Veikkaus Oy

Eurojackpotissa jahdataan seuraavaksi 35 miljoonan euron pottia

Jaa
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei tällä kertaa löytynyt yhtään täysosumaa, joten perjantaina potissa on tarjolla noin 35 miljoonan euron päävoitto.

Eurojackpotin kierroksen 01/2023 tiistaina suoritetun arvonnan oikea rivi on 28, 29, 31, 37 ja 50. Tähtinumerot ovat 4 ja 5.

Kierroksen suurimmat voitot osuivat 5+1-tuloksille, jotka oli pelattu Saksassa ja Norjassa. Kumpikin voittaja nappasi itselleen lähes 1,5 miljoonan euron potit. 5+0-tuloksia löytyi kuusi kappaletta ja näillä voitti 98 678,40 euroa. Voitot osuivat Tanskaan, Italiaan, Puolaan ja vielä kolme kappaletta Saksaan.

Suomen suurimmat voitot tulivat 4+1-tuloksilla, joita löytyi yhteensä 22 kappaletta. 4+1-tuloksen voitto-osuus oli tällä kierroksella 432,80 euroa.

Tiistai-Jokerin voittorivi on 7 5 4 4 9 6 2. Arvonnassa ei löytynyt täysosumia tai kuusi oikein -tuloksia.

Lomatonnin oikea voittoyhdistelmä on Monaco 3. Tonneja lähti jakoon kaksi kappaletta.

Katso kaikki tulokset ja voitonjako

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Kuponkipelien, kuten Eurojackpotin ja Jokerin, pelaaminen edellyttää pian tunnistautumista. Tunnistautumalla pelaaja pysyy paremmin kartalla pelaamisestaan ja oman pelaamisen hallinta helpottuu. Myös voitot pysyvät tallessa, vaikka pelitosite katoaisi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye