
Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2022: välitysliikkeiden valvontaa tehtiin viranomaisaloitteisesti ja asiakkaiden ilmoitusten perusteella
17.5.2023 15:35:25 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Valvontapäätöksillä puututtiin välitysliikkeiden virheelliseen toimintaan
Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tehtiin vuonna 2022 välitysliikkeistä yhteensä 196 ilmoitusta toiminnan epäkohdista. Virasto antoi vuonna 2022 yhteensä 84 välitysliikettä koskevaa valvontapäätöstä, joista annettiin 20 varoitusta ja kolme kieltoa harjoittaa luvanvaraista välitystoimintaa. Yhdelle välitysliikkeelle määrättiin 14 päivän toimintakielto, koska havaitut virheet olivat toistuvia. Tyypillisesti havaitut puutteet liittyivät välitysliikkeen tiedonantovelvollisuuteen ja tarjousmenettelyyn.
Päätöksissä käsiteltiin mm.
- tiedonantovelvollisuuden puutteita rakennettavan omakotitalon välityksessä,
- vuokralaisen luottotietojen selvittämistä,
- tarjousmenettelyä sekä
- välitysliikkeen velvollisuutta tehdä katselmus välitettävässä asunnossa paikan päällä.
Lisäksi päätöksillä selkiytettiin rekisteröitävän välitystoiminnan rajaa. Arvioinnin kohteena olivat asunnon myyntiin tai vuokraukseen liittyvät verkkoalustat, ulkomaankohteiden markkinointi Suomessa sekä lomaosakkeet. Etelä-Suomen aluehallintovirasto määräsi myös 5 000 euron uhkasakon välitysliikkeelle, joka jatkoi luvanvaraista välitystoimintaa, vaikka se oli poistettu välitysliikerekisteristä Lisäksi 44 tapauksessa Esavi kiinnitti välitysliikkeen huomiota virheelliseen toimintaan.
Välitysliikevalvonta perustuu asiakkaiden ilmoituksiin ja viranomaisaloitteiseen valvontaan, kuten valvontakampanjoihin. Jos aluehallintovirasto havaitsee liikkeen toimivan lain vastaisesti, voidaan liikkeelle määrätä varoitus, määräaikainen toimintakielto tai vakavimmissa tapauksissa poistaa liike välitysliikerekisteristä.
Välitysliikkeiden valvonta teki valvontakäyntejä välitysliikkeisiin yhteistyössä rahanpesulainsäädännön valvonnan kanssa. Valvontakäynneillä virasto selvitti alan uusia toimintatapoja, havaitsi lain vastaisia menettelytapoja ja kehotti liikkeitä korjaamaan virheellistä toimintatapaa.
Välitysliikkeiden luotettavuuden tarkastaminen
Välitystoimintaa harjoittavan välitysliikkeen tulee rekisteröityä aluehallintoviraston ylläpitämään välitysliikerekisteriin. Vuonna 2022 Etelä-Suomen välitysliikerekisteriin rekisteröityi uusia välitysliikkeitä 77 kappaletta ja rekisteristä poistui 62 liikettä. Yhteensä välitysliikerekisteripäätöksiä tehtiin 162. Vuoden 2022 lopussa rekisterissä oli 847 välitysliikettä. Kymmenen välitysliikettä poistettiin välitysliikerekisteristä vastoin liikkeen omaa tahtoa. Poistojen yleisin syy oli se, ettei liike ollut luotettava tai se ei ollut ilmoittanut uutta vastaavaa hoitajaa määräaikaan mennessä.
Rekisteröidyn välitysliikkeen tulee lain mukaan olla luotettava. Luotettavuutta arvioidaan liikkeen ohella myös sen vastuuhenkilöiden kautta. Velvoitteella halutaan turvata tarjotun välityspalvelun luotettavuutta ja asianmukaisuutta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tarkasti valvontakampanjassa välitysliikkeiden vastuuhenkilöiden ajantasaisuutta. Vastuuhenkilöiden luotettavuutta tarkastettiin viranomaisaloitteisesti noin sadan henkilön osalta.
Markkinoinnissa virheitä energiatehokkuusluokan sekä asuintilojen pinta-alojen ilmoittamisessa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi välitysliikkeiden markkinoinnissa erityisesti energiatehokkuusluokasta ilmoittamista sekä asuinpinta-alatietojen lainmukaisuutta. Pääasiassa valvonta kohdistui markkinointiin internetin myyntiportaaleissa. Virasto antoi valvonnan perusteella 38 korjauskehotusta välitysliikkeille.
Välitysliikkeessä välitystehtäviä suorittavien tulee olla liikkeen palveluksessa
Välitystehtäviä suorittavien henkilöiden tulee lain mukaan olla kyseisen välitysliikkeen palveluksessa. Näin halutaan turvata se, että liikkeen nimissä tapahtuva välitystoiminta on liikkeen valvonnassa. Virasto katsoi päätöksessään, ettei lain mukainen palveluksessa olo syntynyt välitysliikkeen käyttämän yhteistyösopimuksen perusteella. KHO pysytti päätöksessään (KHO 2022:33) Esavin päätöksen ja katsoi, että välitysliikelain palveluksessa olemisella on katsottava tarkoitetun välitysliikkeeseen työsuhteessa olevia ja liikkeen johtoon kuuluvia henkilöitä.
Valvontaa asiakkaiden sekä alan toimijoiden hyväksi
Aluehallintovirastot valvovat, että kiinteistönvälitysliikkeet ja vuokrahuoneiston välitysliikkeet noudattavat välitystoiminnassaan lakia ja hyvää välitystapaa. Näin aluehallihallintovirasto turvaa osaltaan lakien mukaiset palvelut välitysliikkeiden asiakkaille sekä yhtäläiset toimintamahdollisuudet alan toimijoille.
Lisää tietoa kiinteistön- ja vuokrahuoneiston välityksestä ja välitysrekisteristä löytyy aluehallintoviraston verkkosivustolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
vaihde: 029 501 6000
ylitarkastaja Vilppu Elovaara +358 295 016 482
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.