A-klinikkasäätiö

EU:lta 1,7 miljoonaa huumeita käyttävien ihmisten auttamiseen: A-klinikkasäätiö hankkeen ainoa pohjoismainen kumppani

Jaa
EU4Health-terveysohjelma on myöntänyt 1,7 miljoonan rahoituksen kansainväliselle BOOST-hankkeelle, joka tuottaa tietoa huumeita käyttäville ihmisille suunnattujen tartuntatautipalvelujen saatavuudesta ja laadusta. BOOST-hankkeen tavoitteena on parantaa palvelujen tarjontaa sekä lisätä niiden kapasiteettia.

Huumeita käyttävien ihmisten erilaiset infektiot, kuten hiv ja C-hepatiitti kuormittavat terveydenhuoltoa Euroopassa. HUSin mukaan hiv-tartuntojen uudelleen leviäminen huumeita pistämällä käyttävien joukossa on todellinen uhka.

Suomessa todetaan vuosittain yli 1000 uutta C-hepatiittitartuntaa, joista valtaosa on tarttunut yhteisten pistosvälineiden välityksellä. Koska C-hepatiitti ja hiv tarttuvat samalla tavalla, jokaisen hepatiitti C-tartunnan yhteydessä on mahdollisuus myös hivin leviämiseen.

Puhtaiden pistosvälineiden käyttö suojaa molemmilta tartunnoilta.

”Puhtaita pistosvälineitä voisi jakaa esimerkiksi valvotuissa huumeiden käyttötiloissa. Käyttötilat auttavat ehkäisemään tartuntatautien leviämistä, välttämään yliannostuksia ja myrkytyksiä sekä niistä johtuvia kuolemia”, sanoo A-klinikkasäätiön tutkimuspäällikkö Jukka Koskelo. 

A-klinikkasäätiön Katuklinikka-hanke työskentelee jo tällä hetkellä huumeita käyttävien ihmisten parissa ja tekee mm. hiv- ja c-hepatiittien pikatestejä sekä ohjaa positiivisen tuloksen saaneita hoitoon. Lisäksi Katuklinikan työntekijät jakavat puhtaita pistosvälineitä kaduilla.

A-klinikkasäätiölle rahoituksesta 100 000 euron osuus haittoja vähentävään työhön ja addiktiotutkimukseen

EU4Health-terveysohjelman rahoittama BOOST-hanke on valinnut A-klinikkasäätiön ainoana pohjoismaisena järjestönä mukaan kolmivuotisen hankkeen kumppaniksi.

Kansainvälisessä hankkeessa on mukana 11 eri organisaatiota seitsemästä eri maasta. BOOSTin koordinaattorina toimii Correlation – European Harm Reduction Network.

”Hanke on A-klinikkasäätiölle merkittävä kotimaassa ja kansainvälisesti. Se yhdistää haittoja vähentävän ja kohtaavan työn, vahvistaa säätiömme kansainvälistä toimintaa sekä tuottaa tieteellisiä tutkimusjulkaisuja. Lisäksi tulemme hankkeen puitteissa jakamaan parhaita käytäntöjä eri maiden kesken”, Koskelo jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

A-klinikkasäätiö
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki

tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi

A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö

Maksuton matalan kynnyksen terapiapalvelu vastaa nuorten kasvaviin mielenterveyshaasteisiin10.4.2024 09:01:44 EEST | Tiedote

Nuorten mielenterveyspalveluiden tarve on ollut hälyttävän suurta ja jonot palveluihin ovat pitkiä (Kouluterveyskysely 2023, Nuorisobarometri 2022). Mielenterveyden haasteet näkyvät kotona, kouluissa, työpaikoilla sekä vapaa-ajalla. Lasten ja nuorten keskus ja A-klinikkasäätiön Nuortenlinkki tarjoavat yhteistyössä videovälitteistä terapiapalvelua alle 29-vuotiaille, mahdollistaen nopean pääsyn terapiatapaamiseen.

Hallituksen suunnitelmat heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia9.4.2024 08:45:10 EEST | Tiedote

A-klinikkasäätiö, Aseman Lapset ja Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry ovat vakavasti huolissaan hallituksen suunnittelemista toimista, jotka kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin. Samalla kun hallitus suunnittelee alkoholin saatavuuden lisäämistä, kohdistetaan lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön isoja leikkauksia. Merkittävästi heikentymässä ovat niin etsivän nuorisotyön, nuorten työpajojen, lastensuojelun jälkihuollon kuin Kelan matalan kynnyksen kuntoutuspalveluiden toimintaedellytykset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye