Euroopan puutuoteteollisuuden pääsihteeri Silvia Melegari: Komissio tavoittelee hiilineutraalisuutta metsien kustannuksella Metsien käytön rajoitukset vaarantavat puurakentamisen kasvua

-Vaikka puurakennukset varastoivat hiiltä koko elinkaarensa ajan, ongelmaksi on muodostumassa se, että ilmastopolitiikan nimissä yritetään rajoittaa puun saatavuutta. On muistettava, että jos metsää ei hoideta tai se ikääntyy, hiilen sitomiskyky ja nielu pienenevät.
Melegarin mukaan rakentaminen on yksi suurimmista päästöjen aiheuttajista ja rakennukset suuria energiankuluttajia. – EU:n vihreän siirtymän tavoitteena on vähäpäästöisempi rakentaminen ja energiatehokkaampi rakennusten käyttö.
-Komission tavoitteissa on ristiriita, jos metsien käytön rajoitukset johtavat ilmastoystävällisen, hiiltä sitovan puurakentamisen mahdollisuuksien vajaakäyttöön. Nyt ei tiedetä, mitä päätöksistä seuraa.
Tavoitteiden saavuttamiseksi tulee Melegarin mielestä edistää puun käyttöä sekä uudisrakentamisessa että rakennusten peruskorjauksissa. - Vanhojen talojen energiatehokkuuden parantamisessa on valtava työ ja antaa mahdollisuuden uusiutuvien materiaalien käyttöön. Tavoitteena on, että jokainen rakennusalan yritys vähentää aidosti päästöjään eikä riitä, että istutat metsää päästöjesi kompensaatioksi.
Komissio vaikuttaa metsien käyttöön ympäristöpolitiikan keinoin
Melegari on huolissaan siitä, että nykyinen komissio laatii metsälainsäädäntöä ympäristönsuojelua koskevan toimivallan avulla. - Kun komissiolla ei ole toimivaltaa metsäpolitiikassa, se vaikuttaa ympäristöpolitiikan keinoin metsäpolitiikkaan.
-Suuri ongelma on siinä, että kukaan eioletehnyt komission metsäaloitteiden vaikutusten arviointia. Komissiolla on metsiin liittyviä tavoitteita, joissabiologinenmonimuotoisuus ja ympäristönsuojelu asetetaan metsän käytönedelle.
Komissiolla ei ole Melegarin mukaan mitään arviota siitä, mitä niiden toteuttaminen merkitsee kokonaisuudessaan eurooppalaiselle yhteiskunnalle, sen hyvinvoinnille ja työpaikoille. - Komission tulisi ympäristönäkökohtien lisäksi ottaa huomioon myös eurooppalaisen uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvan metsäalan kilpailukyky.
-Metsiä voidaan hoitaa kestävästi, kuten esimerkiksi Suomi ja Ruotsi tekevät. Metsien käytössä on tärkeää pitää tasapaino taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kesken.
Komissiolta puuttuu metsäalan asiantuntemus
Melegarin mukaan metsä tarjoaa fantastisen hiilineutraalin lähellä kasvavan materiaalin. -Tutkimus- ja kehitystoiminta luo puualalle uusia innovaatioita ja fossiilisia korvaavia tuotteita. Tätä koko kuvaa metsäsektorin tulevaisuuden mahdollisuuksista komissio ei näe.
-Valitettavasti komissiossa ei ole tarpeeksi metsäalan asiantuntemusta. Metsätaloutta koskevia ratkaisuja ei voi tehdä siltä pohjalta, että koko EU:ssa olisi sama metsä. Tarvitsemme lisää vaikuttamista ja keskustelua komission kanssa metsäpolitiikasta ja tehtyjen päätösten vaikutuksista.
Varsinkin metsäisten jäsenmaiden tulee olla aktiivisempia vaikuttamisessa ja tuotava esiin metsätalouden kokonaisvaltainen taloudellinen ja sosiaalinen merkitys ympäristöarvojen rinnalle. Metsäklusteri edustaa vihreän siirtymän kannalta parasta arvoketjua.
Melegari pitää tärkeää, että kaikki jäsenmaat tulisivat mukaan Itävallan ja Suomen aloitteesta perustetun eurooppalaisen puun käytön edistämiseen tähtäävän yhteistyöfoorumin European Wood Policy Platformin työhön.
-Tämä on tärkeä foorumi, jossa jäsenmaat yhdessä sidosryhmien ja tieteellisen tutkimuksen kanssa käynnistävät vuoropuhelun siitä, mitä tarvitaan puun käytön edistämiseksi. On tärkeä vaihtaa esimerkiksi puurakennusteknologian parhaita käytäntöjä ja kehittää kokonaisvaltaisesti koko puuteollisuuden arvoketjua.
Professori Stefan Winter:
Rakentamista ohjattava uusiutuvien materiaalien ja energian käyttöön
Professori Stefan Winter Munchenin Teknillisestä Yliopistosta pitää puurakentamista erittäin tärkeänä työkaluna ilmastopolitiikassa. - Jos pystymme varastoimaan hiiltä pitkäikäisiin puutuotteisiin ja samalla metsittämään mahdollisimman paljon, se voi olla todellinen muutos ilmastolle.
-Saksassa puhuttiin aiemmin paljon metsien hiilinieluista, mutta nyt olemme vakuuttuneita siitä,että metsässä olevaa puuta on parempi käyttää pitkäikäisinä tuotteina ja rakennuksina. Niissä hiili varastoituu ja saamme rahaa metsiemme uudistamiseen.
Suomeen nähden Euroopassa on Winterin mukaan suurempi paine metsien uudistamiseen, koska esimerkiksi Saksassa on alueita, joilla metsä kuolee. - Suomessa metsä on aktiivinen, elävä ja kukoistava. Nuori metsä sitoo hiiltä enemmän ja kasvaa nopeammin kuin vanha metsä. EU:n jäsenmaiden kesken on vaikea tehdä vertailua, kun olosuhteet ja metsät ovat erilaisia.
-Tarvitsemme poliittisia toimia puurakentamisen edistämiseksi, kuten rakennusmääräyksiimme vertailuarvoja rakennusten primäärienergialle ja CO2-päästöille. Poliittisilla päätöksillä voitaisiin ohjata rakentamista uusiutuvan energian ja materiaalien käyttöön, mutta siitä ei pidä tehdä liian monimutkaista.
Münchenissä kaupunki tukee puun käyttöä rakentamisessa. - On edistettävä myös tutkimushankkeita, joiden tavoitteena on tuottaa ympäristöystävällisiä, vähähiilisiä rakennuksia myös perinteisillä rakentamisen materiaaleilla, kuten betonilla.
-Ekologisten arvojen kasvu kuluttajien keskuudessa on yksi puurakentamisen kasvun ajuri. Rakentamisen rahoituksessa voitaisiin ottaa käyttöön malli, mikä suosii energiatehokkuutta ja hiilen varastointia rakennuksessa, sanoo Winter.
Markku Laukkanen
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ”Metsä vastaa” –viestintähanketta, jossa julkaistaan ajankohtaisia suomalaisia ja eurooppalaisia puheenvuoroja kestävästä metsätaloudesta. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätalouteen liittyvistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös Säätiön https://www.mmsaatio.fi – sivuilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy
Taloustieteilijä Pasi Holm: Ilmastotavoitteiden talous- ja työllisyysvaikutuksista metsäsektorille vaietaan7.5.2025 10:54:39 EEST | Artikkeli
Ilmastopaneelin vaatimat hakkuiden vähentämistoimet toisivat miljardimenetykset vienti- ja verotuloihin. –Suomen talouden kasvutavoitteille tämä olisi erittäin haitallista, kun tarvitsemme lisää vientiä, työpaikkoja ja verotuloja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kun Suomen talous ei ole kasvanut lähes 20 vuoteen, nyt tarvitaan kasvutoimia, lisää vientiä ja työpaikkoja, sanoo selvityksen tekijä VTT Pasi Holm. Holmin mukaan ilmastotavoitteen nimissä vaaditut hakkuurajoitukset heikentäisivät talouden kasvutavoitteita, kilpailukykyä, vähentäisivät työpaikkoja ja aiheuttaisivat hakkuuvuodon Suomesta ulos. – Seuraukset näkyisivät nopeasti erityisesti sahateollisuudessa, missä henkilötyövuodet vähenisivät sahateollisuudessa suoraan ja välillisesti tuhansilla. –Hallitus joutuu katsomaan asiaa talouden kasvun, vientiteollisen kilpailukyvyn ja omaisuuden suojan kannalta. En kuitenkaan usko, että poliittisilla päätöksillä lähdetään rajoittamaan hakkuita, mikä olisi vastoin kasvutavoitteita.
