Europarlamentaarikko Alametsä toivoo päättäjiltä rohkeutta käydä faktapohjaista keskustelua kannabiksen laillistamisesta.

"Olen ajanut kannabiksen dekriminalisointia ja laillistamista vuosien ajan. Minulle on usein sanottu, että ei kannata puhua tästä poliitikkona, koska ihmiset eivät sitten äänestä sinua. Mutta periaatteeni on olla rehellinen mielipiteistäni. Päätin sen jo 2011, kun aloitin mielenterveysaktivismin", toteaa Alametsä.
"Kannabiksen vahvuutta kannattaa säännellä. Nyt kannabiksen laatua tai vahvuutta ei kieltolain vuoksi voida valvoa. Kannabikselle tulee asettaa myös ikärajat, koska kannabis on tutkitusti haitallisempaa alle 20-vuotiaille. Nyt alaikäisen on usein helpompi ostaa kannabista kuin vaikka alkoholia, koska papereita ei kadulla kysellä. Kannabiksen kielto johtaa ongelmien pahenemiseen ja jopa hengenvaaraan. Rangaistukset poistamalla pelastetaan tutkitusti henkiä", toteaa Alametsä.
"Todellisuus on se, että monet päättäjät tietävät kannabiksen kieltolain haitat. He tuntevat tutkimukset ja läheistensä kokemukset. Mutta ovat hiljaa. Politiikassa voi elää niin, että laskelmoi ja varoo vaikeita aiheita. Tai sitten voi oikeasti elää, ja tehdä kuten kokee oikeaksi", toteaa Alametsä.
"Kannabis on vaiettu kysymys. Coloradossa rakennetaan kannabiksen verotuloilla kouluja, Suomessa rikollisliigoja. Se ei ole oikein. Sen sijaan voisimme rahoittaa päihde- ja mielenterveyshoitoa, torjua haittoja ja auttaa apua tarvitsevia.
"Kiitän aloitteen tekijöitä rohkeudesta. Seuraavaksi samaa rohkeutta tarvitaan päättäjiltä", päättää Alametsä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euhttps://www.alviina.fi/Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Vesien tilasta tarvitaan lisää tutkimusta - sukupolvi sitten asetettu tavoite puhtaista vesistä karkaamassa ulottumattomiin22.5.2023 17:31:48 EEST | Tiedote
EU:n vesilainsäädäntöä ollaan paraikaa päivittämässä. Lähtötilanne ei ole hyvä: kaksi vuosikymmentä sitten asetettua tavoitetta puhtaista vesistä ei ole saavutettu. Koko EU:ssa vain puolet pintavesistä ja kolme neljäsosaa pohjavesistä on kemiallisesti hyvässä tilassa, ekologisesti hyvässä tilassa on vielä pienempi osuus. Vaikka Suomessa tilanne on - etenkin pohjavesien suhteen - keskimäärin parempi kuin muualla Euroopassa, Suomessakin pintavesien kemiallisen tilan arvioidaan olevan heikko puolessa kaikista pintavesistä.
Vetoomusvaliokunta vaatii selvitystä Hannukaisen kaivoshankkeen YVA:n lainmukaisuudesta27.4.2023 15:27:00 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin vetoomusvaliokunta päätti eilen pyytää komissiota ja Suomen valtiota selvittämään, toteutettiinko Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointi YVA-direktiivin edellyttämällä tavalla. Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala toivottaa vetoomusvaliokunnan päätöksen tervetulleeksi.
Heidi Hautala: yritysvastuudirektiivistä lupaava kompromissi parlamentissa25.4.2023 11:27:01 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta hyväksyi tänään yritysvastuudirektiiviä koskevan mietinnön. Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala on tyytyväinen valiokunnassa saavutettuun neuvottelutulokseen. Parlamentin kanta yritysvastuudirektiiviin hyväksytään lopullisesti toukokuun toisessa täysistunnossa.
Edistysaskel globaalin metsäkadon torjunnassa19.4.2023 14:02:24 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään neuvottelutuloksen asetuksesta, jolla puututaan EU:n aiheuttamaan globaaliin metsäkatoon. Vihreät mepit Heidi Hautala ja Ville Niinistö pitävät asetusta merkittävänä edistysaskeleena metsäkadon torjunnassa.
MEP Alametsä: Europarlamentti hyväksyi historiallisen mietinnön rauhan rakentamisen ja ihmisoikeuksien puolesta19.4.2023 09:00:02 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi europarlamentaarikko Alviina Alametsän historiallisen mietinnön EU:n siviilikriisinhallinnan parantamiseksi. Parlamentin ensimmäinen mietintö aiheesta esitteli meppien näkemyksiä siitä, miten EU:n siviilikriisinhallintaa tulisi vahvistaa lähivuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme