Euroopan järjestelmäriskikomitea suosittaa Suomelle uusia lainanottajiin kohdistuvia makrovakausvälineitä – suosituksia ja varoituksia myös kymmenelle muulle ETA-maalle
23.9.2019 18:38:04 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
Euroopan järjestelmäriskikomitea (European Systemic Risk Board, ESRB) julkaisi tänään suosituksensa 1) kuudelle ja varoituksen viidelle ETA-maalle makrovakausriskeistä ja näiden hallintaan tarvittavista välineistä.
–Tuen ESRB:n suositusta uudeksi sääntelyksi, jonka avulla voidaan nykyistä paremmin varautua kotitalouksien korkean velkaantuneisuuden aiheuttamiin riskeihin, toteaa Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen.
Suomelle osoitettu suositus koskee Suomen asuntomarkkinoiden keskipitkän aikavälin haavoittuvuuksien torjumista. ESRB suosittelee, että Suomi laatisi uutta lainanottajiin kohdistuvaa sääntelyä asuntomarkkinoiden haavoittuvuuksien torjumiseksi. Lisäksi komitea suosittelee, että Suomen viranomainen antaisi valvottavilleen suosituksia kiristävistä toimenpiteistä, kunnes uudet välineet on saatu osaksi lainsäädäntöä.
Asuntomarkkinoiden keskeisenä haavoittuvuutena ESRB näkee kotitalouksien korkean velkaantumisen. Nopeasti kasvanut taloyhtiölainakanta on osaltaan vaikuttanut velkaantuneisuuden lisääntymiseen.
Lainanottajiin kohdistuvista makrovakausvälineistä ESRB suosittelee, että Suomella olisi käytettävissä ainakin sitovat velka-tulosuhde (debt-to-income ratio, DTI) tai velanhoito-tulosuhde (debt-service-to-income ratio, DSTI), luototussuhde (loan-to-value, LTV) ja laina-ajan pituuden rajoite. Samoin ESRB suosittelee, että luototussuhteen laskentaa muutettaisiin niin, että lainan vakuuksina hyväksyttäisiin pelkästään kiinteistöomaisuutta.
ESRB antoi marraskuussa 2016 Suomelle varoituksen koskien haavoittuvuuksia asuntomarkkinoilla. Suositus on varoitusta vakavampi toimenpide.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa
Samu Kurri, osastopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, klo 9–16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus maanantaina 28.9. – teemoina kuluttajaluottojen valvonnan laajeneminen, Finanssivalvonnan sanktioprosessi sekä valvottavien taloudellinen tila ja riskit23.9.2026 08:20:00 EEST | Kutsu
Finanssivalvonta kutsuu median edustajat lehdistötilaisuuteen, jossa kerrotaan kuluttajaluottojen valvonnan laajenemista, sanktioprosessista sekä valvottavien taloudellisesta tilasta ja riskeistä. Lisäksi avaamme Finanssivalvonnan näkemyksiä ehdotuksista, joiden mukaan valvojan tehtäviä laajennettaisiin kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseksi.
God riskhanteringsförmåga i den finansiella sektorn i Finland – fortsatt osäkerhet i omvärlden trots ett uppsving i ekonomin17.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tack vare den positiva ekonomiska utvecklingen i Finland har ett mer balanserat risklandskap vuxit fram i den finansiella sektorns omvärld. Den finansiella sektorn har varit fortsatt kapitalstark under början av året såväl inom bank- och arbetspensionssektorn som för liv- och skadeförsäkringsbolag. De aktuella riskanalyserna betonar framför allt bolagens operativa risker och cyberrisker utöver tidigare geo- och handelspolitiska hot.
Suomen finanssisektorin riskinkantokyky hyvällä tasolla – talouden piristymisestä huolimatta toimintaympäristön epävarmuus jatkuu17.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden myönteinen kehitys on tasapainottanut finanssisektorin toimintaympäristön riskikuvaa. Finanssisektorin vakavaraisuus on pysynyt alkuvuonna vahvana niin pankki- ja työeläkesektorilla kuin henki- ja vahinkovakuutusyhtiöilläkin. Tällä hetkellä riskiarvioissa korostuvat erityisesti yhtiöiden operatiiviset riskit ja kyberriskit aiempien geo- ja kauppapoliittisten uhkien rinnalla.
Finnish financial sector's risk-bearing capacity good – continued uncertainties in operating environment despite pickup in the economy17.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Positive developments in Finland's economy have stabilised the risk landscape of the financial sector's operating environment. The financial sector's solvency remained strong in the first half of the year, both in the banking and employee pension sector as well as for life and non-life insurance companies. Current risk assessments highlight, in particular, the operational risks and cyber risks of the supervised entities, together with the geopolitical and trade policy risks identified earlier.
Tjänsten som direktör för Finansinspektionen utlyses10.9.2026 09:39:49 EEST | Pressmeddelande
Ansökningsförfarandet för tillsättning av tjänsten som Finansinspektionens direktör inleds den 10 september 2026. Finansinspektionens direktion fattade beslut om saken vid sitt sammanträde i går. Mandatperioden för direktören är fem år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
