Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio henkilötietojen käsittelyä koskevassa asiassa

Tapauksessa tietosuojalautakunta oli vuonna 2013 antamassaan päätöksessä kieltänyt valittajana ollutta uskonnollista yhdyskuntaa keräämästä tai käsittelemästä henkilötietoja ovelta ovelle tapahtuvassa saarnaamistyössä ilman, että henkilötietolain edellytykset ja ehdot täyttyivät.
Valittajayhteisö valitti asiassa hallinto-oikeuteen, joka kumosi lautakunnan päätöksen.
Tietosuojavaltuutettu valitti asiassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus pyysi asiassa ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta, joka katsoi, että valittajayhteisöä oli pidettävä rekisterinpitäjänä ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tapahtuvan henkilötietojen keräämisen osalta. Toiminnassa oli noudatettava henkilötietojen suojaa koskevia unionin oikeuden sääntöjä. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen todeten, että tietosuojalautakunnan päätös oli saatettava voimaan.
Valituksessaan EIT:lle valittajayhteisö katsoi, että EIS 6 (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin), 8 (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta), 9 (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus), 10 (sananvapaus) sekä 14 (syrjinnän kielto) ja 12. pöytäkirjan 1 artiklaa (kaikkinaisen syrjinnän kielto) oli loukattu kun asiassa ei järjestetty suullista käsittelyä ja kun valittajayhteisöä oli kielletty ottamasta muistiinpanoja henkilökohtaiseen käyttöön ovelta ovelle -saarnaamistyössä ilman asianomaisten henkilöiden nimenomaista suostumusta.
EIT totesi EIS 6 artiklan osalta, ettei tapauksen ratkaisevista tosiseikoista ollut erimielisyyttä eivätkä ne edellyttäneet suullisen käsittelyn toimittamista. EIT katsoi, että asian oikeudellinen kysymys ei myöskään vaatinut suullista käsittelyä ja että valittajayhteisön oli mahdollista esittää perustelunsa tehokkaasti kirjallisessa menettelyssä. Suullisen käsittelyn toimittamatta jättäminen oli oikeutettua.
EIS 9 artiklan osalta EIT katsoi asiassa olevan kyse ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden ja yksityis- ja perhe-elämän kunnioituksen välisestä tasapainosta. EIT oli korkeimman hallinto-oikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että rekisteröityjen henkilöiden on kohtuullista edellyttää yksityisyyttä, kun henkilötietoja ja arkaluontoista tietoa kerätään ja käsitellään ovelta ovelle -saarnaamistyössä. EIT piti rekisteröidyn henkilön suostumusta koskevaa vaatimusta asiaankuuluvana ja välttämättömänä suojakeinona välttää tietojen ilmaiseminen EIS 8 artiklan vastaisesti. EIT ei nähnyt, miten suostumuksen pyytäminen voisi haitata valittajayhteisön uskonnonvapauden perusolemusta. EIT katsoi, että kansallisten tuomioistuinten perustelut olivat sekä merkityksellisiä että riittäviä osoittamaan, että valittajayhteisön oikeuksiin puuttuminen oli välttämätöntä. Viranomaiset olivat toimineet valtion harkintamarginaalin puitteissa oikeudenmukaisen tasapainon saavuttamiseksi eri intressien kesken.
Tuomio on luettavissa EIT:n verkkosivuilla.
Lisätietoja
- Krista Oinonen, yksikönpäällikkö, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, valtionasiamies Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, puh. 0295 351 172
- Satu Sistonen, lainsäädäntöneuvos, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. 0295 351 789
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomelle suosituksia YK:n lapsen oikeuksien komitealta2.6.2023 15:34:46 EEST | Tiedote
Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea on 2. kesäkuuta antanut Suomelle suosituksensa koskien Suomen yhdistettyä viidettä ja kuudetta määräaikaisraporttia lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanosta sekä valinnaisia pöytäkirjoja.
Utrikesministrarna Haavisto och Blinken undertecknade ett uttalande om samarbete inom 6G2.6.2023 11:51:19 EEST | Tiedote
Utrikesminister Pekka Haavisto och Förenta staternas utrikesminister Antony Blinken undertecknade ett uttalande om samarbete inom 6G mellan Finland och Förenta staterna i Helsingfors den 2 juni. Uttalandet uttrycker en gemensam vilja att intensifiera samarbetet på de centrala forsknings- och utvecklingsområdena inom 6G och att öka interaktionen mellan finländska och amerikanska aktörer.
Foreign Minister Haavisto and Secretary of State Blinken signed a Joint Statement on Cooperation in Advanced Wireless Communications2.6.2023 11:50:22 EEST | Press release
Finland’s Minister for Foreign Affairs Pekka Haavisto and United States Secretary of State Antony Blinken signed a Joint Statement on Cooperation in Advanced Wireless Communications between Finland and the United States in Helsinki on 2 June. In the Joint Statement, Finland and the United States confirm their common ambition to cooperate in key areas of 6G research and development and to increase interaction between Finnish and US actors.
Ulkoministerit Haavisto ja Blinken allekirjoittivat 6G-yhteistyötä koskevan julkilausuman2.6.2023 11:49:06 EEST | Tiedote
Ulkoministeri Pekka Haavisto ja Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken allekirjoittivat Suomen ja Yhdysvaltain välistä 6G-yhteistyötä koskevan julkilausuman Helsingissä 2. kesäkuuta. Julkilausumassa todetaan yhteinen tahtotila tiivistää yhteistyötä 6G:n tutkimuksen ja kehityksen kannalta keskeisillä aloilla ja lisätä vuorovaikutusta suomalaisten ja yhdysvaltalaisten toimijoiden välillä.
Finland’s Foreign Minister Pekka Haavisto to attend informal meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs30.5.2023 10:28:43 EEST | Press release
An informal meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs will be held in Oslo from 31 May to 1 June. This will be the second meeting of NATO Ministers of Foreign Affairs which Finland attends as a member of the Alliance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme