Lastensuojelun KeskusliittoLastensuojelun Keskusliitto

Eurochildin puheenjohtaja Marie-Louise Coleiro Preca: EU:n päättäjien on kuunneltava lapsia nyt

Jaa

Eurochildin puheenjohtaja, Maltan entinen presidentti, H.E. Marie-Louise Coleiro Preca vierailee Suomessa 17.-18.9.2019. Eurochildin puheenjohtajana Coleiro Preca haluaa lisätä lasten kuulemista ja osallisuutta Euroopan päätöksentekoprosesseissa. Hän on itse toiminut politiikassa 16-vuotiaasta alkaen ja tietää, että lapset ovat usein valmiimpia vastuuseen kuin aikuiset uskovat.

”Lapsen oikeuksien ja lasten osallisuuden tulee olla korkean tason prioriteetti EU:n agendalla”, Coleiro Preca sanoo. ”Meidän pitää kuunnella lasten toiveita ja mielipiteitä, ja varmistaa, että heillä on aito mahdollisuus vaikuttaa asioihin, jotka koskevat heitä.”

Marie-Louise Coleiro Preca on itse toiminut aktiivisesti kotimaansa Maltan politiikassa 16-vuotiaasta asti. Vuonna 2014 häntä pyydettiin maan presidentiksi ja hänen kautensa päättyi tämän vuoden keväällä. Eurochildin puheenjohtajana hän pyrkii vaikuttamaan siihen, että Euroopan lasten hyvinvointi kohenee.

24,8 miljoonaa lasta elää tällä hetkellä köyhyydessä tai syrjäytymisvaarassa Euroopassa. Eurochild tekee vaikuttamistyötä sen puolesta, että lasten lähtökohdat Euroopassa olisivat entistä tasa-arvoisemmat. Se toteutuu vain, jos talouspolitiikka saadaan valjastettua köyhyyden vähentämisiä edistäviin tekoihin. Lapsiin investoimisen on oltava korkean tason prioriteetti koko Euroopassa.

Eurochildin seuraava yhteistyökonferenssi järjestetään ensi vuonna yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa Hämeenlinnan Verkatehtaalla, lapsen oikeuksien viikolla 16.-18.11.2020. Konferenssi kokoaa yhteen korkean tason päättäjiä sekä ison joukon lapsia keskustelemaan yhdessä lapsen oikeuksien toteutumisesta päätöksenteossa. Lapset ja nuoret ovat alusta alkaen keskeisessä roolissa konferenssin suunnittelussa, ja suuri osa osallistujista tulee olemaan alle 18-vuotiaita.

”Lasten osallisuuden pitää olla EU:n todellisuutta tänään, eikä vasta joskus tulevaisuudessa”, kiteyttää Marie-Louise Coleiro Preca.

Coleiro Preca vierailee Suomessa 17.-18. syyskuuta ja hän osallistuu 18.9. paneelikeskusteluun Building Social Europe -konferenssissa, jonka järjestävät Suomen sosiaali- ja terveysministeriö, SOSTE sekä eurooppalaisten sosiaalialan kansalaisjärjestöjen verkosto Social Platform. Konferenssissa käsitellään kansalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Mikä Eurochild?

  • Eurochild on EU:n rahoittama yhteistyöverkosto, jolla on tällä hetkellä 176 jäsentä 34 eri maasta.
  • Verkosto edistää lasten oikeuksia Euroopan laajuisesti yhdistämällä jäsentensä tietoa ja osaamista ja vaikuttamalla lapsen oikeuksien toteutumiseen EU:n päätöksenteossa.
  • Lastensuojelun Keskusliitto on ollut Eurochildin jäsen alusta alkaen, eli vuodesta 2004.
  • Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen toimi Eurochildin edellisenä puheenjohtajana.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Viestintäpäällikkö Juuli Hurskainen, p. 050-3533480, juuli.hurskainen@lskl.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

09 329 6011http://www.lskl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Syyrian leirillä olevat lapset eivät voi odottaa – Suomen on taattava lapsen oikeuksien toteutuminen31.5.2019 09:46:09 EESTTiedote

Lastensuojelun Keskusliitto pitää Syyrian autonomisella kurdialueella sijaitsevan Al Holin leirin tilannetta kestämättömänä ja epäinhimillisenä siellä oleskelevien lasten kannalta ja vaatii välittömiä toimia Suomen viranomaisilta. Leirin olosuhteet vaarantavat vakavasti lasten hyvinvoinnin, terveyden ja jopa henkiinjäämisen. Lasten paluun edesauttamista ei voida enää viivyttää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme