Europarlamentaarikko Kumpula-Natrin kabinettiin uusia voimia
FTM Pia Björkbacka aloitti Brysselissä erityisavustajana, hänen vastuullaan mepin kabinetissa ovat eritysesti ilmasto- ja energia-asiat sekä elinkeino- ja työelämäkysymykset.
- Olen todella innoissani aloittamassa työt. Aiheet ovat tuttuja Suomen politiikasta. Juuri tällä hetkellä ilmastopaketin valmistelun seuraaminen, kannanmuodostuksen kehittyminen ja siihen vaikuttaminen ovat erityisen mielenkiintoisessa vaiheessa. On hienoa olla osa ammattitaitoista ja osaavaa ryhmää, toteaa Pia Björkbacka.
Aiemmin Björkbacka on toiminut SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntijana, joten siirtyminen Euroopan parlamenttiin tapahtuu matalalla kynnyksellä. Hän on työssään vastannut mm. ilmastopolitiikasta, yritysten yhteiskuntavastuusta sekä kestävän kehityksen koordinoinnista. Tuttuja teemoja ovat myös EU:n elinkeinopolitiikka ja sisämarkkina-asiat. Björkbacka on edustanut SAK:ta useiden eri ministeriöiden EU-jaostoissa ja mm. kestävän kehityksen ja kehityspoliittisessa toimikunnissa. Björkbacka on opiskellut maisteriksi Tampereella ja muuttaa nyt kevääksi Helsingistä Brysseliin. Pian elämäänsä sisältöä tuovat työn lisäksi läheiset ihmiset, kulttuuri ja liikunta.
Kotimaan avustajan tehtävissä aloitti vuoden alussa FM Anu Rajajärvi. Kyseessä on kevään kestävä vanhempainvapaan sijaisuus. Rajajärvi on virkavapaalla Keravan lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin tehtävästä.
Anu Rajajärven tehtäviin kuuluu kotimaan viestinnän, yhteyksien ja tapahtumien järjestämisen ohella kotimaan politiikan seuraaminen sekä taustamateriaalien valmistelu Suomen ja parlamentin rajapinnassa.
- On erittäin mielenkiintoista hypätä suoraan koulumaailmasta päivän politiikkaan. Nyt pääsen näkemään Euroopan parlamentista ja politiikan tekemisestä sen toisen, käytännön puolen. Opetustyössä aikaa riittää vain pintaraapaisuun. Olen toiminut kauan luottamustehtävissä, mutta nyt saan tehdä samoja asioita palkkatyönä arvostamani aktiivisen mepin tiimissä. Voiko parempaa tilannetta olla, summaa Rajajärvi.
Tulevan kevään aikana kotimaan politiikan seuraaminen ja tapahtumat toteutetaan pääosin etäyhteyksillä. Meppien kotimaan avustajat ovat osa eduskunnan sd-ryhmää ja toimisto sijaitsee eduskunnan pikkuparlamentissa. Rajajärvi on kotoisin Joensuusta ja asuu nyt Nummelassa. Vihdin kuntapolitiikasta hänellä on 20 vuoden kokemus, nyt mm kunnanhallituksen varapuheenjohtaja. Esimerkin näyttäminen ja kannustaminen aktiiviseen arkiliikuntaan on olennainen osa liikuntaihmisenä tunnetun Rajajärven arkea.
- Hienolla tiimillä, jossa on laajaa ja monipuolista kokemusta, on hyvä aloittaa tärkeä vuosi. Ratkaisemme nyt vuosisatamme tärkeimpiä kysymyksiä, ilmastoa, hyvinvointia ja uusia työllistymismahdollisuuksia digitaalinen murroksen ja pandemian mylläämässä ajassa. Globalisaatio hakee uusia muotoja, Euroopan on oltava valpas ja EU:n toimintakykyinen ja vahva. Suomenkin hyvinvointia rakennetaan myös osana Eurooppaa!
Koko Kumpula-Natrin toimisto:
Miapetra Kumpula-Natri, meppi
Pia Björkbacka, ilmasto- ja energia, elinkeinot ja työelämä
Tiina Hirvisaari, kansainväliset asiat, kauppapolitiikka ja perussopimukset
Anu Rajajärvi, kotimaa ja tiedotus
Leevi Saari, digitaalisaatio ja tekoäly
Ilona Sorri, harjoittelija, Euroopan tulevaisuuskonferenssi ja aikataulut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-Natri
Puh:+358 50 511 3004miapetra.kumpula-natri@ep.europa.euAnu Rajajärvi
Puh:+358 50 521 6567anu.rajajarvi@eduskunta.fiPia Björkbacka
Puh:+358 50 464 5342pia.bjoerkbacka@europarl.europa.euKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri
Kumpula-Natri Ranskan talousfoorumin Aix-en Provenceen3.7.2024 11:14:50 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko ja tuleva kansanedustaja Miapetra Kumpula Natri (sd.) osallistuu viikonloppuna ”Les Recontres Economicues”- talousfoorumiin, joka järjestetään Aix-en Provencessa Etelä-Ranskassa. Talousfoorumia on järjestetty jo vuodesta 2001 asti. Se kerää yhteen taloustieteilijöitä, talousjohtajia ja poliittista johtoa ympäri maailman. Tämän vuoden keskustelun pääteemana on löytää ratkaisuja 2020-luvun maailmanlaajuisista haasteista toipumiseen ja talouden vahvistamiseen. Kaksipäiväisessä foorumissa järjestetään yli 50 keskustelua ja mukana ovat muun muassa Euroopan Keskuspankin johtaja Christine Lagarde ja entinen EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson.
Kumpula-Natri: Unohtiko Orpon hallitus vedyn?27.6.2024 14:40:20 EEST | Tiedote
-Eurooppa on tekemässä suurta vetysiirtymää, joka kiihtyi toimenpiteiden valmistumiseen päättyvällä kaudella. Nyt on toiminnan aika. Pelkään, että Suomi jää kelkasta samalla tavalla kuin kävi tuulivoiman kanssa. Emme ehtineet mukaan kokonaiseen ekosysteemiin, esimerkiksi valmistamaan myös tuotteita tai mukaan EU-tukien kotouttamiseen. Jos Suomi olisi tällä kertaa ajoissa, voisimme vielä ehtiä vetymurrokseen mukaan”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi SuomiAreenan Suomen vetyklusterin paneelikeskustelussa.
Kumpula–Natri: EU:n voimannäyttö puree Venäjä-pakotteiden kiertämiseen ja laittaa Venäjän maksamaan tuhoistaan25.6.2024 19:09:17 EEST | Tiedote
EU–maiden ulkoministerit hyväksyivät maanantaina EU:n 14. pakotepaketin Venäjää vastaan. Lisäksi päätettiin vihdoin jäädytettyjen Venäjän keskuspankin korkotuottojen käyttämisestä Ukrainan avuksi Venäjän hyökkäykseltä suojautumiseen. Euroopan parlamentin kansainvälisen kauppavaliokunnan pakotteisiin keskittyneen Venäjä -seurantaryhmän puheenjohtajana toiminut Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on tyytyväinen, että EU kykenee kiristämään ruuvia Venäjän pääsyä sotateknologiaan, sen energiatuloihin ja ennen kaikkea rahoittamaan Ukrainaa Venäjän rahoilla. - Vain vahvana ja yhdessä päättäen EU voi voittaa väännön Venäjää vastaan ja sen laajentumispyrkimyksiä vastaan, toteaa Kumpula-Natri.
Kumpula-Natri: Pakkausjäteasetus vähentää muovijätettä ja vahvistaa biotaloutta24.4.2024 16:45:38 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti äänesti tänään pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (niin sanottu PPWR-asetus) neuvottelusovusta. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (SDP) teki kovasti töitä sen eteen, että asetusehdotuksessa esitetyt kertakäyttöpakkauksissa kielletyt uusiutuvat materiaalit, kartonki-, kuitu- ja komposiittituotteet sallitaan jatkossakin sekä mahdollistetaan niiden kierrättäminen materiaaliksi ja keskitytään kertäkäyttömuovin kieltämiseen.
Kumpula-Natri: EU:n hyväksytty maahanmuuttopaketti oli välttämätön päätös vaikeaan asiaan10.4.2024 20:13:05 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään EU:n maahanmuuttopaketin huhtikuun minitäysistunnossa. Kokonaisuus on ollut valmisteluissa lähes kymmenen vuotta. Historiallinen trilogisopu saavutettiin viime joulukuun neuvotteluissa. Kokonaisuus tuo tarvittavia tarkennuksia turvapaikanhakuprosesseihin, sekä jakaa vastuuta EU-jäsenmaiden kesken.