Faktaa ja fiktiota sekoittava dekkarisarjan avaus ja omiin kokemuksiin pohjautuva kertomus maailman pisimmästä kädenvääntöottelusta
26.1.2021 09:36:05 EET | Into Kustannus | Tiedote

Tampereen Pyhäjärvestä löytyy murhatun naisen ruumis. Tutkimukset johtavat keskusrikospoliisin täysin odottamattomaan suuntaan, Eurooppaa 1970-luvulla terrorisoineen Baader–Meinhof-ryhmän jäljille. Onko kylmäverinen RAF-terroristiryhmä tehnyt paluun? Faktaa ja fiktiota sekoittava Punainen prinsessa aloittaa uuden Vaaran värit -dekkarisarjan.
Antti Vihinen on kirjailija ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hampurin yliopistossa Vihisen kurssitoverina oli Ulrike Meinhofin tytär, jonka tarina ei jättänyt häntä rauhaan. Niinpä hän perehtyi RAF:n toimintaan perin pohjin ja rakensi dekkarinsa aiheen ympärille. Vihinen on työskennellyt suomalaisen kulttuuriviennin tehtävissä Berliinissä ja Sibeliustalon johtajana Lahdessa.
Prässi on tositapahtumiin perustuva kertomus maailman pisimmästä kädenvääntöottelusta ja ihmisestä sen keskiössä. Euroopanmestaruuspöydässä kilpailun puristuksessa Jarmon mieleen tipahtaa muistoja, pettymyksiä, onnistumisia ja kiperiä kysymyksiä. Miten pienistä asioista elämä rakentuukaan ja saa suuntansa?
Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva romaani on hersyvä, hävytön ja syvästi inhimillinen.
Jarmo Stoor on Helsingissä ja Oulussa asuva kirjailija. Laaja tuotanto sisältää romaanien lisäksi novelleja, näytelmän ja sarjakuvakäsikirjoituksen. Stoorin kieli on huumorin sävyttämää, lämminhenkistä ja oivaltavaa. Prässissä yhdistyvät Stoorin kaksi intohimoa, kirjoittaminen ja urheilu. Hän on voittanut rugbyssä SM-pronssia. Kilpakädenväännössä Stoor on kaksikymmenkertainen SM-mitalisti ja kaksinkertainen MM- ja EM-mitalisti.
Kirjojen virallinen ilmestymispäivä on 1.2.2021.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi
044 063 6393
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Valpiomarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:044 0636 393jenni.valpio@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Onko Trump Putinin vakooja? Luke Harding avaa Into Kustannuksen uuden kirjallisuusklubin Helsingissä 2.12.4.11.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Mitä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin suhteesta todella tiedetään? Tätä kysyy Helsinkiin keskiviikkona 2. joulukuuta saapuva brittiläinen toimittaja ja tietokirjailija Luke Harding, jonka uusi teos Petos julkaistaan suomeksi juuri vierailun alla. The Guardian -lehden palkittua kirjeenvaihtajaa haastattelee Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Jussi Niemeläinen. Vierailu avaa Into Kustannuksen uuden Innon Klubi -kirjallisuustapahtumien sarjan. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Mitä tapahtuu, kun valta päätyy häikäilemättömien ja väkivaltaisten mulkeroiden käsiin?29.10.2026 14:44:04 EET | Tiedote
Kirjassaan Mulkerot palaavat Ari Turunen marssittaa tuomiolle muistomerkkeihin ikuistettuja vallankäyttäjiä Kristoffer Kolumbuksesta Winston Churchilliin ja Pietari Suuresta nykypäivän johtajiin. Näiden kotimaissaan ylistettyjen hallitsijoiden pöyristyttävät teot pakottavat kysymään, kuinka pitkälle olemme valmiita katsomaan sankareiden pahuutta läpi sormien.
Saara Salmisen Vendi ehdolla Kanava-tietokirjapalkinnon saajaksi22.10.2026 14:01:00 EEST | Tiedote
Vendi – Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin (Into, 2026) kuvaa elämää karmeimman mahdollisen menetyksen jälkeen. Teos herättää näkemään, millainen on tyttöjen ja henkirikoksen uhrien läheisten asema Suomessa.
MUISTUTUS: Tervetuloa Into Kustannuksen ja Genelecin mediatilaisuuteen Helsingin Kirjamessuille20.10.2026 09:15:00 EEST | Kutsu
Astu valaiden maailmaan ja koe maailman ensimmäinen immersiivinen valaskirja torstaina 22.10. klo 10.30 ennen kuin Genelec Experience Lounge avautuu messuyleisölle. Kirjailija Risto Isomäki ja Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian kertovat kirjasta, minkä jälkeen kuulemme ainutlaatuisen valassinfonian.
Jani Kaaro kertoo lapsille ymmärrettävästi, mitä raha on ja mistä se tulee15.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Raha on lasten arjessa kaikkialla, mutta harva aikuinenkaan osaa selittää, mitä se oikeastaan on. Palkittu tietokirjailija Jani Kaaro ja kiitetty kuvittaja Carlos da Cruz vievät lapset tutkimusmatkalle rahan arvoon ja historiaan uutuuskirjassaan Mistä raha tulee?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





