FENTEC Group yhdistää kaksi vahvaa RFID-alan toimijaa

Jaa
Lehdistötiedote 10.8.2020, Tampere. RFID-teknologian asiantuntijayritykset, ToP Tunniste Oy ja Fentec Partners Oy, yhdistävät voimansa. Molempien yritysten osakekannat ovat siirtyneet vasta perustetulle FENTEC Group Oy:lle 3.7.2020. Yhdistymisen myötä FENTEC Groupista syntyy Suomeen alan kärkitoimija, joka kehittää ja toteuttaa asiakkailleen RFID-kokonaisratkaisuja. Yhtiö tavoittelee jatkossa vahvaa kasvua sekä Suomessa että kansainvälisillä markkinoilla.

FENTEC Groupin toimitusjohtajana aloittaa 7.9. alkaen Jari Kinnunen, jolla on pitkä ura RFID-liiketoiminnan parissa. Hän siirtyy tehtävään Storan Enson Intelligent Packaging -liiketoimintayksiköstä.

FENTEC Groupin älykkäät RFID-ratkaisut parantavat asiakkaiden kilpailukykyä

FENTEC Groupista muodostuu ainutlaatuinen teknologiayhtiö, jolla on vahvat asiakasreferenssit sekä erittäin kokenut ja osaava henkilöstö. Radiotaajuiseen tunnistamiseen pohjautuvilla älykkäillä ja tuotteistetuilla ratkaisuilla palvellaan asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin. FENTEC Group pystyy tarjoamaan asiakkailleen maailmanluokan RFID-pohjaisia älytiloja ja toimialakohtaisia automaattisen tunnistuksen ratkaisuja. Vahvasta suomalaisesta RFID-klusterista ponnistavalla yhtiöllä on laaja kansainvälinen kumppaniverkosto.

Pikespo Invest kasvun kirittäjänä

Pääomasijoittaja Pikespo Invest Oy:n mukaantulo FENTEC Groupin osakkaaksi tuo osaamista ja verkostoja kansainväliseen kasvuun entuudestaan tutulla toimialalla.

"On hienoa olla mukana luomassa vahvaan kokemukseen ja asiantuntijuuteen perustuvaa teknologiayhtiötä, jonka toiminnan keskiössä on asiakkaiden luottamus. Kumpikaan yrityksistä ei ollut myynnissä, mutta löysimme yhteisen tahtotilan lähteä rakentamaan kansainvälistä kasvutarinaa, kun yritysten vahvuudet täydentävät niin hyvin toisiaan", kertoo FENTEC Groupin hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhala.

"Pitkään RFID-alalla toimineena on mahtavaa huomata, kuinka RFID-ratkaisut tuottavat etua yhä suuremmalle joukolle yrityksiä ja loppukäyttäjiä. Vahvojen asiakasreferenssiemme perusteella 24/7 käytettävissä olevat miehittämättömät myymälä- ja varastoratkaisut sekä älytilat tuottavat todella selkeitä asiakashyötyjä. Näille ratkaisuille on kasvavaa kysyntää kansainvälisillä markkinoilla", jatkaa hallituksen jäsen Samuli Strömberg.

Yhteyshenkilöt

Media: FENTEC Group Oy, Antti Rauhala
hallituksen puheenjohtaja, +358 40 549 0080


ToP Tunniste/FENTEC Group Oy, Pauli Tossavainen
hallituksen jäsen, +358 400 790 290


Fentec Partners/FENTEC Group Oy, Jari Nokkala
Teknologiajohtaja, +358 50 538 1569

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FENTEC
FENTEC
Näsilinnankatu 39
33200 TAMPERE

+358 10 841 0330https://fentec.fi

ToP Tunniste Oy on suomalainen teknologiayritys, joka on keskittynyt automaattisen RFID-tunnistamisen ja tiedonkeruun ratkaisuiden kehittämiseen. Laaja teknologiaosaaminen, ketterä toimintamalli ja innovatiiviset RFID-ratkaisut auttavat tehostamaan asiakkaiden prosesseja monilla eri toimialoilla, kuten terveydenhuollossa, logistiikassa, teollisuudessa ja palvelusektorilla. Ratkaisuiden avulla kerätty liiketoimintakriittinen tieto auttaa edistämään konkreettisesti asiakkaiden kilpailukykyä. Yritys on toiminut vuodesta 2002. www.toptunniste.fi

Fentec Partners Oy kehittää RFID-pohjaisia älytiloja, jotka voidaan toteuttaa esimerkiksi kaappeihin ja kontteihin. Käytännönläheisen ja asiakaskokemukseen perustuvan tuotekehitysprosessin pohjalta toteutetaan asiakkaiden liiketoimintaa tehostavia RFID-tuotteita ja -palveluita, kuten miehittämättömiä myymälä- ja varastotiloja. Yrityksellä on useita patentteja kehittämistään tuotteista. Palvelut toteutetaan kokonaistoimituksena, tuotteiden kehityksestä asennukseen ja käyttöönottoon saakka.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FENTEC

FENTEC Oy signs an agreement with the Würth Group for delivering a global 24/7 service solution10.11.2022 07:57:39 EET | Press release

FENTEC Oy and the Würth Group have signed an agreement on 8.11.2022 for cooperation and delivery of the global 24/7 service solution to the Würth Group. FENTEC’s solution brings new technology to Würth’s existing business model in providing shop-in-shop service to worldwide customers. The FENTEC 24/7 Solution™ is an automated self-service point enabling sales, rental and lending services onsite. The Würth Group is the global market leader in the development, production and sales of fastening and assembly materials, operating in over 80 countries with over 400 companies.

FENTEC Oy:lle merkittävä sopimus Würth Groupin globaalin 24/7 palveluratkaisun toimittamisesta10.11.2022 07:57:37 EET | Tiedote

FENTEC ja Würth Group ovat allekirjoittaneet 8.11.2022 sopimuksen yhteistyöstä ja Würth Groupin globaalin 24/7 palveluratkaisun toimittamisesta. FENTECin ratkaisu tuo uutta teknologiaa Würthin olemassa olevaan liiketoimintamalliin, jolla tarjotaan shop-in-shop-palvelua asiakkaille maailmanlaajuisesti. FENTEC 24/7 Solution™ on automaattinen itsepalvelupiste, joka mahdollistaa tuotteiden myynti-, vuokraus- ja lainauspalvelut kohteissa. Würth Group on globaali markkinajohtaja kokoonpano- ja kiinnitysmateriaalien kehittämisessä, tuotannossa ja myynnissä. Se toimii yli 80 maassa yli 400 yrityksen voimin.

FENTEC launches FENTEC 24/7 Cabinet™ self-service storage for optimizing product availability and inventory turnover17.6.2021 14:37:26 EEST | Press release

FENTEC 24/7 Cabinet™ is an automated and intelligent cabinet for product supply and consignment sales. The solution improves service by taking care of stock balance and product availability. The Cabinet offers best-performing real-time inventory for even 1000 products in less than 10 seconds. FENTEC has developed the cabinet to respond especially to the needs of manufacturing industry and logistics. The solution ensures product availability while optimizing the stock size at the same time.

FENTEC tuo markkinoille FENTEC 24/7 Cabinet™ itsepalveluvaraston, joka optimoi tuotteiden saatavuuden ja varaston kiertonopeuden17.6.2021 08:36:25 EEST | Tiedote

FENTEC 24/7 Cabinet™ on tuotteiden kaupintaan ja jakeluun kehitetty automatisoitu älykaappi, joka parantaa palvelua pitämällä varastosaldot ja tuotteiden saatavuuden ajan tasalla. FENTEC 24/7 Cabinet tarjoaa markkinoiden tehokkaimman reaaliaikaisen inventoinnin jopa 1000 tuotteelle alle 10 sekunnissa. FENTEC on kehittänyt älykaapin vastaamaan erityisesti teollisuuden ja logistiikan tarpeita. Tuotteiden saatavuus varmistetaan optimoiden samalla varaston kokoa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye