Family in Music lanseerataan tänään beta-version ja kolmipäiväisen seminaarin voimin

Jaa
“Musiikkialalla on käynnissä kansainvälinen rakenteiden muutos. On syntynyt uusi luova sukupolvi, jota perinteinen musiikkiteollisuuden bisnesmalli ei enää palvele", kertoo Family in Musicin kaupallinen johtaja Jani Jalonen.

Vauhdikkaasti kasvava suomalainen start up -yhtiö Family in Music lanseeraa palvelunsa ensimmäisen beta-version tänään. Yhtiö kehittää uudenlaista palvelu- ja kasvualustaa itsenäisille musiikintekijöille ja artisteille, jotka ovat musiikki-alan nopeimmin kasvava osa-alue.

“Musiikkialalla on käynnissä kansainvälinen rakenteiden muutos. On syntynyt uusi luova sukupolvi, joka tuottaa, julkaisee ja markkinoi sisältöä itsenäisesti. Perinteinen musiikkiteollisuuden bisnesmalli ei palvele itsenäisiä toimijoita kokonaisvaltaisesti. Teknologian kehittymisen myötä independent-toimijoilla on yhä enemmän mahdollisuuksia pitää kaikki uransa osa-alueet omissa käsissään ja tehdä sitä myös ammattimaisesti. Se on iso murros, ja tässä muutoksessa haluamme osaltamme auttaa”, kertoo Family in Musicin kaupallinen johtaja Jani Jalonen.

Tänään julkaistava beta-versio on ilmainen. Beta-vaiheessa käyttäjä voi luoda itselleen profiilin ja julkaisun kampanjasuunnitelman, ottaa käyttöön kattavan digitaalisen jakelun ja rojaltimaksatuksen sekä tutustua ensimmäisiin academy-sisältöihin. Academy on sisältökokonaisuus, jossa on mahdollista opiskella ja saada tietoa musiikkialan eri näkökulmista. Palvelun tarkemmat ominaisuudet on kuvattu Family in Musicin sivuilla osoitteessa www.familyinmusic.com.

Open Creative online-seminaarissa keskustellaan musiikkialan muutoksesta

Lanseerauksen yhteydessä Family in Music järjestää kolmipäiväisen Open Creative -seminaarin artisteille, musiikintekijöille ja alan ammattilaisille. Tänään starttaavassa verkkotapahtumassa pureudutaan musiikkibisneksen toimintatapojen, ansaintamallien ja ​​​​​​​teknologian muutokseen sekä itsenäisen sektorin suosioon ja uudenlaisiin tarpeisiin.

Asiantuntijoiden johdolla pohditaan muun muassa tarvitseeko tämän päivän artisti enää levy-yhtiötä, mitä työkaluja itsenäinen artisti tarvitsee menestyäkseen ja mitä uudenlaisia tulovirtoja teknologian murros mahdollistaa luovien alojen toimijoille.

”Hienoa päästä keskustelemaan laajan asiantuntijajoukon kanssa meneillään olevasta kulttuurimuutoksesta ja sen kerrannaisvaikutuksista musiikkialalle. Parhaillaan tapahtuvat rakennemuutokset avaavat monenlaisia uusia mahdollisuuksia niin luoville tekijöille kuin alan ammattilaisillekin”, toteaa Family in Musicin toimitusjohtaja Juka Hynynen.

Open Creative -seminaari 1.-3.6. klo 10-17
Lisätietoja osoitteessa: https://familyinmusic.com/seminar

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:
Jani Jalonen
Kaupallinen johtaja, CCO
jani.jalonen@familyinmusic.com
0400 564 612


Juka Hynynen
CEO & Founder
juka.hynynen@familyinmusic.com
050 302 7007


Haastattelupyynnöt:
Mari Wainio
Mellakka Helsinki
mari@mellakkahelsinki.fi
040 828 0508

Kuvat

Lataa
Lataa
Jani Jalonen
Jani Jalonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye