Etelä-Suomen aluehallintovirasto korjaa perjantaista päätöstään lasten harrastustoiminnan osalta - myös vuonna 2008 syntyneet voivat jatkaa harrastamista
Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkaisi 26.2.2021 päätöksen, jonka mukaan tietyt tilat suljetaan pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla, kuitenkin niin, että vuonna 2009 syntyneet ja sitä nuoremmat lapset voivat jatkaa ohjattua harrastustoimintaa tiloissa. Aluehallintovirasto korjaa päätöstään vastaamaan hallituksen torstaina 25.2. antamaa linjausta, jonka mukaan 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat lapset voivat jatkaa ohjattua harrastamista. Korjauksen jälkeen aluehallintoviraston päätös sallii myös vuonna 2008 syntyneiden lasten jatkaa harrastustoimintaa. Korjaus on tehty tarkentuneen ohjeistuksen mukaisesti.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös on voimassa 1.-14.3.2021. Korjaus julkaistaan päätöksessä aluehallintoviraston verkkosivuilla mahdollisimman pian.
Lisätietoja:
Median yhteydenotot
Oona Mölsä, ylitarkastaja, terveydenhuoltoyksikkö, p. 0295 016 592
Mikko Valkonen, aluehallintoylilääkäri, p. 0295 016 524
Merja Ekqvist, ylijohtaja, p. 0295 016 051
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Omakotitalon rakennuttajaa koskenut syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin25.11.2025 15:01:10 EET | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän syytteen työturvallisuusrikoksesta. Asiassa oli kysymys siitä, oliko omakotitalotyömaalla käytetty HAKI-teline ollut sitä koskevien työturvallisuusmääräysten perusteella puutteellinen ja oliko omakotitalon rakennuttaja vastuussa näistä puutteista. Asian taustalla oli työmaalla sattunut tapaturma, jossa itsenäisenä työnsuorittajana toiminut muurari putosi telineiltä 28.5.2025 niiden purkua suorittaessaan. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.11.2025.
Påföljdsavgift om 12 000 euro till bokföringsbyrån Tilitoimisto ReeBit Oy för försummelser att följa penningtvättslagen25.11.2025 14:41:03 EET | Pressmeddelande
Den allvarligaste försummelsen gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning.
Tilitoimisto ReeBit Oy:lle 12 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä25.11.2025 14:41:03 EET | Tiedote
Vakavin laiminlyönti koskee ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa.
Brister i tillgången till icke-brådskande vård inom primärvården och mun- och tandvården i Västra Nylands välfärdsområde25.11.2025 08:18:03 EET | Pressmeddelande
I Västra Nylands välfärdsområde har tillgången till icke-brådskande primärvård och mun- och tandvård inte till alla delar varit lagenlig år 2025. Enligt Regionförvaltningsverket i Södra Finland har patienterna inte fått vård inom de tidsfrister som anges i lagen.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella25.11.2025 08:18:03 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2025. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan potilaat eivät ole päässeet hoitoon laissa säädetyissä määräajassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
