EU-vaaliuutisia jäsenmaista 24.5.2019
Perjantai 24. toukokuuta
ÄÄNESTYS TÄNÄÄN:Tšekissä ja Irlannissa äänestetään tänään. Tšekistä valitaan 21 meppiä ja Irlannista 11. Huomenna äänestys jatkuu Tšekissä. Lisäksi Latviassa, Maltalla ja Slovakiassa äänestetään huomenna.
EU28. Videoita ja kuvia äänestyspaikoilta ympäri Eurooppaa, kärkiehdokkaista äänestämässä ja parlamentin käsittelemistä tärkeimmistä aiheista voi ladata maksutta parlamentin multimediakeskuksesta.
RANSKA, SAKSA. “Kuka on “matchisi” seuraavan viiden vuoden ajan?” Saksassa ja Ranskassa deittailusovellus Tinder mainostaa sunnuntaihin saakka EU-vaaleissa äänestämistä. Mikäli käyttäjät pyyhkäisevät mainosta, päätyvät he #tälläkertaaäänestän -sivustolle.
BULGARIA. 525 professoria, opettajaa, taiteilijaa, tutkijaa ja toimittajaa kehottaa avoimessa kirjeessä. Bulgarian kansalaisia olemaan aktiivisia, ottamaan selvää asioista ja äänestämään Eurooppa-myönteistä, liberaalia ja demokratiaa puolustavaa ehdokasta ja puoluetta Kirjeessä pyydetään kansalaisia kannattamaan EU:n perussopimusten mukaisia demokraattisia periaatteita ja liberaaleja arvoja.
SUOMI. YLE Kioski on julkaissut vaalibotin, jonka tarkoitus on helpottaa nuorempia äänestäjiä valitsemaan EU-vaaleissa ehdokas, jota äänestää. Vaalibotti on suunnattu etenkin 18–29-vuotiaille ensimmäistä kertaa äänestäville nuorille. Vaalibotti käyttää samoja algoritmeja kuin Ylen vaalikone.
IRLANTI. Irlannissa järjestetään EU- ja paikallisvaalit 24.5. Lisäksi samaan aikaan järjestetään yleinen kansanäänestys helpotuksista avioerolainsäädäntöön. Corkissa, Limerickissä ja Waterfordissa kansalaiset äänestävät myös siitä, pitäisikö kaupunginjohtajat valita suorilla vaaleilla.
ITALIA. Italialaiset jalkapallon pelaajat esittelevät painopisteensä seuraavalle parlamentille tänään Roomassa. Italialainen ammattijalkapalloilijoita edustava yhdistys, Assocalciatori, esittelee aihetta koskevan kyselyn tulokset yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa. Jalkapalloilijat haluavat EU:lta enemmän toimia helpottamaan naisten osallistumista lajiin, dopingin vastaiseen kamppailuun sekä väkivaltaista käyttäytymistä vastaan urheilutapahtumissa.
ALANKOMAAT. Ensimmäinen äänestyspaikka Alankomaissa, jossa äänestettiin eilen, avautui keskiyöllä juna-asemalla Casticumissa. Haagissa kansalaiset pystyivät äänestämään mm. raitiovaunussa numero 9. Schiedamin tuulimyllyt liputtivat EU-lippua. Äänestyspaikkoja oli lisäksi kirkoissa, uimahalleissa, Lelystadin lentokentällä, museoissa, ravintoloissa ja urheiluhalleissa.
SLOVAKIA. Liike-elämän johtavat henkilöt julkaisivat Slovakiassa videon, jossa esitellään maan EU-jäsenyyden etuja. ”Yritykset pitävät Eurooppaa tärkeänä” -nimisessä julistuksessa vaaditaan globaalisti kilpailukykyistä Eurooppaa, joka puolustaa demokraattisia periaatteita ja oikeusvaltiota. Julistuksessa todetaan, että Slovakia on globaalisti merkittävämpi toimija EU:n jäsenenä.
SLOVENIA. Ennakkoäänestys loppui Sloveniassa eilen 23.5. Kansallisen vaalilautakunnan mukaan ennakkoäänestyksen kahtena ensimmäisenä päivänä yhteensä 20 408 ihmistä äänesti (1,2 % äänioikeutetuista). Vuoden 2014 EU-vaaleissa 11 826 ihmistä äänesti ennakkoon samana ajanjaksona (0,7 % äänioikeutetuista). Useat meppiehdokkaat ja Slovenian presidentti Borut Pahor äänestivät ennakkoon kannustaen slovenialaisia äänestämään.
EUROOPPA. Taiteilijat ja järjestöt ympäri Eurooppaa ovat luoneet omia versioitaan parlamentin Näin EU toimii hyväkseni -aloitteesta. Esimerkkejä uusista aloitteista on hollantilaisten arkkitehtien Rem Koolhaasin ja Stephan Petermansin video EU maksaa sinulle yhtä paljon kuin Netflix, romanialaisen vapaaehtoisen video aloitteista, joita on tuettu EU-rahalla ja kirjoitus illallisesta ilman EU:ta nuorten tutkijoiden blogissa You&EU.
VERKOSSA. Myös verkon jättiläiset kehottavat eurooppalaisia vaaliuurnille. Miljoonien eurooppalaisten käyttämät sosiaalisen median palvelut ovat tempauksissa mukana eri tavoin. Google tarjoaa erikoisominaisuuksia ehdokkaille ja muistuttaa ihmisiä äänestämisestä. Ehdokkaiden profiilit ovat myös tavallista enemmän näkyvillä YouTubessa. Facebook lisää vaalipäivinä ”I voted” (äänestin) -napin palveluunsa. Myös Instagram lisää erikoistarroja vaalisivulleen. Twitter on luonut erityisiä emoji-symboleja aihetunnistein #EUvaalit2019 ja #thistimeimvoting monin eri kieliversioin. Katso lista mukana olevista yrityksistä täällä.
EU-jäsenmaissa on yli 426 miljoonaa EU-vaaleissa äänioikeutettua kansalaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Neil CORLETT
Lehdistöyksikön päällikkö
(+32) 470 89 16 63
neil.corlett@europarl.europa.eu
Michaela FINDEIS
Tiedottaja
(+32) 498 98 33 32
michaela.findeis@europarl.europa.eu
Linkit
- EU-vaalien audiovisuaalista materiaalia toimitusten käyttöön
- Kuka on “matchisi” seuraavan viiden vuoden ajan? Mainos Tinderissä kehottaa äänestämään EU-vaaleissa.
- Schiedamin tuulimylly Alankomaissa liputtaa EU-lippua maan äänestyspäivänä 23.5.
- S&D:n kärkiehdokas Frans Timmermans äänestämässä Heerlenissä Alankomaissa © EP
Tietoja julkaisijasta

Malminkatu 16
00100 Helsinki
+358 9 622 0450http://www.europarl.fi
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Europaparlamentet: Översikt av plenarsammanträdet 20–23 oktober i Strasbourg17.10.2025 15:23:35 EEST | Pressmeddelande
Sessionsinfo 20–23 oktober 2025, plenarsammanträde i Strasbourg
Euroopan parlamentin täysistunto Strasbourgissa 20.–23.10.2025: istuntokatsaus17.10.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa 20.–23. lokakuuta mepit keskustelevat Lähi-idän rauhansopimuksesta ja EU:n roolista sen toimeenpanossa sekä parlamentin odotuksista Eurooppa-neuvoston lokakuun kokoukselle. Asialistalla ovat myös ehdotus Venäjän jäädytettyjen varojen hyödyntämisestä Ukrainalle sekä keskustelu venäläisen energian tuonnin lopettamisesta. Lisäksi parlamentti äänestää ajokorttisääntöjen uudistuksesta sekä kahdesta metsien monitorointia koskevasta esityksestä.
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 17.10. klo 9–1016.10.2025 10:41:08 EEST | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 17.10. klo 9–10 Suomen aikaa.
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 17.10. klo 9–1014.10.2025 09:38:35 EEST | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 17.10. klo 9–10 Suomen aikaa.
Ledamöterna kräver ett enat EU-svar på ryska kränkningar och hot om hybridkrigföring9.10.2025 15:57:37 EEST | Pressmeddelande
Parlamentet fördömer kränkningar mot EU:s luftrum och störning av EU:s infrastruktur. Vill se koordinerade och samordnade åtgärder, inklusive nedskjutning av luftburna hot Uppmanar till ett enhetligt försvar mellan EU och NATO, sanktioner mot Ryssland, framsteg inom den europeiska försvarsunionen och samarbete med Ukraina Samordnade åtgärder, starkare försvar och sanktioner behövs för att motverka ryska provokationer riktade mot EU:s säkerhet och infrastruktur. I en resolution som antogs på torsdagen fördömer ledamöterna starkt Rysslands "hänsynslösa och eskalerande handlingar" genom kränkningar av EU- och NATO-medlemsstaterna Polens, Estlands, Lettlands, Litauens och Rumäniens luftrum. De fördömer också de avsiktliga drönarinvasionerna riktade mot kritisk infrastruktur i Danmark, Sverige och Norge. De är, säger ledamöterna, en del av Rysslands "systematiska militära och hybrida krigföring och provokationer mot EU" och dess medlemsstater. Ryssland bär fullt och otvetydigt ansvar för ha
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme