistutusten käsittelyn tilanne jatkui lainvastaisena myös tämän jälkeen, jolloin potilaat joutuivat odottamaan vastauksia muistutuksiinsa kuukausien ajan. Tämän vuoksi aluehallintovirasto harkitsi uhkasakolla tehostetun määräyksen antamista Essotelle.
Toimintaa korjattu merkittävästi – ei perustetta uhkasakolle
Essoten 7.9.2022 kuulemiseen antaman selvityksen mukaan terveyspalvelujen alueella on vastuuta muistutusmenettelyn käytännön toteuttamisesta järjestetty uudelleen. Kaikki terveyspalvelujen vastuualueelle heinäkuun loppuun mennessä saapuneet muistutukset on käsitelty. Selvityksessä esitetyn arvion mukaan näillä toimenpiteillä muistutusvastausten valmistuminen asianmukaisesti voidaan jatkossa turvata.
Potilaslain mukaisen muistutusmenettelyn valvonnan yhteydessä aluehallintovirasto selvitti myös asiakaslain mukaista sosiaalihuollon muistutusmenettelyä, joka on saadun selvityksen mukaan korjaantunut valvontaprosessin aikana asianmukaiseksi.
Saadun selvityksen perusteella aluehallintovirasto arvioi asiassa tapahtuneen merkittävän korjaantumisen, minkä vuoksi aluehallintovirasto ei katso perustelluksi antaa asiassa uhkasakolla tehostettua määräystä Essotelle.
Aluehallintovirasto toteaa, että Essoten tulee edelleen huolehtia velvollisuudestaan vastata jokaiseen asiakas- ja potilaslain mukaiseen muistutukseen lain edellyttämällä tavalla kohtuullisessa ajassa. Vuoden 2023 alusta tämä velvollisuus siirtyy Etelä-Savon hyvinvointialueelle.
Aluehallintovirasto saattaa valvontapäätöksen tiedoksi Etelä-Savon hyvinvointialueen johtajalle, jotta päätös voidaan ottaa huomioon hyvinvointialueen valmistelussa.
Lisätietoja
aluehallintoylilääkäri Tuula Tarkiainen, p. 0295 016 910, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme