Eurooppalaiset maaseudun matkailun ammattilaiset Suomeen 6.–8.10.2021
5.10.2021 08:10:54 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
- On upeaa, että kongressi on saatu ensimmäistä kertaa Suomeen ja keskelle upeinta suomalaista järviluontoa Lahden seudulle, iloitsee toimitusjohtaja Raija Forsman Lahti Region/Visit Lahdesta. Maaseutu – luonto- ja järvimatkailu – ovat Lahden seudun valtteja. Hienoa, että ulkomaalaiset vieraamme aina Kyprokselta Pohjoismaihin osallistuvat tapahtumaan ja voimme esitellä heille alueemme matkailullisia vahvuuksia.
Suurin osa kongressiin osallistujista on yhteiseurooppalaisen maaseutumatkailuorganisaation RuralTourin jäseniä. RuralTour toimii kongressin järjestäjänä yhteistyössä suomalaisten päävastuutahojen, Lomalaidun ry:n ja Lahti Region/Visit Lahden, kanssa.
- Maaseudun matkailukohteiden ja matkailuyritysten nykytilassa ja tulevaisuudessa eri Euroopan maissa on paljon yhteisiä nimittäjiä ja tekijöitä. On kuitenkin erityisen antoisaa löytää, todeta ja ottaa opiksi eri maiden nousevista maaseudun matkailun toimintaympäristön ja matkailupalvelujen erityisvahvuuksista ja vetovoimatekijöistä, sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja ja RuralTourin presidentti Kimmo Aalto.
Kongressiin teemana on Fit for the future – Valmiina tulevaisuuteen. Kansainväliset puhujat tuovat puheenvuoroissaan esille monipuolisen kattauksen maaseudun matkailun merkityksestä, vahvuuksista sekä tulevaisuuden haasteista ja kehittämistarpeista.
- COVID-pandemia on kääntänyt matkailun ylösalaisin. Kuluttajat haluavat pienempiä palveluyksiköitä, tilaa, yksilönvapautta ja paikallista tarjontaa. Kaikki tämä on aina ollut maaseutumatkailun ytimessä, eikä olekaan yllättävää, että kiinnostus maaseudun palvelutarjontaa kohtaan kasvoi voimakkaasti vuoden 2020 aikana, toteaa Aalto.
Kongressin oheisohjelmaan sisältyy muun muassa kyläkävely Vääksyn keskustan kohteissa ja iltajuhla Lehmonkärki Resortissa Päijänteen rannalla. Itse kongressin pitopaikka on Hotelli Tallukka Asikkalan Vääksyssä. Kongressiin osallistuu yli 50 matkailualan ammattilaista eri maista. Tapahtuma järjestetään terveysturvallisesti, ja tilaisuudessa suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
7th European Congress on Rural Tourism – Eurooppalainen 7. maaseutumatkailun kongressi
6.10. klo 14 – 8.10. klo 13.30, Vääksy/Asikkala, Lahden seutu.
Kongressin kotisivut: https://2021.europeanrtcongress.org/
Kongressin ohjelma: https://2021.europeanrtcongress.org/programme-structure/
Toimittajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan tilaisuutta!
Ilmoittautumiset Kaija Stormbomille, kaija.stormbom@mtk.fi, 0408489559. Paluupostissa lähetämme tarkemmat koordinaatit.
RuralTour on yhteiseurooppalainen maaseutumatkailun liitto, joka edustaa maaseutumatkailun ammattialaa Euroopassa. Liiton jäseniä ovat 30 kansallista ja alueellista matkailualan organisaatiota 26:sta Euroopan maasta.
Lomalaidun ry on valtakunnallinen maaseutumatkailua kehittävä yhdistys. Yhdistyksen ydin on kehittää ja edistää maaseutumatkailua elinkeinona, parantaa maaseutumatkailualan yritysten ja yrittäjien toiminnan edellytyksiä ja toimia alan asiantuntijana.
Lahden seutu – Lahti Region Oy:n (Visit Lahti) tehtävänä on maakunnan matkailullisen vetovoiman ja alueen matkailijamäärien kasvattamien. Yhtiö tekee matkailumarkkinointia, myy ja välittää matkailupalveluita ja kehittää matkailua.
Lisätietoja:
Kimmo Aalto, toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry
kimmo.aalto@lomalaidun.fi, puhelin 040 179 1617
Raija Forsman, toimitusjohtaja, Lahden seutu – Lahti Region
raija.forsman@lahtiregion.fi, puhelin 040 516 2803
Kaija Stormbom, viestinnän suunnittelija, MTK
kaija.stormbom@mtk.fi, puhelin 020 413 2385
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n Hemmilä: Ruokamarkkinoiden reagoitava nopeasti Iranin sodan synnyttämään kustannuskriisiin28.4.2026 12:51:10 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) puheenjohtaja Tero Hemmilä vaatii koko ruokaketjussa nopeita toimia Iranin sodan aiheuttaman kustannuskriisin hillitsemiseksi maataloudessa. Hallituksen kehysriihi ei tarjonnut ratkaisuja tilanteeseen, joka heijastuu jo suoraan kotimaiseen ruoantuotantoon. Sen takia markkinoiden on reagoitava.
Jokakeväinen puheenaihe: miksi lantaa levitetään?23.4.2026 12:29:44 EEST | Tiedote
Kevät tuo tullessaan valon, sulavat pellot ja monille myös tutun tuoksun. Lannan haju jakaa mielipiteitä, mutta yleensä se viipyy ilmassa vain hetken. Sitä vastoin vaikutukset ulottuvat pitkälle kasvukauteen ja koko ruoantuotantoon. Peltojen lannoitus onkin yksi kevään olennaisimmista – ja myös positiivisimmista – maatalouden merkeistä.
Kehysriihi ei tuonut ratkaisuja maatalouden kustannuskriisiin, metsäsektori unohtui22.4.2026 22:51:50 EEST | Tiedote
Hallituksen kehysriihi ei löytänyt vastauksia maatalouden akuuttiin kustannuskriisiin. Energiaveron palautukseen kahdeksi vuodeksi tehty 10 miljoonan euron korotus ei korjaa tilannetta, jossa satojen miljoonien eurojen kustannusnousut lannoitteisiin ja polttoaineisiin kasaantuvat nopeasti maatiloille. On pettymys, ettei hallitus vastannut MTK:n esitykseen 100 miljoonan euron kriisituesta.
Metsänhoitoyhdistykset uudistavat puukaupan ja metsänomistamisen palveluita22.4.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys-ketjussa kehitetään palveluja niin, että ne vastaavat entistä paremmin tämän päivän metsänomistajien tarpeisiin. Uudistusten ytimessä ovat metsänomistajan tavoitteet. Metsänhoitoyhdistyksissä halutaan varmistaa, että jokainen metsänomistaja saa aiempaa paremmin tietoa erilaisista vaihtoehdoista, niiden vaikutuksista ja siitä, mikä ratkaisu sopii juuri omaan tilanteeseen.
Kehysriihessä turvattava ruoantuotanto, huoltovarmuus ja metsät20.4.2026 10:03:12 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vaatii hallitukselta kehysriihen yhteydessä konkreettisia päätöksiä maatalouden kriisin ratkaisemiseksi, huoltovarmuuden vahvistamiseksi ja metsätalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Iranin sodan seuraukset vaativat päättäjiltä nopeita toimia, elinkeinojen elinvoima pitkää sitoutumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
