Finanssiala on mukana maailman suurimmassa etäTETissä marraskuussa
14.9.2021 10:01:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
Finanssiala on vahvasti mukana etäTET-viikolla. Mukana ovat Nordea, OP-ryhmä, Danske Bank, Varma ja Ilmarinen, jotka järjestävät finanssialan päivänä ohjelmaa alan merkitykseen sekä uramahdollisuuksiin liittyen. Tapahtumaan osallistuu tuhansia 8.- ja 9.-luokkalaisia sekä lukiolaisia eri puolilta Suomea.
Finanssiala ry (FA) osallistuu marraskuussa järjestettävään Maailman Suurin etäTET -tapahtumaan yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Monille tuttu työelämän tutustumisjakso on saanut tänä vuonna uuden olomuodon verkossa ja tänäkin syksynä tuhannet nuoret tutustuvat yrityksiin ja toimialoihin eri puolilla Suomea.
”Haluamme edistää nuorten työelämäkokemuksien karttumista, jotta nuoret lähtisivät rohkeasti ja uteliaasti tutustumaan erilaisiin aloihin ja nykyajan sekä tulevaisuuden työelämään. Finanssiala on sitoutunut tukemaan nuoria löytämään paikkansa työelämässä, siksi haluamme olla mukana etäTET-viikossa rohkaisemassa nuoria kokeilemaan ja etsimään erilaisia mahdollisuuksia, mitä työelämällä on tarjota”, FA:n kehitysjohtaja Katja Repo kertoo.
Maailman Suurin etäTET järjestetään ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja mukana on viisi eri toimialaliittoa. Viikon tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tutustua työelämän monipuolisiin ja mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin, kannustaa nuoria tutustumaan eri aloihin ja huolehtia siitä, että tulevaisuuden työelämässä löytyy osaavia tekijöitä.
Finanssialan etäTET-päivässä ovat mukana Nordea, OP ryhmä, Danske Bank, Varma ja Ilmarinen. Päivän aikana kuullaan uratarinoita finanssialalta, pohditaan finanssialan merkitystä yhteiskunnassa ja tutustutaan finanssialan työelämään ryhmätöiden kautta. Jokainen liitto järjestää viikon aikana oman päivänsä ja finanssiala pääsee valokeilaan heti maanantaina.
”Finanssialalla on runsaasti erilaisia työpaikkoja, joihin tarvitaan erilaisia osaajia ja monipuolista osaamista. Finanssialaa ajateltaessa esimerkiksi kauppatieteiden ja oikeustieteen osaajat tulevat nopeasti mieleen, mutta heidän lisäkseen tarvetta on runsaasti myös muille osaajille. Koodarit, asiakaspalvelijat, viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijat sekä henkilöstöhallinnon ammattilaiset ovat olennainen osa finanssialaa. Finanssialan etäTET-päivässä nuoret pääsevätkin tutustumaan siihen, mitä kaikkea mielenkiintoista ala voi tarjota”, Repo listaa.
Finanssiala oli aiemmin tänä vuonna mukana järjestämässä TAT:n kanssa ensimmäistä koko viikon etäTETiä. Huhtikuussa järjestetty etäTET-viikko keskittyi finanssialaan ja mukana oli useita alan yrityksiä esittelemässä työelämää ja urapolkuja finanssialalle.
”Nordeassa etäTET oli järjestetty jo aiemmin pienimuotoisemmin. Heidän esimerkistään innostuneina lähdimme kehittämään etäTET:iä koko toimialan yhteiseksi viikoksi. Onneksi olimme liikenteessä ajoissa jo ennen koronaa, joten olimme valmiina, kun pandemia iski”, Repo kuvailee.
