Eurooppalaiset aluehallinnon edustajat koolla keskustelemassa Ukrainan tilanteen vaikutuksista maillemme
Aluehallintovirastojen ylijohtajat osallistuvat tällä viikolla muiden eurooppalaisten aluejohtajien kanssa European Days -tapahtumaan 13.-15.4.2023 Ruotsin Mälmössä. Tapahtuman pääteemana on Ukrainassa jatkuvan Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset Euroopan maissa ja alueilla, erityisesti siviilivalmiuden näkökulmasta.
Ajankohtaisten luentojen ja erilaisten työpajojen ohella tapahtuma on merkittävä verkostoitumistilaisuus osallistujille. Vaikka valtion aluehallinnon rakenne ja tehtävät vaihtelevat maittain, yhteisiä teemoja on useita. Esimerkiksi koronapandemia ja Ukrainan tapahtumat ovat koskeneet kaikkia viranomaisia yhtäläisesti. Yhdistyksen pääsihteeri Pierre-Etienne Bisch korostikin tervetulopuheessaan, että kaikki mukanaolijat tunnistavat viranomaisyhteistyön voiman.
Malmön tapahtumaan osallistuvat Suomesta ylijohtajat Kaisa Ainasoja, Soile Lahti, Marko Pukkinen, Leena Räsänen ja Terttu Savolainen. Marko Pukkinen ohjaa työpajan toimintaa tapahtumassa ja Soile Lahti käyttää Suomen puheenvuoron tilanteestamme Venäjän rajalla. Kaikkiaan mukana on yhteensä noin 60 edustajaa 11 eri maasta.
Euroopan aluehallintojen yhdistys toimii alueellisen hallintotason yhteistyöelimenä
Euroopan aluehallintojen vuotuisia European Days -tapahtumia on järjestetty vuodesta 1991 alkaen. Toimintaa ylläpitää yhdistys, jonka jäseninä on valtion aluehallintojen edustajia eri Euroopan maista. Yhdistys luotiin aikanaan Euroopan alueellisen hallintotason yhteistyöelimeksi. Yhdistyksen kautta tutustutaan eri maiden aluehallintojen uudistuksiin ja jaetaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä.
Yhdistyksen suomalaisena hallituksen jäsenenä toimii Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen. Suomi on ollut yhdistyksen jäsen jo 20 vuotta, aluksi maaherrojen ja nyt aluehallintovirastojen ylijohtajien johdolla.
European Days -tapahtuma järjestetään vuorotellen eri jäsenmaissa. Suomessa tapahtuma oli viimeksi Oulussa ja Rovaniemellä vuonna 2017. Tapahtumissa käsitellään ennalta valittua ajankohtaista teemaa aluehallintojen näkökulmasta.
Viimeisin tapahtuma ennen Malmöä oli Italiassa Firenzessä lokakuussa 2021. Teemana tuolloin oli alueellisten toimijoiden rooli koronapandemian torjuntatoimien johtamisessa.
Lisätietoja
European Association of State Territorial Representatives -yhdistyksen hallituksen jäsen, ylijohtaja Terttu Savolainen +358 295 017 551 terttu.savolainen@avi.fi
Soile Lahti, ylijohtaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Kaisa Ainasoja, ylijohtaja, Lapin aluehallintovirasto
Leena Räsänen, ylijohtaja, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Marko Pukkinen, ylijohtaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi, p. 0295 016 000 (vaihde)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin aluehallintovirasto luovutti hengenpelastusmitalin Pauli Klasilalle6.6.2023 13:24:11 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja luovutti Pauli Klasilalle tasavallan presidentin myöntämän hengenpelastusmitalin 6. kesäkuuta 2023 Rovaniemellä. Klasila pelasti vuonna 2021 kaksi ihmistä häkämyrkytykseltä.
Ylijohtaja Terttu Savolainen luovuttaa hengenpelastusmitalit Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa 16.6.20236.6.2023 10:55:20 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen luovuttaa tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit perjantaina 16.6.2023 klo 14 kolmen ehdotuksen perusteella annetulle kuudelle henkilölle.
Pohjois-Suomen alueellinen 82. maanpuolustuskurssi Rokualla – suurin tähänastisista5.6.2023 19:43:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen 82. alueellinen maanpuolustuskurssi avattiin Rokualla 5.6.2023 osanottajamäärältään suurimpana kurssina, mitä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aikana on järjestetty. ”Se kertoo tästä ajasta, jossa nyt olemme eläneet nyt reilun vuoden verran, totesi avajaisjuhlassa puhunut ylijohtaja Terttu Savolainen, jonka puhe on julkaistu tämän tiedotteen liitteenä.
Hengenpelastusmitali luovutettiin saajalleen Kuopiossa5.6.2023 14:54:48 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti luovutti tasavallan presidentin Jorma Haloselle myöntämän hengenpelastusmitalin 5.6.2023 Kuopiossa.
Työpaikan kameravalvonta kohdistui työpisteisiin ilman perustetta, toimitusjohtaja jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen5.6.2023 13:00:56 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 2.6.2023 antamassaan tuomiossa katsonut varsinaissuomalaisen metallialan yrityksen toimitusjohtajan syyllistyneen yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain rikkomiseen. Toimitusjohtaja jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen, koska käräjäoikeus piti rikosta kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Käsiteltävänä oli yhtiön kameravalvonta, jonka työsuojeluviranomainen katsoi kohdistuvan yksittäisiin työpisteisiin ilman perustetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme