Eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden stressitestien tulokset julkaistu
16.12.2021 19:10:00 EET | Finanssivalvonta | Tiedote
EIOPA toteuttaa säännöllisesti stressitestejä eurooppalaisille vakuutusyhtiöille arvioidakseen, kuinka hyvin eurooppalainen vakuutussektori pystyisi selviytymään vakavasta, mutta uskottavasta rahoitus- ja taloustilanteen epäsuotuisasta kehityksestä. Valvojat käyttävät stressitestien tuloksia apuna muun muassa vakuutussektorin haavoittuvuuksien tunnistamisessa.
Vuoden 2021 stressitestissä keskityttiin pitkittyneen koronapandemian ja pitkäaikaisen matalan korkotason ”lower for longer” vaikutuksiin vakuutusyhtiöiden pääomiin sekä likviditeettiin.
Stressitestiin osallistuneet yhtiöt voivat vapaaehtoisesti julkaista omat stressitestituloksensa. Yhtiöiden julkaisemat tulokset on linkitetty EIOPAn verkkosivuille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa Vesa Ronkainen, ryhmäpäällikkö, Vahinko- ja henkivakuutus ja sijoitustoiminnan valvonta -toimisto. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5250 arkisin klo 9–16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
8 sökande till vakansen som Finansinspektionens direktör5.10.2026 12:35:00 EEST | Pressmeddelande
Till vakansen som Finansinspektionens direktör inkom 8 ansökningar före utsatt tid måndagen den 5 oktober 2026 kl. 12.00.
Finanssivalvonnan johtajan virkaan 8 hakijaa5.10.2026 12:35:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonnan johtajan virkaan jätettiin määräaikaan (maanantai 5.10.2026 klo 12.00) mennessä 8 hakemusta.
A total of 8 applicants submitted for position of Director General of the FIN-FSA5.10.2026 12:35:00 EEST | Press release
A total of 8 applications were submitted for the position of Director General of the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) by the deadline (Monday, 5 October 2026 at 12 noon).
Finansinspektionen: Regleringen kan förenklas, förutsatt att risktåligheten bibehålls28.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finansiella sektorns stabilitet och starka risktålighet samt en långsiktig makrotillsynspolitik i Finland har stött sektorns funktionsförmåga i en osäker ekonomisk omvärld. Utvecklingen och en eventuell förenkling av regleringen diskuteras som bäst omfattande både i Finland och på EU-nivå. Enligt Finansinspektionen är det motiverat att förtydliga regleringen och att vid behov förenkla den på de punkter, där en förenkling är möjlig utan att äventyra de finansiella aktörernas kapital-täckning och risktålighet eller det finansiella systemets stabilitet.
Finanssivalvonta: Sääntelyä voidaan yksinkertaistaa, kun riskinkestävyys säilyy28.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen finanssisektorin vakaus ja vahva riskinkestävyys sekä pitkäjänteinen makrovakauspolitiikka ovat tukeneet sektorin toimintakykyä epävarmassa talousympäristössä. Sääntelyn kehittämisestä ja mahdollisesta yksinkertaistamisesta keskustellaan parhaillaan laajasti sekä Suomessa että EU-tasolla. Finanssivalvonnan mukaan sääntelyä on perusteltua selkeyttää ja tarvittaessa yksinkertaistaa kohdissa, joissa se voidaan tehdä vaarantamatta finanssisektorin toimijoiden vakavaraisuutta, riskinkestävyyttä tai rahoitusjärjestelmän vakautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
