Feminismiä kuntiin - Demarinaiset julkaisivat kuntavaaliteesinsä
9.2.2021 17:29:13 EET | Demarinaiset | Tiedote

”Julkisten tilojen ja kuntien digitaalisten kanavien tulee olla kaikille turvallisia. Me haluamme olla mukana kitkemässä vihapuhetta ja rasismia. Jokaisella meillä tulee olla aito mahdollisuus vaikuttaa oman kunnan asioihin. Keinoja demokratian ja osallisuuden edistämiseksi ovat esimerkiksi erilaiset vaikuttamiselimet tai osallistava budjetointi” Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen sanoo.
”Kuntien tulee myös toteuttaa kestävää, feminististä kunta- ja kaupunkisuunnittelua, jossa otetaan huomioon ympäristö, esteettömyys, turvallisuus, liikkuminen ja eri ikä- ja erityisryhmien tarpeet. Lisäksi maksuttomien peruspalveluiden määrää on lisättävä koskemaan muun muassa viisivuotiaiden varhaiskasvatusta ja terveyskeskuksen asiakasmaksuja” jatkaa Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Emmi Lintonen.
Demarinaisten kuntavaaliteesit julkaistaan tänään, tiistaina 9.2., klo 17:30 alkavassa Facebook-livessä. Teesit esittelevät Tytti Tuppurainen ja Emmi Lintonen. Kuntavaaliteesit on luettavissa kokonaisuudessaan nettisivuiltamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEurooppaministeri, Demarinaisten puheenjohtaja
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoEmmi LintonenDemarinaisten 1. varapuheenjohtaja
emmi.lintonen@forssa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Demarinaiset kysyy: Miksi pakottavan kontrollin kriminalisointi ei etene?16.10.2026 10:06:43 EEST | Tiedote
Uteluja päivän tapahtumista ja liikkumisista, puhelimen syynäämistä ja somekontaktien vahtimista, huomaamatonta vaikuttamista rahan käyttöön tai jopa kieltoja tavata läheisiä. Henkinen väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä, mutta sen seuraukset voivat olla vakavia ja pitkäkestoisia. Henkisen väkivallan eli pakottavan kontrollin kriminalisointi on yksi tehokkaimmista keinoista puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Siksi kysymmekin: miksi hallitus ei ole saanut asiaa etenemään tällä hallituskaudella?
Lapsia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan – kotoutumista ei rakenneta köyhyyttä lisäävällä säästötoimella13.10.2026 12:24:27 EEST | Tiedote
Kotihoidon tuen niin sanottu Norjan malli uhkaa lisätä lapsiperheköyhyyttä, heikentää lasten yhdenvertaisuutta ja siirtää ongelmia kuntien ratkaistavaksi, varoittaa Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.). Orpon hallituksen ajama lakimuutos perustuu oletukseen, että kotihoidon tuen rajaaminen nopeuttaisi kotoutumista ja lisäisi työllisyyttä. Hallituksen omat arviot kuitenkin osoittavat, että vaikutukset jäisivät vähäisiksi.
Hallitus jättää syöpähoidon ongelmat ratkaisematta12.10.2026 15:58:18 EEST | Tiedote
Suomessa pitkillä hoitoviiveillä on merkittävä vaikutus syöpähoitojen heikompiin tuloksiin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ylen MOT:n tuore selvitys nostaa esiin erityisesti rintasyöpään sairastuneen kokemuksen, jossa pitkä odotusaika hoitoihin heikensi hoidon vastetta. Rintasyöpäpotilaiden kokemukset nostavat esiin vakavan kysymyksen siitä, toteutuuko oikea-aikainen hoito yhdenvertaisesti. Jokaisella on oltava oikeus nopeaan hoitoon varallisuudesta, asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta.
Naisten mielenterveyskriisiä ei ratkaista kehottamalla naisia jaksamaan paremmin9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa. Luku on niin pysäyttävä, ettei sitä voida ohittaa selittämällä eroa vain naisten aktiivisemmalla avun hakemisella. Demarinaisten mielestä on kysyttävä, mikä yhteiskunnassamme kuormittaa erityisesti tyttöjä ja naisia ja mitä näille rakenteille aiotaan tehdä.
Tasa-arvolain parannukset jäävät hallituksen työelämäheikennysten varjoon1.10.2026 10:02:37 EEST | Tiedote
Tänään voimaan tulevat muutokset tasa-arvolakiin ovat tervetulleita edistysaskelia työelämässä tapahtuvan raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentämiseksi. Valitettavasti hallituksen tämän vaalikauden työelämäheikennysten ja leikkausten kokonaisvaikutus tasa-arvoon on ollut niin merkittävä, että nyt voimaan tulevat parannukset ovat lähinnä pintapaikka syvään rakenteelliseen ongelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
