Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA

Eurooppa kieltää tiettyjen mikrobilääkkeiden käytön eläimille – merkittävä askel työssä mikrobilääkeresistenssiä vastaan

Jaa

Euroopan komissio on 19.7.2022 julkaissut luettelon mikrobilääkkeistä ja -lääkeryhmistä, joiden käyttö eläimille on kiellettyä Euroopan unionissa siirtymäajan jälkeen. Suomessa jo 1990-luvulta saakka käytössä ollut vahva keino suitsia mikrobilääkeresistenssiä otetaan nyt lainsäädännöllä käyttöön koko unionissa.

Pohjoismaisen hallitun mikrobilääkekäytön periaatteiden mukaisia työkaluja on sisällytetty eläinlääkeasetukseen (2019/6), jonka yksi päätavoite on mikrobilääkeresistenssin suitsiminen. Suomessa tiettyjen mikrobilääkkeiden käyttöä eläimille on rajoitettu lainsäädännöllä jo vuodesta 1998 lähtien. Vain ihmisen infektioiden hoitoon varattavien mikrobilääkkeiden luetteloa aletaan soveltamaan 9. helmikuuta 2023. Luettelossa olevia antibiootteja sekä virus- ja alkueläinlääkkeitä ei saa sen jälkeen käyttää eläimille. Kyseessä on merkittävä askel työssä mikrobilääkeresistenssiä vastaan. Suomessa asetuksen soveltaminen aiheuttaa kuitenkin vain vähän muutoksia eläinten hoitokäytänteisiin. Antibiootteja käytetään Suomessa eläimille maltillisesti (lisätietoja Fimean verkkosivuilta: Eurooppalainen kulutuslukuprojekti ESVAC).

Mikrobilääkeluettelo perustuu Euroopan lääkeviraston tieteelliseen neuvontaan ja delegoidussa asetuksessa 2021/1760 hyväksyttyihin kriteereihin. Työhön osallistui ihmis- ja eläinlääketieteen, mikrobiologian sekä parasitologian asiantuntijoita eri tiedeyhteisöistä.

Asetuksen sisältöä tullaan päivittämään uuden tiedon valossa.

Lue lisää:

Komission täytäntöönpanoasetus tiettyjen ihmisillä esiintyvien infektioiden hoitoon varattavien mikrobilääkkeiden tai mikrobilääkeryhmien nimeämisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/6 mukaisesti (EU 2022/1255) (pdf, EUR-Lex-sivusto)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tita-Maria Muhonen, eläinlääkäri, p. 029 522 3394.
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
PL 55
00034 FIMEA

029 5223341http://www.fimea.fi

Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA

Lääkebarometri selvitti lääkehoidosta aiheutuvaa arjen kuormitusta17.3.2022 09:21:18 EET | Tiedote

Lääkebarometri 2021 -väestökyselyn mukaan lääkehoidon aiheuttamaa kuormitusta aiheuttavat yleisimmin lääkkeiden haittavaikutuksiin ja terveydenhuollon toimintaan liittyvät tekijät. Eri pitkäaikaissairauksien välillä on eroja siinä, miten lääkehoitojen koetaan auttavan ja kuinka usein hoidosta ollaan yhteydessä terveydenhuoltoon. Tulokset selviävät Fimean syksyllä 2021 toteuttamasta väestökyselystä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää väestötasolla lääkehoidon seurantaa ja kuormittavuutta sekä kokemuksia lääkkeiden hankkimisesta.

EMA suosittelee ehdollista myyntilupaa AstraZenecan koronarokotteelle29.1.2021 17:52:01 EET | Tiedote

Euroopan lääkevirasto EMA on suositellut ehdollisen myyntiluvan myöntämistä AstraZenecan COVID-19-rokotteelle. Rokote on tarkoitettu koronavirustaudin (COVID-19) estämiseksi yli 18-vuotiailla. EMAn suosituksen jälkeen Euroopan komissio tekee lopullisen päätöksen myyntiluvasta EMA:n lääkevalmistekomitea (CHMP) on arvioinut perusteellisesti rokotteen laatua, turvallisuutta ja tehoa koskevat tiedot ja suositellut yksimielisesti, että Euroopan komissio myöntää ehdollisen myyntiluvan rokotteelle. Rokote annetaan kahtena injektiona käsivarteen 4-12 viikon välein. Kliiniset tutkimukset osoittivat, että AstraZenecan COVID-19-rokote on tehokas estämään koronavirustautia yli 18-vuotiailla. Tutkimus osoitti noin 60 prosentin vähenemisen oireenmukaisten COVID-19-tapausten määrässä rokotetta saaneilla ihmisillä verrattuna lumerokotetta saaneisiin. Suurin osa tutkimuksiin osallistuneista oli 18–55-vuotiaita. Vanhemmista ikäryhmistä ei ole vielä kattavasti tuloksia, mutta mm. muiden rokotteiden kokem

Europeiska läkemedelsmyndigheten EMA rekommenderar villkorat godkännande av det första coronavaccinet21.12.2020 18:07:42 EET | Tiedote

Kommittén för humanläkemedel (CHMP) vid Europeiska läkemedelsmyndigheten EMA har enhälligt rekommenderat ett villkorat godkännande av mRNA-vaccinet BNT162b2 med handelsnamnet Comirnaty, som utvecklats av BioNTech och Pfizer. Det slutliga försäljningstillståndet för läkemedlet ges av Europeiska kommissionen. Försäljningstillståndet är villkorat och noggrann uppföljning och särskilda förpliktelser krävs av produkten. Vaccinet är avsett för personer över 16 år för att förebygga covid-19-virussjukdomen. EMA understödde godkännandet av vaccinet eftersom dess effekt, kvalitet och säkerhet har visats i omfattande kliniska prövningar. De kliniska prövningarna visade att vaccinationseffektiviteten var cirka 95 procent, dvs. att antalet laboratoriekontrollerade covid-19-fall minskade med 95 procent hos vaccinerade personer jämfört med dem som fick placebovaccin. Vaccinet visade sig också vara effektivt bland riskgrupper, till exempel personer med astma, kronisk lungsjukdom, diabetes eller blodtr

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme