Euroopan keskuspankki täsmentänyt ohjeistustaan sääntelyn joustoista – Finanssivalvonta: Kaikki joustot tulee kanavoida pandemian vaikutusten lieventämiseen
20.3.2020 19:00:26 EET | Finanssivalvonta | Tiedote
Finanssivalvonta tukee EKP:n tiedotteessa mainittuja toimenpiteitä ja soveltaa siinä kuvattuja käytäntöjä valvonnassaan oleviin pankkeihin. Sekä EKP että Finanssivalvonta ovat pyrkineet tukemaan pankkien kykyä jatkaa yritysten ja kotitalouksien rahoittamista monin eri tavoin.
EKP:n 12.3. julkistaman päätöksen myötä pankkien on sallittu joustaa lisäpääoma- ja likviditeettivaatimusten täyttämisessä. Finanssivalvonnan 17.3. julkistamalla makrovakauspäätöksellä järjestelmäriskipuskuri on poistettu ja luottolaitoskohtaisia vaatimuksia on tarkistettu.
Lisäksi hallitus on tänään julkistanut 12 miljardin euron lisärahoituksen yrityksille Finnveran kautta. Ensisijainen toimintamalli on takaustoiminta, jossa pankit myöntävät luotot.
– EKP:n pankkivalvonnan joustot ja aiemmin tällä viikolla julkistetut Finanssivalvonnan makrovakausvaatimusten alennukset sekä tänään hallituksen julkistama tukipaketti on tarkoitettu pankkien luotonantokyvyn vahvistamiseen tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Finanssivalvonta seuraakin tarkasti, että pankit kohdistavat kevennykset tähän tarkoitukseen eivätkä ne kanavoidu osinkojen tai tulospalkkioiden maksuun, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen toteaa.
Katso myös
- EKP:n pankkivalvonnan tiedote 20.3.2020: ECB Banking Supervision provides further flexibility to banks in reaction to coronavirus
- Valtioneuvoston tiedote 20.3.2020: Finnveran kautta 10 miljardin euron lisärahoitus yrityksille
- Finanssivalvonnan tiedote 17.3.2020: Makrovakauspäätös: Finanssivalvonnan johtokunta laskee luottolaitosten pääomavaatimuksia
- Finanssivalvonnan tiedote 12.3.2020: Pankeilla mahdollisuus joustaa lisäpääomavaatimuksista normaalin toiminnan varmistamiseksi koronavirustilanteessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja apulaisjohtaja Jyri Helenius.
Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, arkisin klo 9–16. Viikonloppuna 21.–22.3.2020 poikkeuksellisesti numerosta 09 183 5222.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
8 sökande till vakansen som Finansinspektionens direktör5.10.2026 12:35:00 EEST | Pressmeddelande
Till vakansen som Finansinspektionens direktör inkom 8 ansökningar före utsatt tid måndagen den 5 oktober 2026 kl. 12.00.
Finanssivalvonnan johtajan virkaan 8 hakijaa5.10.2026 12:35:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonnan johtajan virkaan jätettiin määräaikaan (maanantai 5.10.2026 klo 12.00) mennessä 8 hakemusta.
A total of 8 applicants submitted for position of Director General of the FIN-FSA5.10.2026 12:35:00 EEST | Press release
A total of 8 applications were submitted for the position of Director General of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) by the deadline (Monday, 5 October 2026 at 12 noon).
Finansinspektionen: Regleringen kan förenklas, förutsatt att risktåligheten bibehålls28.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finansiella sektorns stabilitet och starka risktålighet samt en långsiktig makrotillsynspolitik i Finland har stött sektorns funktionsförmåga i en osäker ekonomisk omvärld. Utvecklingen och en eventuell förenkling av regleringen diskuteras som bäst omfattande både i Finland och på EU-nivå. Enligt Finansinspektionen är det motiverat att förtydliga regleringen och att vid behov förenkla den på de punkter, där en förenkling är möjlig utan att äventyra de finansiella aktörernas kapital-täckning och risktålighet eller det finansiella systemets stabilitet.
Finanssivalvonta: Sääntelyä voidaan yksinkertaistaa, kun riskinkestävyys säilyy28.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen finanssisektorin vakaus ja vahva riskinkestävyys sekä pitkäjänteinen makrovakauspolitiikka ovat tukeneet sektorin toimintakykyä epävarmassa talousympäristössä. Sääntelyn kehittämisestä ja mahdollisesta yksinkertaistamisesta keskustellaan parhaillaan laajasti sekä Suomessa että EU-tasolla. Finanssivalvonnan mukaan sääntelyä on perusteltua selkeyttää ja tarvittaessa yksinkertaistaa kohdissa, joissa se voidaan tehdä vaarantamatta finanssisektorin toimijoiden vakavaraisuutta, riskinkestävyyttä tai rahoitusjärjestelmän vakautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