EtäTET on Talous ja nuoret TAT:n koordinoima tapahtuma, johon osallistuvat Finanssialan lisäksi Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus, Palta ja Kaupan liitto. EtäTET järjestetään 22.-26.11.2021. Tuhannet nuoret osallistuvat tapahtumaan koulupäiviensä aikana eri puolilla Suomea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja RepoKehitysjohtaja
Puh:+358 20 793 4261katja.repo@finanssiala.fiSonja HällforsVaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4275sonja.hallfors@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Suomalaisilta yritettiin alkuvuonna huijata 60 miljoonaa euroa – huijausyritysten lukumäärät hurjassa kasvussa17.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilta yritettiin huijata 60 miljoonan edestä rahaa vuoden 2026 ensimmäisellä puolikkaalla. Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 31,7 miljoonaa euroa huijattuja maksuja. Rikollisille päätyi siten 28,3 miljoonaa euroa huijattuja varoja. Koko vuonna 2025 suomalaisilta yritettiin huijata rahaa 148 miljoonan euron edestä. Huijausyritysten lukumäärät kasvoivat alkuvuonna lähes kolmanneksella verrattuna vuoden 2025 vastaavan aikaan.
Rajoittamaton määrä yritystilejä lisää rahanpesun ja veronkierron uhkaa – pankkien velvollisuus tilien avaamiseen on rajattava yhteen per asiakas12.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden palveleminen myös tiliasioissa on pankkien keskeistä liiketoimintaa. Vapaaehtoisesti tilejä avataan jatkossakin tarpeen mukaan. Pankkien lakiin perustuva velvollisuus avata yritysasiakkaille perusmaksutilejä tulee kuitenkin rajata yhteen tiliin. Ehdoton velvoite avata asiakkaille useampia tilejä edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti alkuvuodesta, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yksityishenkilöiden ohella yrityksiä ja muita yhteisöjä. Työryhmän mietintö on menossa eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina.
Pankinjohtajien odotukset ylittyivät – sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysyntä piristyi kesällä selvästi11.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien luotonkysyntä piristyi kesän aikana selvästi, ilmenee Finanssiala ry:n tuoreesta Pankkibarometrista. Kotitalouksien kysyntä ylitti pankinjohtajien odotukset ja sen odotetaan kasvavan edelleen. Myös yritykset ovat loppukesän aikana kysyneet luottoja selvästi enemmän kuin viime vuonna. Kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan. Vastaajien mukaan asuntokaupan vauhdittamisessa keskeisessä roolissa olisivat kotitalouksien luottamuksen parantaminen, työllisyyden kasvu ja korkotason aleneminen. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.
Todellisia säästöjä eläkejärjestelmästä olisi saatavissa yrittäjäeläkkeistä työeläkeyhtiöiden yhdistämisen sijaan10.9.2026 13:04:55 EEST | Tiedote
Suomen yksityisiin työeläkeyhtiöihin perustuva eläkejärjestelmä on varteenotettavien tutkimusten perusteella kansainvälisen vertailun kestävä ja tehokkaasti hallinnoitu. Eläkemaksussa ei Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmien perusteella ole tulevaisuudessa korotuspainetta – päinvastoin. Koko eläkejärjestelmän tasolla valtion kustannussäästöjä olisi saatavilla helpoiten yrittäjien eläkejärjestelmästä. Tuleva YEL-uudistus lisää yrittäjäeläkejärjestelmän kustannuksia valtiolle. Suomen Yrittäjät on ehdottanut työeläkeyhtiöiden yhdistämistä tuoreen selvityksensä nojalla.
Maailma-rahastot keräsivät kesällä uusia omistajia – sijoittajat hakivat hajautusta9.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Maailma-osakerahastot saivat lähes 34 000 uutta omistajaa kesän aikana. Osakerahastojen omistajamäärä kasvoi kesällä lähes kaikissa rahastoluokissa. Elokuun tuottokärjessä porskuttaneiden Suomi-rahastojen nettomerkinnät kääntyivät miinusmerkkisiksi, kun sijoittajat kotiuttivat voittoja. Rahastopääomat nousivat elokuussa yli 226 miljardiin euroon. Uuteen ennätystasoon pääomat siivitti markkinoiden hyvä kehitys sekä nettomerkinnät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
