Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

EU:n supervuosi 2019, Euroopan tulevaisuus sekä unionin perusarvot esillä Turun Eurooppa-foorumissa

Jaa
Turun Eurooppa-foorumissa puidaan perjantaina 31.8. EU-asioiden supervuotta 2019 sekä EU:n tulevaisuutta ja sen rahoitusta. Lauantaina 1.9. Marina-kongressisalissa puolestaan keskustellaan EU:n perusarvoista.

Keskustelu EU:n supervuodesta 2019 perjantaina 31.8. klo 9.30 (Turun ruotsinkielinen teatteri ÅST, Eerikinkatu 13)

Perjantaina aamupäivällä Turussa keskustellaan EU:n supervuodesta 2019 sekä Euroopan tulevaisuutta ja sen rahoitusta koskevista päätöksistä. Vuonna 2019 käydään sekä eduskunta- että EU-vaalit, ja valitaan uusi komissio. Heinäkuussa 2019 puolestaan käynnistyy Suomen kausi EU:n puheenjohtajamaana. Myös Britannian EU-eron on tarkoitus astua voimaan ensi keväänä, minkä lisäksi on tehtävä tärkeitä päätöksiä pitkän aikavälin budjetista ja EU-rahoituksen kohdentamisesta. 

EU:n tulevaa suuntaa puivaan keskusteluun osallistuvat Euroopan parlamentin jäsenet Sirpa Pietikäinen (kok., EPP), Miapetra Kumpula-Natri (sd., S&D), Elsi Katainen (kesk., ALDE), Nils Torvalds (r., ALDE) ja Merja Kyllönen (vas., GUE/NGL). Euroopan komission viestintäpääosaston pääjohtaja Timo Pesonen alustaa keskustelun.

Keskustelun toisessa osassa keskitytään erityisesti EU:n tulevaisuuden rahoitukseen ja rahoituksen kohdentamiseen. Keskusteluun osallistuvat mepit Petri Sarvamaa (kok., EPP), Henna Virkkunen (kok., EPP), Jussi Halla-aho (ps., ECR), Anneli Jäätteenmäki (kesk., ALDE) ja Heidi Hautala (vihr., Greens/EFA). Keskustelun avaa Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Risto Artjoki.

Keskusteluun on mahdollista osallistua sosiaalisessa mediassa tunnuksilla #EUdialogues ja #EUvaalit2019. Keskustelu on katsottavissa myös verkkolähetyksenä osoitteessa https://youtu.be/mWqqtVto1OI

Tilaisuuden juontaa toimittaja Nicklas Wancke.

Pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaan verkkolomakkeella viimeistään 29.8.2018.

Kansalaiskeskustelu Euroopan unionin perusarvoista lauantaina 1.9. klo 10.30 (Marina-kongressisali, Linnankatu 32)

Lauantaina aiheena ovat EU:n perusarvot, joita ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät jäsenvaltioita eikä unioniin voi kuulua yhtään maata, joka ei tunnusta näitä arvoja. Miten tänään ja tulevaisuudessa?

Keskustelun avaavat Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sekä Euroopan parlamentin jäsenet Sirpa Pietikäinen (kok., EPP) ja Miapetra Kumpula-Natri (sd., S&D). Alkupuheenvuorojen jälkeen yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun. Keskustelun juontaa Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.

Keskusteluun on mahdollista osallistua sosiaalisessa mediassa tunnuksilla #EUdialogues ja #EUarvot. Keskustelu on katsottavissa myös verkkolähetyksenä osoitteessa https://youtu.be/tEXasBniQ_Y

Pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaan verkkolomakkeella viimeistään 29.8.2018. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi seminaarisalin ovella. Myös turvatarkastukseen on hyvä varata aikaa.

Toimittajia pyydetään myös akkreditoitumaan Eurooppa-foorumiin: https://www.lyyti.in/Eurooppafoorumi-Media    

Tilaisuudet järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pia Siitonen
Tiedotuspäällikkö, Euroopan komission Suomen-edustusto
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Nina Hotti
Tiedottaja, Euroopan komission Suomen-edustusto
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Niina Saloranta
Lehdistötiedottaja, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
p. 040 720 5025
etunimi.sukunimi@europarl.europa.eu

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Sessionsinfo 22-25 april 2024, plenarsammanträde i Strasbourg19.4.2024 10:50:29 EEST | Tiedote

Stärka konsumenternas rätt till reparation På tisdag väntas Europaparlamentet godkänna nya regler som underlättar reparationer av varor. Syftet är att främja hållbar konsumtion och minskade kostnader för nya inköp. Slutomröstning om nya EU-regler för hållbara förpackningar På onsdag håller Europaparlamentet en slutomröstning om nya regler som syftar till att minska mängden förpackningar i EU samt främja återanvändning och återvinning. Parlamentet väntas anta den första EU-lagen någonsin för att bekämpa våld mot kvinnor De nya reglerna syftar till att förhindra våldtäkt och öka medvetenheten om samtycke. Samtidigt klassificeras kvinnlig könsstympning och tvångsäktenskap som brott enligt EU-lagstiftningen. Ledamöterna väntas anta nya krav för att förbättra luftkvaliteten i EU till 2030 Den nya lagen syftar till att minska luftföroreningarna i EU, så att medborgarna kan åtnjuta en renare och hälsosammare miljö, i linje med EU:s nollföroreningsvision för 2050. Penningtvätt: slutomröstning

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye