Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

EU-komission tiedonanto ei tuonut helpotusta lannoitteiden hinta- ja saatavuuskriisiin 

Jaa
EU-alueen viljelijät vaativat avoimempaa kilpailua sekä läpinäkyvyyttä lannoitemarkkinoille. EU-komisison julkaisema tiedonanto 9.11. ei tuonut kuitenkaan juuri mitään uutta lannoitemarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. Komission tiedonannossa ei esitetä nopeita ratkaisuja lannoitteiden saatavuuden turvaamiseksi ja nykyisen korkean hintatason alentamiseksi. Tiedonanto keskittyy pääosin keski- ja pitkän aikavälin toimenpiteisiin.

Tiedonannossa toistetaan Pellolta pöytään -strategiassa esitettyjä tavoitteita, kuten korvata epäorgaaniset lannoitteet osittain orgaanisilla lannoitteilla tehostamalla kiertotaloutta. Lisäksi tiedonannossa tuodaan esiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanon keinoja ravinteiden käytön tehostamiseksi. 

Positiivista tiedonannossa on kuitenkin se, että markkinoiden läpinäkyvyyden parantamiseksi komissio perustaa lannoitemarkkinoiden seurantakeskuksen. MTK pitää tätä hyvänä asiana ja tärkeänä sitä, että seurantaryhmässä on kattava edustus EU:n jäsenmaista. Lannoitemarkkina on hajanainen ja erot toimintatavoissa sekä laatuvaatimuksissa vaihtelevat suuresti eri jäsenmaissa. 

MTK muistuttaa, että EU kilpailee maataloustuotteilla avoimesti maailmanmarkkinoilla. EU-alueen viljelijät toivovat avoimempaa kilpailua sekä läpinäkyvyyttä markkinoilla, kuin mitä nyt ehdotetulla Fertilizer Market Observatory:llä uskotaan saavutettavan. 

Linkki komission tiedonantoon nettisivuillamme https://www.mtk.fi/-/lannoitemarkkinat

Lisätiedot:  
vilja-asiamies Max Schulman, 040 825 2112 
kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen, 0400 544 728   

 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote

EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.

Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote

Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.

METSO-ohjelman rahoitus on turvattava myös jatkossa24.6.2025 13:08:13 EEST | Tiedote

Valtioneuvosto hyväksyi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli METSO-ohjelman vuonna 2014. Nykyisen ohjelmakauden on määrä jatkua vuoden 2025 loppuun saakka. MTK on ollut mukana työryhmässä valmistelemassa uutta ohjelmakautta, joka alkaisi vuoden 2026 alussa. MTK:n ympäristöasiantuntija Heli Siitarin mukaan on välttämättömänä, että maanomistajia vapaaehtoiseen suojeluun kannustavan työkalun riittävä rahoitus turvataan myös jatkossa.

Laatua Suomesta Oy kokoaa laatutyön saman katon alle24.6.2025 11:11:23 EEST | Tiedote

Suomalaisen elintarvikeketjun vahvuus perustuu käytännön laatutyöhön alkutuotannossa ja elintarvikkeiden jalostuksessa. Marraskuussa 2024 perustettu Laatua Suomesta Oy kokoaa yhteen maatalouden, puutarhatuotannon sekä elintarvikkeita jalostavien yritysten laatutyön. Juuri avatuilla www.laatuasuomesta.fi -verkkosivuilla pääsee nyt seikkaperäisesti tutustumaan ajankohtaisiin ja kehitteillä oleviin laatujärjestelmiin ja yhtiön tarjoamiin palveluihin. Laatua Suomesta Oy:n perustajia ovat MTK, SLC, Kauppapuutarhaliitto ry sekä Hedelmän- ja Marjanviljelijäin Liitto ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye