Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri: Tulevaisuuden kasvua tehdään kunnianhimoisella ja oikeudenmukaisella ilmastopolitiikalla
27.2.2023 15:24:37 EET | SDP | Tiedote

Perussuomalaiset ovat esittäneet uusimmassa energia- ja ilmastopoliittisessa linjapaperissaan muun muassa päästökaupan keskeyttämistä. Päästökaupan tarkoituksena on pitää teollisuus- ja energiantuotantolaitosten sekä Euroopan talousalueen sisäisen lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöt koko EU:n päästökauppasektorille asetetun päästökaton rajoissa ja ohjata uudet investoinnit puhtaimpiin. Järjestelmä toimii ja siksi sitä jatketaan.
– EU-maat ja Euroopan parlamentti pääsivät juuri neuvottelutulokseen päästökaupan jatkosta vuoteen 2030 saakka. Päästökaupan keskeyttäminen ei siis ole realistista, ei vaikka perussuomalaiset pääsisivätkin hallitusvastuuseen. On täysin populistinen heitto ehdottaa näin, sanoo Kumpula-Natri.
Kumpula-Natri ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran väitteitä, joiden mukaan elinkeinoelämä ja yritykset eivät näe kunnianhimoisia ilmastotoimia omaa liiketoimintaansa vauhdittavina tekijöinä. Tänään 27.2.2023 julkaistusta Ilmastobarometrista selviää, että enemmistö suomalaisista toivoo ilmastokriisin torjuntaa seuraavankin hallituskauden kärkiteemaksi. Neljä viidestä suomalaisesta katsoo Suomen voivan parantaa kilpailukykyään panostamalla ilmastoratkaisuihin ja kehittämällä tähän liittyvää osaamista ja teknologioita, ja yli puolet suomalaisista kertoo tekevänsä ilmastokestäviä valintoja.
– On täysin absurdia väittää, etteivät elinkeinoelämä ja yritykset hyötyisi kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Päinvastoin, kisa maailmalla kovenee, kun myös Yhdysvallat alkaa tosissaan tehdä siirtymää puhtaampaan infraan, liikenteeseen ja energiantuotantoon. Kestävä kuluttaminen, päästöjen vähentäminen ja kiertotalous on tehtävä kansalaisille helpoksi toteuttaa omassa arjessaan, sanoo Kumpula-Natri.
Perussuomalaisilta on myös törkeää aliarvioida Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia energiakriisiin ja yrittää kääntää syy tehtyihin ilmastotoimiin.
– Totuus on, että Venäjän rajoittavan kaasupolitiikan ja Venäjältä tuodun energiatuonnin rajun vähentämisen lisäksi energiakriisin laukaisi syksyllä Ranskan ydinvoimaloiden liian pitkät huollot ja Keski-Euroopan kuivuus, joka esti osan hiilivoimaloista käytön. Irrottautuminen venäläisestä fossiilienergiasta ja nopea oikeudenmukainen siirtymä uusiutuviin ja päästöttömiin energiamuotoihin, kuten tuulivoimaan, tuovat ratkaisuja myös korkeisiin energian hintoihin, toteaa Kumpula-Natri.
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-Natri
Puh:+358 50 511 3004miapetra.kumpula-natri@ep.europa.euKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:35:10 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:18:01 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
SDP:n Perholehto vasemmistoliiton Koskelalle: Hallituksen politiikan vastavoimia ei kannata ryhtyä heikentämään17.10.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto kummastelee vasemmistoliiton SDP:hen kohdistamaa arvostelua. Perholehdon mukaan opposition keskinäisen nokittelun sijaan huomio pitäisi suunnata siihen, miten Suomen nykyinen suunta saadaan muutettua. – Täytyy sanoa, että vasemmistoliiton puheet kuulostavat nyt hieman keulivan. Jos hoitoon pääsyn puolustaminen, reilu veropolitiikka, työttömyyskriisin torjuminen, sote-järjestöjen pelastaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen eivät ole vasemmistoliitonkin arvoihin sopivaa politiikkaa, niin mikä sitten on? Ei oikeudenmukaisuus ole yhden puolueen yksinoikeus, Perholehto toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Hallitus sivuuttaa asunnottomuuden juurisyyt17.10.2026 08:55:46 EEST | Tiedote
– Orpon hallituksen tavoite poistaa pitkäasunnottomuus ensi vuoden loppuun mennessä ei ole kehittynyt toivottuun suuntaan, vaan tällä hallituskaudella asunnottomiksi on jäänyt jopa pienituloisia työssäkäyviä. Mikä surullista, samaan aikaan hallitus omilla toimillaan yhä vain pahentaa asunnottomuuden juurisyitä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Puolustusmiljardien hyödyt on saatava nykyistä laajemmin Suomeen11.10.2026 11:14:03 EEST | Tiedote
Suomi käyttää tulevina vuosina puolustukseen ennennäkemättömiä summia. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan nyt on varmistettava, että investointien hyödyt näkyvät nykyistä laajemmin suomalaisina työpaikkoina, innovaatioina, teollisuutena ja vientinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

