Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusPohjois-Pohjanmaan ELY-keskusPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Euroopan sosiaalirahastosta tukea ihmisille ja yrityksille koronapandemian haittavaikutusten vähentämiseen

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt tammi-elokuun 2020 aikana yhteensä 34,8 miljoonaa euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusta kehittämishankkeille. Rahoituksesta 14,6 miljoonaa euroa kohdentuu Pohjois-Pohjanmaalle, 10,4 miljoonaa euroa Lappiin ja 2,4 miljoonaa euroa Kainuuseen. Lisäksi usean maakunnan alueelle kohdentuvia hankkeita on rahoitettu noin 4,4 miljoonalla eurolla. Valtakunnallisia opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ESR-hankkeita on rahoitettu yhteensä noin kolmella miljoonalla eurolla.

Tällä ajanjaksolla aluesioista rahoitetuissa ESR-hankkeissa painottuu koronapandemian aiheuttamien haittojen vähentäminen ja korjaaminen. Kevään ja kesän aikana on rahoitettu lukuisia mikro- ja pk-yritysten toiminta- ja muutoskykyä tukevia hankkeita eri puolille Pohjois-Suomea.  Näissä hankkeissa on konkreettisia toimenpiteitä mm. yritysten muutoskykyyn ja digitalisaatioon sekä yrittäjien työhyvinvointiin ja jaksamiseen haastavassa tilanteessa. Hankkeissa kehitetään myös verkostoja ja vertaistukea.

Koronapandemian vuoksi rahoitusta on kohdennettu merkittävästi myös työllisyyteen ja heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden osallisuutta ja kuntoutumista tukevien toimintamuotojen kehittämiseen. Näissä hankkeissa on erityisesti etätyöskentelyyn ja -verkostoitumiseen sekä digitaalisiin palveluihin liittyviä toimenpiteitä. Palvelujen saatavuus poikkeusaikoinakin on tärkeää, joten rahoitetuissa hankkeissa kehitetään mm. uusia toimintamuotoja etäyhteyksillä toteutettujen vertaistukiryhmien toimintaan sekä kuntouttavaan toimintaan. Hankkeissa tuetaan myös asiakkaiden ja ammattilaisten valmiuksia käyttää ja tarjota etäpalveluja.
   
Vuoden 2020 aikana Pohjois-Suomessa on elokuun loppuun mennessä käynnistynyt yhteensä 119 uutta ESR-rahoitteista kehittämishanketta. Lisäksi rahoitusta on saanut kahdeksan uutta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallista ESR-hanketta. Rahoitettuihin hankkeisiin arvioidaan osallistuvan niiden toteutusaikana yhteensä noin 3500 yritystä ja 5700 työtöntä henkilöä. Mukaan on tullut runsaasti myös uusia hanketoteuttajia kuten kansalais- ja yrittäjäjärjestöjä. Myös uusia kuntia on saatu mukaan ESR-hanketoimintaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rahoituspäällikkö Riitta Ilola p. +358 295 038 224
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo p. +358 295 037 150

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla työttömiä työnhakijoita 21 600 - avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten24.11.2020 08:35:28 EETTiedote

Keväällä alkanut koronakriisi nosti työttömyyden rajuun nousuun. Suuri osa kasvusta johtui lomautettujen määrän moninkertaistumisesta maalis-huhtikuun aikana. Kesällä lomautettujen määrä putosi rivakasti – syksyllä määrässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta parempaan tai huonompaan. Työttömien työnhakijoiden määrä on maakunnassa edelleen korkea.

Jätekuljetukset viranomaisten tehotarkkailussa Oulussa9.11.2020 10:11:47 EETTiedote

Keskiviikkona 4.11. pidettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Oulun poliisilaitoksen yhteisratsia jätekuljetusten valvomiseksi. Valvontaa kohdennettiin erityisesti Ruskon jätekeskuksen ja muiden jätteenkäsittelylaitosten sekä jätettä tuottavien työmaiden läheisyyteen. Tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljettavina olleiden jätteiden ja asiaan kuuluvien asiapapereiden tarkastaminen. Lisäksi poliisi teki sille erikseen kuuluvat tarkastukset. Vastaava ratsia pidettiin viimeksi vuonna 2016.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme