Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristää Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia, Kymenlaaksossa rajoitetaan korkeariskisiä yleisötilaisuuksia

Jaa
Koronatilanteen vaikeutumisen vuoksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uusia rajoituspäätöksiä Päijät-Hämeeseen ja Kymenlaaksoon. Päijät-Hämeen alueella kielletään sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Kymenlaaksossa rajoitukset kohdistuvat yhteislaulutilaisuuksiin ja sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on yleisöä seisomakatsomoissa. Rajoitusten vaihtoehtona yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Päijät-Hämeessä kielletään yli 20 osallistujan yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Määräys on voimassa 3.–26.12.2021. Yleisötilaisuuksissa tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia.

”Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia joudutaan kiristämään nopealla aikataululla, koska epidemiatilanne on kehittynyt alueella huonompaan suuntaan. Tautitapausten määrä on kasvanut ja tartunnanjäljitys ruuhkautunut. Sairaalahoidon tarve on korkealla tasolla, ja sen ennakoidaan nousevan entisestään. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri esitti viime viikolla rajoituksia kaikkiin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin, ja arvioimme uuden rajoituspäätöksen olevan tässä tilanteessa välttämätön”, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Kymenlaaksossa rajoitukset kohdistuvat korkean riskin yleisötilaisuuksiin

Kymenlaaksossa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä rajoitetaan sisätiloissa ns. korkeariskisiä yleisötilaisuuksia: yhteislaulutilaisuuksia ja sellaisia tilaisuuksia, joissa on yleisöä seisomakatsomoissa. Päätös koskee koko Kymenlaakson sairaanhoitopiirin aluetta ja on voimassa 3.12.2021–2.1.2022. Rajoituksia ei tarvitse noudattaa, jos tilaisuuden järjestäjä ottaa käyttöön koronapassin.

Sisätiloissa seisomakatsomojen henkilömäärää rajoitetaan niin, että tilaisuudessa voi olla enintään 20 henkilöä, joilla ei ole istumapaikkaa. Istumapaikallisten katsomojen osallistujamäärää ei rajoiteta. Katsomolla tarkoitetaan tilaa, josta yleisö voi seurata esitystä, ottelua tai vastaavaa tapahtumaa. Siten päätös ei kohdistu esimerkiksi messutoimintaan. Päätös kohdistuu vain tilaisuuden yleisöön, ei henkilökuntaan, esiintyjiin tai esimerkiksi urheiluotteluiden pelaajiin.

Lisäksi Kymenlaaksossa rajoitetaan sisätiloissa järjestettäviä yhteislaulutilaisuuksia, jotka ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan koronaviruksen leviämisen kannalta korkeariskisiä tapahtumia. Jos yhteislaulutilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallista sisältöä on yhteislaulu. Päätös koskee myös yhteislaulutilaisuuksia, joissa on istumapaikat.

”Kymenlaaksossa ei ole tällä hetkellä voimassa yleisötilaisuuksia koskevia rajoituspäätöksiä. Alueen epidemiatilanne ei ole toistaiseksi yhtä vaikea kuin Päijät-Hämeessä, joten tässä vaiheessa Kymenlaakson rajoitukset kohdistetaan niihin tilaisuuksiin, joissa tartuntariskin on arvioitu olevan suurin. Seuraamme kuitenkin tilanteen kehittymistä tarkasti”, Mölsä sanoo.

Jos koronapassi otetaan yleisötilaisuuksissa käyttöön kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona, sitä tulee edellyttää koko tilaisuuden osalta. Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei tarkasteta henkilökunnalta, esiintyjiltä tai ottelussa pelaavilta urheilijoilta.

Rajoituspäätöksiä valmisteilla myös muille Etelä-Suomen alueille

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee uusia kokoontumisrajoituksia myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueelle. Lisäksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle on esitetty uusia rajoituksia, ja aluehallintovirasto selvittää parhaillaan niiden välttämättömyyttä. Päätöksistä tiedotetaan todennäköisesti myöhemmin tällä viikolla. Aluehallintovirasto seuraa jatkuvasti kaikkien alueensa sairaanhoitopiirien epidemiatilannetta yhdessä alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja tekee uusia päätöksiä, jos ne arvioidaan välttämättömiksi.

Tartuntatautilain yleiset hygieniavelvoitteet ovat suoraan voimassa koko Suomessa erilaisissa yleisö- ja asiakastiloissa ilman viranomaispäätöksiä. Lisätietoa aluehallintoviraston verkkosivuilla: Mitkä ovat tartuntatautilaissa säädetyt hygieniavaatimukset?

Ravintoloiden rajoituksista päättää hallitus: valtioneuvoston asetuksella rajoitetaan alueellisesti mm. ravintoloiden aukiolo-, anniskelu- ja asiakasmääriä. Näitä rajoituksia on noudatettava myös ravintoloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa. Myös ravintolatoiminnan rajoituksista voi vapautua ottamalla koronapassin käyttöön.

Lisätietoja:

Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla

Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, asiakaspalvelu@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot

Ravintolarajoitukset valtioneuvoston sivuilla

Medialle:

ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592

aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564

(lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket fattade beslut om den första delen av huvudförpliktelsen och vitet för Helsingfors stads räddningsväsende8.5.2024 10:56:50 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har granskat utvecklingen av aktionsberedskapen hos Helsingforsregionens räddningsväsende enligt den förelagda huvudförpliktelsen. Huvudförpliktelsen är indelad i fyra delar där varje del har en egen tidsfrist. Den utsatta tiden för den första delen som var föremål för granskningen var före utgången av 2022. I 25 procent av riskrutorna som fastställdes i huvudförpliktelsen skulle aktionsberedskapen avhjälpas till en godtagbar nivå inom den utsatta tiden. Enligt den gjorda granskningen har första delen av huvudförpliktelsen fullgjorts enligt kravet och regionförvaltningsverket dömer inte ut den första delen av vitet.

Aluehallintovirasto teki päätöksen Helsingin kaupungin pelastustoimelle asetetun päävelvoitteen ja uhkasakon ensimmäisestä osasta8.5.2024 10:56:44 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut Helsingin alueen pelastustoimen toimintavalmiuden kehittymistä asetetun päävelvoitteen mukaisesti. Päävelvoite on jaettu neljään osaan, joista kullakin on oma määräaika. Tarkastelun kohteena olevan ensimmäisen osan määräaika oli vuoden 2022 loppuun mennessä. Päävelvoitteessa määritellyistä riskiruuduista 25 %:ssa toimintavalmius oli korjattava hyväksyttävälle tasolle määräaikaan mennessä. Tehdyn tarkastelun perusteella päävelvoitteen ensimmäinen osa on toteutunut vaaditusti, eikä aluehallintovirasto tuomitse uhkasakon ensimmäistä osaa maksettavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye