EU:n sikadirektiivi kieltää sikojen häntien rutiininomaisen katkaisun – vain Suomi ja Ruotsi noudattavat – mitä komissio aikoo tehdä?
9.10.2020 07:45:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Sikadirektiivi on annettu jo vuonna 2008 (120/2008/EC) ja siinä kielletään yksiselitteisesti sikojen häntien rutiininomainen katkaisu. Tästä huolimatta edelleen valtaosassa EU:n jäsenmaista sikojen hännät katkaistaan lähes poikkeuksetta. Poikkeuksia ovat vain Suomi ja Ruotsi. MTK on huolestunut epäkohdasta ja suomalaiselle sianlihantuotannolle aiheutuvasta selvästä kilpailuhaitasta ja kehottaakin komissaaria ryhtymään vaadittaviin toimenpiteisiin asian korjaamiseksi.
Komissaari Kyriakides vastasi MTK:n kirjelmään odotetusti. Kirjeessä korostettiin, että komission keväällä julkaisemassa Pellolta pöytään -strategiaan (Farm to Fork) kirjatuilla toimenpiteillä pyritään puuttumaan MTK:n nostamiin epäkohtiin.
MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikaisen mukaan keinot ovat olleet komissiossa tiedossa, mutta löytyykö heiltä vipuvartta niihin puuttua, on toinen kysymys.
- Suomalaisen sika-alan vahvuus on vastuullisuus ja eläinten hyvinvoinnin jatkuva kehittäminen. Antibioottien vähäinen käyttö verrattuna muihin Euroopan maihin on hyvä mittari siitä, että asiat on tehty oikein, sanoo Antikainen.
- Suomessa sikojen häntiä ei katkota, vaan ongelmiin osataan puuttua jo ennen kuin ne ilmaantuvat. Komissionkin pitää se tunnustaa ja korjata viimeinkin suomalaisille sianlihantuottajille jo vuosia aiheutunut kilpailuhaitta.
Lisätiedot:
asiantuntijaeläinlääkäri Leena Suojala, MTK, 040 779 2945, leena.suojala@mtk.fi
liha-asiantuntija Mari Lukkariniemi, MTK, 040 171 9070, mari.lukkariniemi@mtk.fi
MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen, 050 529 4366
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Oikeudellinen arvio: Suomella on merkittävä liikkumavara ennallistamisasetuksen toimeenpanossa31.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ei tarvitse tyytyä ennallistamisasetuksen tiukimpaan mahdolliseen tulkintaan, toteaa tuore oikeudellinen arvio. Sen mukaan kansallista liikkumavaraa on ja sitä voidaan hyödyntää laajasti ilman, että Suomi vaarantaa EU-oikeuden velvoitteiden toteutumisen.
Metsäalan järjestöjen viesti hallitukselle: Metsänhoidon tuet ovat investointi Suomen metsien kasvuun ja tulevaisuuteen27.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Puuntuotannon tuet lisäävät metsänhoitotöitä, vahvistavat metsäteollisuuden tulevaa puunsaantia ja palauttavat huomattavan osan niihin käytetyistä varoista takaisin valtiolle. Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys osoittaa, että tukien lisäämiselle on vahvat yhteiskunnalliset ja taloudelliset perusteet.
MTK: Avoimet kysymykset voivat maksaa Suomelle miljardeja – ennallistamissuunnitelman ratkaisut tehtävä nyt26.8.2026 14:06:58 EEST | Tiedote
Kansallisen ennallistamissuunnitelman lausuntokierros päättyy 27. elokuuta. Suunnitelman kannalta ratkaisevat poliittiset linjaukset ovat yhä osittain tekemättä. MTK varoittaa lähettämästä Suomelle vuosikymmeniksi vaikutuksia aiheuttavaa suunnitelmaa eteenpäin ennen kuin kansallisten joustojen käyttö, keskeiset määritelmät, rahoitus ja vaikutukset maanomistajille on ratkaistu kestävällä tavalla.
MTK hallitukselle: Budjettiriihessä turvattava ruoantuotanto, huoltovarmuus ja metsätalouden toimintaedellytykset25.8.2026 07:53:39 EEST | Tiedote
MTK vaatii hallitukselta budjettiriiheen ratkaisuja, jotka turvaavat suomalaisen ruoantuotannon, huoltovarmuuden ja metsäalan kilpailukyvyn. Järjestö korostaa erityisesti afrikkalaisen sikaruton aiheuttaman kriisin hoitamista, maatalouden kustannuskriisiin vastaamista sekä metsätalouden rahoituksen vahvistamista.
Ruoantuotanto nostettava Euroopan strategisten investointien ytimeen21.8.2026 12:26:11 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutos lisää Pohjoismaiden merkitystä Euroopan ruoantuotannossa, mutta kasvavan potentiaalin hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteisiä investointeja. Pohjoismaisten viljelijä- ja osuustoimintajärjestöjen yhteistyöfoorumi NBC vaatii, että ruoantuotanto huomioidaan nykyistä vahvemmin Euroopan investointi- ja innovaatiopolitiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