Kansliapäällikkö Pekka Pesonen: Hakkuurajoitukset eivät sovi talouden kasvutavoitteisiin29.4.2025 10:08:13 EEST | Artikkeli
Jos päätös Suomen ilmastotavoitteista tehtäisiin nyt, tavoitteita ei ripustettaisi metsänielujen kasvun varaan, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen. –Nielujen kasvattamiseen vaaditut hakkuurajoitukset eivät mene ihan heittämällä läpi, kun talous- ja työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä ja yksityiset metsät nauttivat omaisuudensuojaa. Tähän yleiseen hallituksen talouslinjaan ei sovi, että ryhdymme kuristamaan talouden ja työllisyyden kannalta näin keskeistä toimialaa. Meillä ei ole ministeriössä toimeksiantoa, että metsätalouden toimintaedellytyksiin lähdettäisiin aktiivisesti puuttumaan. Kun lain väliarviointia tehdään tänä vuonna, Pesosen mukaan nyt pitää arvioida ovatko toimet riittävän tuloksellisia. – Kun Korkein hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöjärjestöjen ilmastolain toteuttamista koskevan valituksen, se totesi päätöksessään, että valtioneuvosto on pitänyt erityisesti maankäyttösektorin hiilinielujen lisätoimia tarpeellisena. Lisätoimien valmiste
Ympäristösuojelun professori (emer.) Pekka Kauppi: Metsänielujen vähenemisen suurin haaste on Suomen sijasta tropiikissa23.4.2025 11:16:59 EEST | Artikkeli
Ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kaupin mielestä trooppisten metsien dramaattinen väheneminen on suurin metsien hiilinieluun liittyvä globaali haaste. Kaupin mukaan metsäkatoa ja metsänieluja koskevassa keskustelussa tulisi keskittyä globaalisti ensisijaisesti tropiikkiin. – Trooppisten metsien pinta-ala on vuodesta 1990 supistunut noin kymmenen kertaa Suomen metsien pinta-alan verran. Metsien häviämisen syyt liittyvät vahvasti maatalouden laajenemiseen. –Koskematon metsä on vähentynyt tropiikissa kolmessa vuosikymmenessä 400 miljoonaa hehtaaria, minkä tilalle on syntynyt uudismetsää vain 200 miljoonalle hehtaarille. Globaalin ilmastotavoitteen kannalta tropiikissa tapahtuva metsäkato, sen aiheuttama hiilidioksidipäästö ja trooppisten metsien nielujen heikkeneminen on avainkysymys. Suomen metsien nielujen kehitys on saanut suhteettoman suuren huomion Kansainvälisessä tutkimusyhteisössä toimiva Kauppi muistuttaa, että Siperian ja Kanadan laajat metsäpalot ja hyönteistuhot ova
Sahateollisuuden Matti Kylävainio: Hakkuurajoitukset johtaisivat sahateollisuudessa irtisanomisiin9.4.2025 08:22:09 EEST | Artikkeli
Ilmastopaneelin vaatimat hakkuurajoitukset voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä sahateollisuudelle ja johtaa työpaikkojen vähenemiseen. – Esimerkiksi 20 prosentin hakkuurajoitus ja siitä seuraava tuotannon pysyvä alentuminen tarkoittaisi lähes sadan henkilötyövuoden vähentämistä noin 300 työpaikkaa tarjoavassa yrityksessä, sanoo Keitele Timber Oy:n toimitusjohtaja Matti Kylävainio. –Lisäksi hakkuurajoitukset vähentäisivät metsänomistajien kantorahatuloja, kuljetusten ja muiden alihankkijoiden tuloja sekä valtion verokertymiä, kun raakapuuta jäisi jalostamatta. Rajoitusten taloudellisia, työllisyys- tai kilpailukykyvaikutuksia ei ole lainkaan selvitetty. Valtion tulee tehdä politiikkaa, joka tukee yritysten tuotantoa ja kansainvälistä kilpailukykyä, eikä rajoittaa sitä. Maankäyttösektori ei pysty kompensoimaan muiden sektorien päästöjä Suomen tiukka 2035 ilmastotavoite asettaa Sahateollisuus ry.n hallituksen puheenjohtajana toimivan Kylävainion mukaan kohtuuttomia rajoi
Paltamon Pasi Ahoniemi: Puurakentamisesta ratkaisu kuntien ilmastotalkoisiin1.4.2025 11:23:38 EEST | Artikkeli
Paltamon kunnantalon rakentaminen massiivihirrestä on esimerkki tietoisesta panostuksesta puurakentamiseen. – Kunnan päättäjät valitsivat massiivipuurakenteen osana elinkaariajattelua, jossa kestävyys, energiatehokkuus ja paikallistalouden tukeminen olivat avainasemassa. Rakennusmateriaalina käytettiin pohjoisen puuta, ja suurin osa rakennusprosessista työllisti kainuulaisia yrittäjiä ja ammattilaisia, kuvailee hanketta Paltamon kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi. –Vaikka omien ilmastotavoitteiden asettaminen on kunnille vapaaehtoista, meille puurakentaminen on yksi työkalu ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Hirsinen kunnantalo kestää 200 vuotta ja sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Paltamon kunnassa metsätaloudella on Ahoniemen mukaan keskeinen rooli paikallistaloudessa ja elinkeinoelämässä. – Kunta on panostanut voimakkaasti puurakentamiseen, biotalouteen ja uusiutuvan energian hankkeisiin, jotka tukevat sekä alueen työllistämistä että ekologisesti kestäviä ratkaisuja. − Me lupaamme kunt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme