Fafa's

Fafa’s Replugged @Lerin Paja: Kuunnellaan hyvää, tehdään hyvää

Jaa

Ihminen tarvitsee sekä ruumiin- että hengenravintoa, varsinkin vaikeampina aikoina. Olemme joutuneet elämään ilman elävää musiikkia ja muuta kulttuuria jo liian pitkään. Mutta tätä tuskaa ei voi verrata esiintyvien taiteilijoiden kärsimykseen.

Siksi Fafa’s käynnistää Replugged-digikonsertit yhdessä Lerin pajan kanssa torstaisin kello 19. Kun ns. lähikonsertteja ei voi järjestää, haluamme näyttää mallia, että etäkeikat voivat tarjota hengenravintoa meille kaikille, sekä töitä ja toimeentuloa taiteilijoille.

Kulttuurialan työllistämistä 117 000 ihmisestä noin 40 prosenttia on määräaikaisessa suhteessa tai yrittäjiä. Heihin korona on iskenyt koviten. Muusikoiden liitto arvioi, että lähes kaikki muusikot (96 %) ovat menettäneet työtilaisuuksia. Näyttelijäliiton mukaan pelkästään freelance-näyttelijät ovat menettäneet työtuloja jopa 40 miljoonaa euroa. 

Me Fafa’silla pohdimme, miten voisimme auttaa kulttuurialaa. Sillä taiteella pitää voida elää. Samaan aikaan Leri Leskinen suunnitteli Lerin paja -ajatusta voidakseen tarjota työmahdollisuuksia muusikoille. Yhdistimme voimamme ja näin syntyi Fafa’s Replugged @Lerin paja -digikonserttisarja”, Fafa’sin toimitusjohtaja Ville Myllyniemi kertaa konseptin syntyhistoriaa.

Fafa’s Replugged @Lerin paja on Leri Leskisen juontama Tiny Desk Concert -tyylinen musiikkiohjelma, joka välitetään Leskisen studiolta. Konserttisarjan pääsee aloittamaan Suvi Teräsniska 22.4. Sitten esiintyvät Ufo Mustonen 29.4., Ilta 6.5., Knipi 13.5., Kemopetrol 20.5. ja Sakari Kuosmanen 27.5. 

Keikoista pääsee nauttimaan ihan ilmaiseksi osoitteessa Fafas.fi. Mutta jokainen voi halutessaan tukea elävää taidetta ostamalla samasta osoitteesta kannatuslippuja, joiden tuotto jaetaan tasan artistien ja heidän taustajoukkojensa kesken.

Ravintola-ala ja musiikki ovat aina kuuluneet yhteen, siksikin asia on meille tärkeä. Fafa’s Replugged on meidän tapamme osallistua ja kannustaa muitakin yrityksiä käyttämään esiintyvien taiteilijoiden palveluita myös poikkeusolosuhteissa”, Fafa’sin Myllyniemi kertoo.

Lisätietoja ja artistien haastattelut aiheeseen liittyen: Ville Myllyniemi, ville@fafas.fi

Fafa’s on toimintansa alusta alkaen pyrkinyt auttamaan sitä yhteisöä, jossa se toimii. Aikaisemmin Fafa’s on muun muassa puolustanut maahanmuuttajia, auttanut paperittomia hankkimaan itselleen luvat elämään, tarjonnut ilmaista radiomainosaikaa pienyrittäjille ja tukenut pieniä kulttuuritapahtumia kuten Suvilahden skeittiparkkia.

Fafa’s haluaa auttaa esiintyviä taiteilijoita ja samalla kannustaa kaikkia muitakin käyttämään kulttuurialan palveluita.

Käynnistetään yhdessä elävä taide uudestaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fafa's
Fafa's
Vanha Talvitie 11 A
00580 Helsinki

https://fafas.fi

Fafa’s on vuodesta 2011 toiminut ravintolaketju, joka sai alkunsa Iso Robertinkadulta Helsingistä. Kasvispainotteisen ruokalistan kulmakivinä toimivat täytetyt pitaleivät ja tuoreet salaatit. Fafa’s:n toimintaa ohjaavat laadukkaan ruoan lisäksi ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin keskittyvät arvot. Fafa’s kompensoi ensimmäisenä ravintolaketjuna Suomessa kaikki ravintoloiden toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt sisältäen myös epäsuorat päästöt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fafa's

Fafa’s avasi kaksi uutta ravintolaa Helsinkiin11.5.2021 10:12:00 EEST | Tiedote

Fafa's jatkaa jälleen laajentumistaan ja on avannut huhti-toukokuussa kaksi uutta ravintolaa Helsinkiin, Fafa’s Flemarin Kallion ytimeen sekä toisen kauniin ympäristön omaavaan Lehtisaaren. Fafa’s-ketjun ravintoloita on nyt yhteensä 43 eri kohteessa Suomessa ja yksi Iso Britannian Lontoossa. Kallion toinen Fafa’s-ravintola Ravintolan omistajana toimii kokenut yrittäjä Tayaba Islam, joka toimii myös Kallion sekä Martinlaakson Fafa’s:ien yrittäjänä. Flemari sijaitsee Fleminginkadulla - Kallion vilkkaassa ytimessä ja ravintolan sisustuksesta huokuu nuorekas sekä ajan hermoilla oleva tunnelma. Uusi naapuri Lehtisaaressa Mahafujur Tahaman toimii Fafa’s Lehtisaaren yrittäjänä. Mahafujur on myöskin toiminut yrittäjänä Pohjoisen Rautatienkadun Fafa’s:ssa. Hän pääsee toimimaan uniikissa lokaatiossa, jossa vallitsee yhteisöllinen tunnelma. Ravintola on paikallinen loftmainen olohuone, jonka isossa salissa voi viettää rauhassa lounastaukoa. Ravintolat ovat myös fafas.fi -verkkokaupassa, josta kot

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye