Filatov: Suomi voi olla myös mielenterveyden hoidon pikkujättiläinen
7.4.2019 06:42:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Vaalikentillä mielenterveyden ongelmat ovat nousseet ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa poikkeuksellisen voimakkaasti esiin. Äidit ja isoäidit ovat huolissaan masentuneista tyttäristään. Työttömät kertovat masennuksesta. Opiskelijat stressin tuomasta ahdistuksesta. Toiset kertovat iloista selviytymistarinaansa.
- Itse mietin sitä, miksi mielenterveyden ongelmat kasvavat? Mitä voidaan tehdä, jotta osaisimme lisätä vahvistavia ja suojaavia tekijöitä. Miten vahvistaa itsetuntoa ja elämänhallintaa. Miten synnyttää yhteisöjä, joissa voi saada sosiaalista tukea ja kokea osallisuutta, Filatov pohtii.
Mielenterveys on tärkeää hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta. Filatov uskoo, että panostamalla köyhyyden ja epävarmuuden poistamiseen ehkäistään ahdistusta ja masennusta. Esimerkiksi rakentamalla hyvinvoivaa työelämää vähennetään työuupumusta ja varhaista eläköitymistä ja turvaamalla opiskelijoiden toimeentuloa nopeutetaan valmistumista ja ehkäistään masentumista. Tarvitaan matalan kynnyksen palveluita ja terapiaan pääsy pitää olla helpompaa.
- Kaikki mielenterveyden ongelmat eivät tietenkään poistu näillä keinoilla. On hyvä muistaa, että ihmiset sairastuvat, vaikka eläisivät kuinka terveesti. Sairaus ei ole oma valinta. Mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisyyn panostaminen on sekä inhimilliseltä että taloudelliselta kannalta katsottuna oikea ratkaisu. Meillä suomalaisilla, jos kenellä, on siihen taitoa ja osaamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Filatov
Puh:050 511 3112Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä - valitettavasti10.8.2026 14:48:47 EEST | Tiedote
HUS on tänään 10.8.2026 tiedottanut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.
SDP:n Paula Werning: Sikarutto on uusi kriisi Kaakkois-Suomessa – Miten Essayah reagoi?10.8.2026 13:18:58 EEST | Tiedote
Sikarutto aiheuttaa Kaakkois-Suomessa epätietoisuutta ja pelkoa tulevaisuudesta. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) toteaa, että ihmiset tarvitsevat nyt selkeitä ohjeita ja yrittäjät tietoa siitä, miten elinkeinoja voidaan turvata taudin torjunnan aikana.
SDP:n Piritta Rantanen: Sikaruton torjunnassa ratkaisevat oikea tieto, avoimuus ja selkeät ohjeet7.8.2026 14:15:05 EEST | Tiedote
Afrikkalaisen sikaruton vuoksi ihmisillä on tällä hetkellä paljon huolta ja kysymyksiä. Kansanedustaja Piritta Rantanen muistuttaa, että taudin leviämisen estäminen onnistuu vain, jos ihmisillä on käytössään oikeaa ja ajantasaista tietoa sekä selkeät toimintaohjeet.
SDP:n Tuppurainen: Kokoomuksen ylimielisyys ulottuu jo ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan7.8.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kannatuspaniikki aiheuttaa jo politikointia ulko- ja turvallisuuspolitiikalla. Ryhmäpuheenjohtaja Kopran lausunnot ovat oppikirjaesimerkki siitä, miten kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora aiheuttaa vauhtisokeutta, joka heikentää Suomen turvallisuutta, SDP:n Tuppurainen sanoo.
SDP:n Suhonen kysyy: Uhrataanko nyt jo palkkaturvajonossa kärvistelevät?7.8.2026 09:50:35 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen on huolissaan yhä kasvavista palkkaturvajonoista ja on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

