Metsäteollisuus ry

EU:n metsästrategia otti askeleita parempaan suuntaan

Jaa

Euroopan komissio julkisti odotetun metsästrategiansa, jossa ilmaistu tavoite eurooppalaisten metsien vaalimisesta on tärkeä. Aiemmin metsäsektorille hyvin haasteellinen strategia muuttui valmistelun loppuvaiheessa parempaan suuntaan. Strategia jää kuitenkin ristiriitaiseksi. Se nostaa vahvemmin esiin puupohjaisten tuotteiden ilmastohyödyt, mutta samaan aikaan jarruttaa metsien käyttöä. On myönteistä, että kansallisen metsäpolitiikan rooli tuodaan aiempaa selvemmin esille, vaikka komissio edelleen uhkaa nipistää palan metsiä koskevaa päätösvaltaa pois Suomesta.

Metsät luovat merkittävän osan hyvinvoinnista ja niillä on yhdessä puupohjaisten tuotteiden kanssa keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Euroopan komission julkaisema metsästrategia pyrkii sovittamaan yhteen puupohjaisten tuotteiden ilmastohyötyjä, metsien erilaista taloudellista hyödyntämistä ja metsien suojelua sekä niiden roolia hiilinieluina.

- Metsästrategia on lopulta Suomelle pelättyä parempi. Lopputuloksessa näkyy se, että maamme hallituksen avainministerit, suurin osa Suomen mepeistä ja virkakunnasta sekä koko metsäsektori ovat aktiivisesti vaikuttaneet metsäisen maamme etujen turvaamiseksi. Erittäin huono alkuperäinen esitys otti askeleita parempaan suuntaan, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toteaa.

Lopputulos jää kuitenkin osin ristiriitaiseksi. Metsästrategia huomioi alkuperäistä versiota paremmin sen, että metsäteollisuuden tuotteet torjuvat ilmastonmuutosta korvaamalla sellaisia, joiden valmistus aiheuttaa runsaasti fossiilisia päästöjä. Tunnustaessaan puun käytön ilmastohyödyt strategia pyrkii kuitenkin samalla rajoittamaan metsien talouskäytön mahdollisuuksia, esimerkiksi kannustamalla avohakkuiden välttämiseen. Puupohjaisten tuotteiden muut yhteiskunnalliset hyödyt jäävät strategiassa valitettavasti vaille huomiota.

- Puu ei voi olla samaan aikaan pystyssä metsässä ja puukoulun kattopalkissa tai muovin korvaajana ruokapakkauksessa. Haluttaessa metsien tuottamia hyötyjä puuta pitää voida käyttää, Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi tiivistää.

Kestävä ja oikea-aikainen metsänhoito, metsäpinta-alan lisääminen sekä yhä monipuolisemmat puupohjaiset ratkaisut luovat yhdessä avaimen Euroopan vihreään kasvuun. Metsäsektorin tuottaman globaalin ilmastohyödyn lisäksi se rahoittaa yhteiskunnan toimintaa sekä turvaa työllisyyttä.

Kujanjuoksu metsäkysymyksissä komission ja jäsenvaltioiden välillä jatkuu

EU:ssa ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa. Siksi EU:ssa on ollut metsäisten jäsenvaltioiden liittymisestä lähtien yhteinen metsästrategia. EU:n metsästrategia ei ole oikeudellisesti sitova, mutta se luotaa metsiin liittyviä poliittisia toimenpiteitä EU:ssa vuoteen 2030 mennessä. Jäsenvaltioiden päätösvalta tuodaan strategiassa useasti esiin, mikä on selkeä parannus alkuperäiseen versioon verrattuna. Tästä huolimatta komissio yrittää napata aiempaa suurempaa roolia metsäasioissa.  

- Esitetty päätösvallan hivuttaminen Brysseliin on strategian huolestuttavimpia piirteitä. Strategian toimeenpanossa ja esitettyjen ohjeiden ja mahdollisten lainsäädäntöhankkeiden valmistelussa tulee toimia tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden ja koko metsäsektorin kanssa, Niemi painottaa.

Strategian toimeenpanossa on muistettava Euroopan metsien erilaisuus.

- Ei Portugalin korkkimetsiä voi verrata Hämeen humiseviin seka- ja havumetsiin. Myös metsien hoitoon ja käsittelyyn soveltuvat menetelmät vaihtelevat, eikä komission tule niiden osalta ohjata jäsenvaltioita, Niemi sanoo. 

Komissio ehdottaa metsien tilan seurantaan ja raportointiin sekä tiedonkeruuseen lainsäädäntöä. Lisätieto Euroopan metsistä on tervetullutta, ja sen tulee kattaa luonto- ja ilmastotiedon lisäksi myös metsien taloudellinen ja sosiaalinen merkitys.

- Meillä on Suomessa kattava valtakunnan metsien inventointi, joka on elänyt ajassa tuottaen yhä parempaa tietoa metsistämme jo sata vuotta. Tiedonkeruun ja raportoinnin on jatkossakin perustuttava jäsenvaltioiden omaan kansalliseen inventointiin, Niemi korostaa. 

Metsästrategian valmistelun yhteydessä komissio on esittänyt uutta eurooppalaista "closer to nature forestry" -sertifiointia. Metsäteollisuus toimii globaaleilla markkinoilla ja on yhdessä koko metsäsektorin kanssa sitoutunut kansainvälisiin metsäsertifiointijärjestelmiin yli 20 vuoden ajan.

- Näitä järjestelmiä kehitetään laajassa sidosryhmäyhteistyössä ottaen huomioon kestävyyden kaikki pilarit. Komission ei tule luoda uusia, päällekkäisiä järjestelmiä, Niemi sanoo.

Lisätietoja: Karoliina Niemi, metsäjohtaja, p. 050 567 9093, karoliina.niemi@forestindustries.fi

Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 100 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 100,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Suomalaisilla on entistä myönteisempi näkemys metsäteollisuudesta24.9.2021 08:45:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on parantunut viime vuosina. Näkemykset metsäteollisuuden roolista niin työllistäjänä, vientiteollisuudessa, verojen maksajana ja aluetalouden vahvistajana, suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana kuten myös ilmastonmuutoksen torjunnassa arvioidaan nyt selvästi merkittävämmäksi kuin vuonna 2018, jolloin tehtiin vastaava kyselytutkimus.

Metsäteollisuus hidastaa ilmastonmuutosta9.8.2021 15:00:37 EEST | Tiedote

IPCC:n raportin mukaan ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä ei ole edetty riittävän ripeästi. Raportissa alleviivataan päästöjen alasajon välttämättömyyttä. Suomi on omalta osaltaan ilmastonmuutoksen hidastamisen kärkimaita. Metsäteollisuudella ja -taloudella on tärkeä ja vahvasti myönteinen rooli asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Metsäteollisuuden tuotteet korvaavat tuotteita, joiden valmistus aiheuttaa enemmän fossiilisia päästöjä. Lisäksi kasvavat ja hyvin hoidetut metsät hillitsevät ilmastonmuutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme