Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa Kanta-Hämeen ja Etelä-Karjalan kokoontumisrajoituksia lähiviikkojen ajan – epidemiatilanne ja valtakunnallisen ohjauksen tilanne tiiviissä seurannassa

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 20.1.2022 päätökset kokoontumisrajoitusten jatkosta Kanta-Hämeen ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirien alueilla. Päätöksillä jatketaan helmikuun loppupuolelle tällä hetkellä voimassa olevia yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksia.

Epidemiatilanne jatkuu sairaanhoitopiirin arvion mukaan vaikeana Kanta-Hämeessä ja uhkaa terveydenhuollon kantokykyä. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä tilanne ei ole yhtä vaikea, mutta kokoontumisrajoituksia on arvion mukaan edelleen välttämätöntä jatkaa alueella.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 20.1.2022 sairaanhoitopiirien ja alueellisten koronakoordinaatioryhmien suositusten mukaisesti päätökset, joilla jatketaan alueilla nyt voimassa olevia kokoontumisrajoituksia lähiviikkoina. Päätökset tulevat voimaan edellisten päätyttyä 24.1.2022. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin aluetta koskeva päätös on voimassa 20.2.2022 asti ja Kanta-Hämeen aluetta koskeva päätös 23.2.2022 asti.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella voimassa on siis edelleen kokoontumisrajoitus, jonka mukaan sisätiloissa voi järjestää enintään kymmenen henkilön ja ulkotiloissa enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Etelä-Karjalan alueella voimassa on rajoitus, jonka mukaan sisätiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia. Ulkotilaisuuksien osallistujamäärää ei ole rajoitettu aluehallintoviraston päätöksellä.

Aluehallintoviraston päätökset eivät koske yksityistilaisuuksia. Niiden järjestämisessä on syytä noudattaa sairaanhoitopiirin ja muiden terveysviranomaisten antamia suosituksia.

Tarvittavia rajoitustoimia arvioidaan alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä viranomaisten yhteistyössä. Aluehallintovirasto määrää rajoituksia vain silloin, kun ne arvioidaan välttämättömiksi ja oikeasuhtaisiksi keinoiksi epidemian leviämisen hillitsemisessä.

”Rajoituksia puretaan tai lievennetään siinä vaiheessa, kun tiukat rajoitukset eivät ole enää välttämättömiä”, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Seuraamme ilman muuta tiiviisti alueellista epidemiatilannetta ja mahdollisia muutoksia epidemian torjuntatoimien valtakunnallisessa ohjauksessa. Pyrimme omalta osaltamme viestimään myös ennakoivasti, jos päätöksiimme tulee muutoksia.”

Voimassa on myös tilojen käyttöä koskevia päätöksiä

Kanta-Hämeen alueella on voimassa myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös, jolla tiettyjä liikunta-, harrastus- ja virkistystiloja on määrätty suljettavaksi tartuntatautilain pykälän 58 g mukaisesti. Päätös on voimassa 26.1.2022 asti. Jatkoa arvioidaan parhaillaan, ja aluehallintovirasto tiedottaa mahdollisesta jatkopäätöksestä ja sen sisällöstä arviolta ensi viikon alussa.

Lisäksi Kanta-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa, kuten muuallakin Etelä-Suomen alueella, voimassa ovat tilojen terveysturvallista käyttöä koskevat aluehallintoviraston päätökset, jotka velvoittavat lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemiseen. Kanta-Hämeessä päätös on voimassa 31.1.2022 asti. Etelä-Suomen aluehallintoviraston 20.1.2022 tekemän jatkopäätöksen myötä Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella päätös on voimassa 20.2.2022 asti.

Lisätietoa tämänhetkisistä Kanta-Hämeen alueen tiloja koskevista päätöksistä on Etelä-Suomen aluehallintoviraston 11.1.2022 julkaistussa tiedotteessa: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69929359

Tarkempaa tietoa voimassa olevista päätöksistä ja niiden soveltamisesta käytännössä on myös aluehallintoviraston verkkosivujen usein kysyttyä koronasta -osiossa: https://avi.fi/usein-kysyttya-koronaviruksesta.

Lisätietoja:

Medialle:

viestinta@avi.fi

ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

ylitarkastaja Meiju Heikkinen, p. 0295 016 382 (lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto on tehnyt päätökset HM-Asunnot Oy:n ja KKF-Saneeraus Oy:n poistamisesta välitysliikerekisteristä10.5.2024 14:02:45 EEST | Tiedote

Välitystoimintaa saa harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity aluehallintoviraston välitysliikerekisteriin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut lainvoimaiset päätökset, joilla se on poistanut kiinteistönvälitysliike KKF-Saneeraus Oy:n (y-tunnus 1054932-0) ja vuokrahuoneiston välitysliike HM-Asunnot Oy:n (y-tunnus 1469547-2) välitysliikerekisteristä.

Regionförvaltningsverket fattade beslut om den första delen av huvudförpliktelsen och vitet för Helsingfors stads räddningsväsende8.5.2024 10:56:50 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har granskat utvecklingen av aktionsberedskapen hos Helsingforsregionens räddningsväsende enligt den förelagda huvudförpliktelsen. Huvudförpliktelsen är indelad i fyra delar där varje del har en egen tidsfrist. Den utsatta tiden för den första delen som var föremål för granskningen var före utgången av 2022. I 25 procent av riskrutorna som fastställdes i huvudförpliktelsen skulle aktionsberedskapen avhjälpas till en godtagbar nivå inom den utsatta tiden. Enligt den gjorda granskningen har första delen av huvudförpliktelsen fullgjorts enligt kravet och regionförvaltningsverket dömer inte ut den första delen av vitet.

Aluehallintovirasto teki päätöksen Helsingin kaupungin pelastustoimelle asetetun päävelvoitteen ja uhkasakon ensimmäisestä osasta8.5.2024 10:56:44 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut Helsingin alueen pelastustoimen toimintavalmiuden kehittymistä asetetun päävelvoitteen mukaisesti. Päävelvoite on jaettu neljään osaan, joista kullakin on oma määräaika. Tarkastelun kohteena olevan ensimmäisen osan määräaika oli vuoden 2022 loppuun mennessä. Päävelvoitteessa määritellyistä riskiruuduista 25 %:ssa toimintavalmius oli korjattava hyväksyttävälle tasolle määräaikaan mennessä. Tehdyn tarkastelun perusteella päävelvoitteen ensimmäinen osa on toteutunut vaaditusti, eikä aluehallintovirasto tuomitse uhkasakon ensimmäistä osaa maksettavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye