Finanssiala ry

FA laskee finanssialan verotiedot tiistaiaamuna 3.11.

28.10.2020 15:28:04 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa
Finanssiala ry kertoo tiistaiaamuna 3.11. heti tuoreeltaan finanssialan verotiedot vuodelta 2019. Laskemme, paljonko finanssikonsernit tytäryhtiöineen ovat maksaneet veroja ja kerromme alan suurimmat yhteisöveronmaksajat.

Verottajan julkaisemat tiedot ovat yhtiökohtaisia eikä niistä käy selville koko konsernin tai yhtiöryhmän maksamia veroja. Toissa vuonna finanssialan suurimmat yhteisöveron maksajat ovat Nordea, Sampo Group ja OP Ryhmä. Alan maksama yhteisöveropotti oli arviolta noin 11,4 prosenttia veron koko tuotosta.

Lisäksi laskemme finanssialan verojalanjäljen. Se muodostuu, kun lasketaan yhteen yhteisöveron ja vakuutusmaksuveron lisäksi työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä valtiolle tilitettävät arvonlisäverot.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Euroopassa pääomia riittää – ne vain pitäisi saada liikkeelle järkevöittämällä pääomavaateita ja poistamalla sääntelyn päällekkäisyyttä10.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Eurooppalainen pankkialan kattojärjestö EBF on teettänyt selvityksen, kuinka sääntelyä keventämällä voisi auttaa pankkeja kohentamaan Euroopan kilpailukykyä. Konsulttiyhtiö Oliver Wymanin raportissa on muun muassa pääomavaateisiin ja vakavaraisuusvaatimuksiin liittyviä ehdotuksia. Myös Finanssiala ry (FA) esittää pääomavaateiden uudelleenarviointia ja sääntelyn päällekkäisyyksien poistamista.

Kansa tukee lasten sijoitustiliä, päättäjät värssyn verran perässä8.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Kansalaistuki vastasyntyneiden sijoitustilille on selvästi vahvempi kuin poliittisten päättäjien: 61 prosenttia suomalaisista kannattaa vastasyntyneen sijoitustiliä, mutta päättäjistä vain 42 prosenttia kannattaa Lapsen Säästöstarttia, joka on yksi malli vastasyntyneiden sijoitustilin toteuttamiseen. Lapsen Säästöstartti on Finanssiala ry:n (FA) malli, jossa valtion esimerkiksi 300 euron alkupääoma ja mahdolliset lisäsijoitukset sijoitettaisiin olemassa olevien palveluntarjoajien kautta eri sijoitustuotteisiin. Tavoitteena on edistää varallisuuden kerryttämistä ja tuoda sijoittaminen kaikkien ulottuville. Valtiovarainministeriö on nimittänyt selvityshenkilön selvittämään mahdollisia toteuttamismalleja vastasyntyneiden sijoitustilille. FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi odottaa jännityksellä näillä näkymin loppukesästä tulevaa selvitystä. Hänen mukaansa sijoitustili sopisi hyvin tulevan hallituksen ohjelmaan ja demokratisoisi sijoittamista ja vastaisi kansalaiskannatukseen. FA:n Aula R

Puheet eläkeyhtiöiden määrästä otettava vakavasti – päättäjien kannasta uusia tuloksia3.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Päättäjistä 57 prosenttia pitää eläkejärjestelmän hajautettua toimeenpanoa tärkeänä. Käytännössä kysymys on siitä, montako eläkeyhtiötä tai -laitosta eläkkeitä hoitaa. Neljässä vuodessa hajautetun järjestelmän tuki on laskenut. Vuonna 2022 hajautettua järjestelmää piti erittäin tai jokseenkin tärkeänä 76 prosenttia päättäjistä. Näkemys on otettava vakavasti. Usean yhtiön toimeenpano on suomalaisen eläkejärjestelmän vahvuus, ei heikkous.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye