EU-maat sopuun eurooppalaisesta rokotustodistuksesta – Sitra selvittää, voisivatko maksupäätteet olla ratkaisu
26.2.2021 14:11:58 EET | Sitra | Tiedote

Sitra selvittää parhaillaan mahdollisuuksia pilotoida maksupäätteiden hyödyntämistä ihmisen koronatietojen tarkistamisessa. EU-maiden johtajat pääsivät torstaina EU-huippukokouksessa periaatteelliseen sopuun eurooppalaisen, mahdollisesti digitaalisen, rokotetodistuksen kehittämisestä. Todistuksesta toivotaan apua matkustusrajoitusten höllentämiseen ja yhteiskuntien avaamiseen rokotusten edetessä. Rokotepassin käytännön toteutustavasta ja siinä käytettävästä teknologiasta ei kuitenkaan toistaiseksi ole tietoa.
”Rokotuskattavuuden lisääntyessä liikkuminen mahdollistuu ja yhteiskunnat alkavat avautua. Silloin tarvitaan tietoa: oletko rokotettu, kannatko virusta, oletko immuuni virukselle koska olet sairastanut koronan? Tietoa tarvitaan valtioiden rajoilla, matkustamisessa, yleisötapahtumissa ja monissa palveluissa koronan leviämisen estämiseksi”, Sitran Uudistumiskyky-teeman johtaja Antti Kivelä sanoo.
Globaali pandemia vaatii globaaleja ja nopeasti käyttöön otettavia ratkaisuja
Kivelän mukaan Sitra selvittää parhaillaan maksu- ja luottokorttijärjestelmän käyttämistä henkilön koronastatuksen välittämisessä globaalisti. Järjestelmä toimisi seuraavasti: asiakas esittää pankki- tai luottokorttinsa palveluntarjoajan maksupäätteelle samalla tavalla kuin maksaessaan pikkuostoksen. Maksupääte kertoo, onko koronastatus kunnossa vai ei. Pääte ei kerro mitään tarkempia potilastietoja. Järjestelmä toimii ainoastaan kansalaisen lukuun ja toimeksiannosta hänen käyttäessään itse omaa määräysvaltaansa saada omat rokotustietonsa. Keskusteluja toimintamallin kokeilemisesta on käyty mm. kansainvälisen maksuvälitysyrityksen kanssa.
”Olemme jo selvittäneet ratkaisun teknistä ja juridista toimivuutta alustavasti ja parhaillaan keskustellaan pilotoinnin mahdollisuuksista Suomessa ja globaalisti. Poikkeukselliset olot vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja, rohkeutta ylittää toimialarajoja ja kykyä uudenlaiseen yhteistyöhön kansalaisten hyväksi. Pandemian luonteen vuoksi myös ratkaisujen tulee olla globaaleja. Maksukorttijärjestelmä toimii jo ennestään maailmanlaajuisesti ja koko infra sekä kortit ovat valmiina.”, Kivelä sanoo.
Sitra on viimeksi kuluneen vuoden aikana ollut käynnistämässä ja rahoittamassa epidemianhallintaan liittyviä pilottihankkeita myös Vaasassa ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa. Vaasassa kokeiltiin koronajäljitykseen kehitettyä Ketju-mobiilisovellusta ja Etelä-Karjalassa muun muassa robottipuhelujen hyödyntämistä osana terveydenhuollon prosesseja epidemianhallinnassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Kivelä, johtaja, Sitran Uudistumiskyky-teema, antti.kivela@sitra.fi, puh. 040 482 7435
Jukka Vahti, johtava asiantuntija, Sitra/viestintä, jukka.vahti@sitra.fi, puh. 040 566 5152
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Sitra inleder omställningsförhandlingar10.9.2026 12:05:00 EEST | Pressmeddelande
Jubileumsfonden för Finlands självständighet inleder omställningsförhandlingar som omfattar nästan hela den inhemska verksamheten. Förhandlingarna anknyter till Sitras strategi. Sitra vill säkerställa att arbetet riktas så effektivt som möjligt till att stödja Finlands förnyelse och till att möta de föränderliga behoven i omvärlden.
Sitra käynnistää muutosneuvottelut10.9.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto aloittaa lähes koko kotimaantoimintaansa ulottuvat muutosneuvottelut. Neuvottelut liittyvät Sitran strategiaan. Sitra haluaa varmistaa, että sen työ kohdistuu mahdollisimman vaikuttavasti Suomen uudistumisen tukemiseen sekä toimintaympäristön muuttuviin tarpeisiin.
Sitra och finansministeriet ingår samarbete för att förnya den offentliga sektorn9.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Syftet med samarbetet är att trygga och stärka de finländska offentliga tjänsternas och den offentliga förvaltningens funktionsförmåga genom att utnyttja den teknologiska omställningen. Sitra identifierar de mest fungerande internationella exemplen, hjälper till att identifiera de reformer som är mest nyttiga för Finland och stöder aktörerna i uppföljningen av framsteg och resultat.
Sitra ja valtiovarainministeriö sopivat yhteistyöstä julkisen sektorin uudistamisessa9.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Yhteistyön tavoitteena on Suomen julkisten palvelujen ja julkisen hallinnon toimintakyvyn turvaaminen ja vahvistaminen hyödyntämällä teknologiamurrosta. Sitra etsii maailmalta toimivimpia esimerkkejä, auttaa tunnistamaan Suomessa hyödyllisimmät uudistukset ja tukee toimijoita onnistumisen seurannassa.
Sitra and the Ministry of Finance agree on cooperation to reform the public sector9.9.2026 08:00:00 EEST | Press release
The aim of the cooperation is to safeguard and strengthen the performance of Finland’s public services and public administration by harnessing the technological transformation. Sitra will identify the most effective examples from around the world, help pinpoint the reforms with the greatest potential for Finland and support stakeholders in monitoring progress and success.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

