EU:n kymmenes pakotepaketti Venäjälle pyrkii estämään pakotteiden kiertämistä – myös uusia vientikieltoja mukaan
Kymmenes pakotepaketti puuttuu pakotteiden kiertämiseen. Paketissa kielletään ns. kaksikäyttötuotteiden sekä ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden vienti EU:sta Venäjän läpi kolmansiin maihin. Kaksikäyttötuotteilla tarkoitetaan tuotteita, joita voi käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin.
Kiellon tarkoituksena on estää tuotteiden jääminen kauttakulun aikana Venäjälle.
Uusi pakotepaketti tiukentaa myös entisestään vientikieltoja niiden tuotteiden osalta, jotka voisivat vahvistaa Venäjän sotilaallista, teollista tai teknologista kyvykkyyttä. Uudet vientikiellot koskevat mm. uusia terästuotteita, sähköisiä ohjauslaitteita sekä entistä kattavammin kameroita, antenneja ja optisia laitteita. Myös moottorikelkat lisättiin vientikiellon piiriin ja niiden vieminen Venäjälle on arvosta riippumatta kiellettyä.
Tuontikieltojen osalta pakotteiden piiriin tuli lisää öljytuotteita ja -jalosteita, kuten synteettinen kumi ja bitumi. Vienti- ja tuontikieltojen tiukennukset lisäävät pakotteiden vaikuttavuutta ja valvottavuutta.
Tullin havaintojen perusteella pakotteita pyritään mahdollisesti kiertämään EU:n ulkopuolisten maiden kautta
Tulli on panostanut erityisesti siihen, että EU:n Venäjälle määräämät pakotteet toimisivat mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti eikä niitä pystyttäisi kiertämään.
– Olemme nostaneet havaitsemiamme ilmiöitä esiin, jotta niihin voidaan puuttua myös säädöstasolla. Valvontamme perusteella olemme huomanneet, että pakotteita pyritään mahdollisesti kiertämään esimerkiksi EU:n ulkopuolisten maiden kautta. Seuraamme myös viennin kasvua Venäjän eteläisiin naapurimaihin, kuten Kazakstaniin, Kirgisiaan ja Armeniaan, ja näiden maiden vientimäärät ovat kasvaneet merkittävästi, jopa satoja prosentteja. Oletettavaa onkin, etteivät kaikki tuotteet päädy määränpäähänsä, toteaa valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.
– Havaintojemme perusteella osa pakotteiden alaisista tuotteista saattaa jäädä kauttakulun aikana Venäjälle. Osassa tapauksista on taas viitteitä siitä, että joihinkin EU:n ulkopuolisiin maihin viedyt tuotteet jatkavat ilmoitetun määränpäänsä jälkeen matkaansa Venäjälle. Olemme vastanneet mahdollisiin pakotteiden kiertämisiin erilaisilla valvontatoimenpiteillä ja paljastaneet muun muassa tupladokumenttitapauksia, jossa tuotteella on ollut vientiasiakirjat sekä EU:n ulkopuoliseen maahan että Venäjälle, kertoo Rakshit.
Uudet pakotteet on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 25.2.2023 ja ne tulevat voimaan pääosin 26.2.2023.
Ulkoministeriön tiedote (25.2.2023): EU laajentaa pakotteitaan vastauksena Venäjän jatkuvaan hyökkäyssotaan
Euroopan unioni on määrännyt Venäjälle Ukrainaan hyökkäämisen vuoksi laajoja tuonti- ja vientipakotteita. Tulli valvoo toimeenpanevana viranomaisena pakotteita osana normaalia tullivalvontaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
valvontaosaston johtaja Sami Rakshit
yhteydenotot Tullin mediapäivystyksen kautta, p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli valvoi alkoholittomia oluita ja muita juomia – neljälle erälle tuontikielto lisäaineiden vuoksi29.5.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Tulli valmistautui turvaamaan kesää ja juhlakautta valvomalla aikaisempaa enemmän alkoholittomia juomia, kuten alkoholittomia oluita, siidereitä ja viinejä. Tulli kielsi neljän juoman maahantuonnin lisäaineiden vuoksi. Lisäksi yli puolet valvotuista tuote-eristä sai huomautuksen puutteellisten pakkausmerkintöjen takia.
60 vuotta sitten: Ensimmäinen autolautta Suomen ja Saksan välille25.5.2023 09:28:00 EEST | Tiedote
60 vuotta sitten autolautat olivat vielä uusi ilmiö, josta oli vasta vähän kokemusta. Ensimmäiset autokannella varustetut alukset Suomen ja Ruotsin välillä aloittivat liikennöimään vuosina 1958–61. Vuonna 1962 alkoi autolauttaliikenne Saksaan. Autolauttaliikenteen historiaan pääsee tutustumaan myös Tullimuseon uudessa Lautalla lännestä -näyttelyssä.
Ulkomaille koiran kanssa - Ovathan passi ja rokotukset kunnossa, jotta paluu Suomeen onnistuu ongelmitta?16.5.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Moni koiran tai kissan kanssa matkustava yllättyy, kun Tulli kysyy lemmikiltä passia Suomeen tultaessa. Tullin havaintojen mukaan kaikki lemmikkieläinten omistajat eivät tiedä, että lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, jotka olisi pitänyt selvittää jo ennen reissuun lähtöä.
Tulli on tutkinut kansainväliseen jätekuljetukseen liittyvää rikosepäilyä15.5.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Tulli on tutkinut ympäristörikkomuksena tapausta, jossa yrityksen epäillään kuljettaneen jätettä ilman vaadittavaa lupaa Suomesta Ruotsiin. Kansainvälisten jätesiirtojen valvonnalla varmistetaan, että siirrosta ei aiheudu riskiä ympäristölle tai ihmisille, ja että jätteet päätyvät asianmukaiseen käsittelyyn. Suomessa Tulli valvoo yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa jätteiden kansainvälisiä siirtoja.
Tullimuseo avautuu kesäkauteen – uudessa näyttelyssä kurkistetaan autolauttojen tarinaan12.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tullimuseo avaa jälleen ovensa 13. toukokuuta Suomenlinnassa. Uudessa ”Lautalla lännestä” -teemanäyttelyssä tutustutaan autolauttaliikenteen ja Tullin yhteiseen tarinaan aina 50-luvulta nykypäivään ja tulevaisuuteen. Suuntaa kesäiselle päiväretkelle Suomenlinnaan ja kurkista historiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme