Finanssialalla 3,2 miljardin euron verojalanjälki
4.11.2019 09:16:54 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Finanssialan verojalanjälki on noin 3,2 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan yhteisöveron (676 milj. euroa) ja vakuutusmaksuveron (772 milj. euroa) lisäksi työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä valtiolle tilitettävät arvonlisäverot. Ala työllistää noin 45 000 ihmistä Suomessa.
Kauppi: Heikkenevien talousnäkymien aikana ei pidä lisätä verotaakkaa
”Finanssiala on jälleen yksi Suomen suurimpia veronmaksajia sekä keskeinen hyvinvoinnin rakentaja ja mahdollistaja eikä suinkaan aliverotettu, kuten välillä väitetään. Näin on ollut useita vuosia”, muistuttaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
”Alalla on tärkeä rooli kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn tukijana. Tämä edellyttää riittävän vakaata toimintaympäristöä ja tarkoittaa, että alaan kohdistuvan sääntelyn ja verotuksen on oltava maltillisella tasolla.”
”Suomen menestymisen edellytyksenä on, että pankit ja vakuutusyhtiöt kykenevät jatkossakin rahoittamaan kotitalouksien ja yritysten investointeja ja jakamaan asiakkaidensa riskejä. Hyvinvoinnin rattaisiin ei nyt kannata heikkenevien talousnäkymien aikana heittää kapuloita”, Kauppi painottaa.
Eniten yhteisöveroa maksoivat viime vuonna UPM-Kymmene, Neste ja Bayer. Neljäntenä ja finanssialan ykkösenä oli Nordea (135,8 milj. euroa). Finanssialan seuraavaksi suurimmat yhteisöveron maksajat olivat Sampo Group (121,5 milj. euroa, sijalla 7), OP Ryhmä (121,0 milj. euroa, sijalla 8), LähiTapiola (68,9 milj. euroa, sijalla 11) ja Danske Bank (30,7 milj. euroa, sijalla 18). Yhdistimme finanssialan yhtiöryhmien tiedot verohallinnon julkisten tietojen perusteella. Myös muiden kuin finanssialan yhtiöiden osalta luvut on laskettu konsernitasolla.
Finanssialan verotietojen laskennassa käytetyt lähteet: verohallinto, Tilastokeskus, yhtiöiden tilinpäätökset, Finanssiala ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia-Noora KauppiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210Piia-Noora.Kauppi@finanssiala.fiMarjo LapattoMediapäällikkö
Puh:+358 20 793 4274marjo.lapatto@finanssiala.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Sisäpiirirekisteriuudistus on tervetullut, mutta rahastoyhtiöitä ei tule jättää ulkopuolelle3.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee sisäpiirirekisterin pitovelvoitteen poistoa sijoituspalveluyrityksiltä. Velvoite tulisi poistaa samalla myös rahastoyhtiöiltä. Jos velvoite poistetaan vain sijoituspalveluyrityksiltä mutta jätetään rahastoyhtiöille, tavoitteet hallinnollisen taakan keventämisestä eivät täyty. Monissa konserneissa ja ryhmissä harjoitetaan molempia liiketoimintoja, jolloin eri vaatimukset toisivat päällekkäisiä prosesseja ja tarpeetonta hallinnollista työtä organisaatioiden sisällä. Sisäpiirirekisterisääntely on EU-sääntelyn kanssa päällekkäistä kansallista lisäsääntelyä. Lisäksi sen teho on kyseenalainen, kun se koskee vain kotimaisia yrityksiä ja jättää ulkomaiset kilpailijat ulkopuolelle. Sijoituspalveluyritysten sisäpiirirekisteri on aikanaan syntynyt tarpeeseen valvoa markkinaosapuolten toimintaa. Kun markkinat olivat pääosin kansallisia, niin kansallinen sääntely oli perusteltua. Sittemmin markkinoiden yhdentyessä on tilalle tullut koko EU-alueella harmonisoitu sääntely, joka k
Hyvä että hallituksella on halua kehittää osakesäästötiliä – nyt tärkeintä olisi hyväksyä myös aloittaville piensijoittajille sopivat sijoitusrahastot mukaan2.9.2026 11:13:29 EEST | Tiedote
Hallitus päätti budjettiriihessään selvittää osakesäästötilin laajentamista myös listaamattomiin yrityksiin. Asiaa on syytä selvittää mutta on syytä muistaa, että sijoitukset listaamattomiin yrityksiin eivät välttämättä sovi aloitteleville piensijoittajille muun muassa korkeamman riskin takia. Nyt olisi tärkeämpää laajentaa osakesäästötili koskemaan myös rahastoja, jotka ovat helpoin ja myös suosituin tapa aloittaa sijoittaminen.
Finanssiala lobbasi päättäjiä ahkerasti kansankapitalismin ja vastasyntyneiden säästöstartin puolesta vuoden 2026 alkupuoliskolla - 58 lobbausaihetta avoimuusrekisteriin29.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 58 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä tammi-kesäkuussa 2026. Yleisimpiä aiheita olivat rahastolainsäädännön kehittäminen, kansankapitalismin edistäminen, yritysrahoituksen saatavuus, vastasyntyneiden säästöstartin ja rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarvion tekeminen. FA on julkaissut jo ennen avoimuusrekisteriä vuodesta 2020 lähtien vapaaehtoisesti tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa lobbauksestaan. Avoimuusrekisterin verkkopalvelusta kuka tahansa voi tarkistaa, mistä aiheista ja keitä poliittisia päättäjiä eri organisaatiot ovat lobanneet. Nyt tarkasteltava raportointijakso on 1.1.–30.6.2026.
Vastasyntyneiden ensisijoitus on toteutettava tulevalla hallituskaudella – vaurastumisen polulle jo vauvana19.8.2026 10:53:49 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden ensisijoituksen toteuttaminen on otettava seuraavan hallituksen ohjelmaan. Toteutusta varten on perustettava työryhmä, johon sidosryhmät kutsutaan mukaan. Ensisijoitukseen on pystyttävä sisällyttämään erilaisia sijoituskohteita ja -tuotteita, kuten sijoitus- ja vaihtoehtorahastot, listatut arvopaperit sekä sijoitusvakuutukset.
Tekoälyhuuma osoitti heinäkuussa rauhoittumisen merkkejä – osakerahastot vetivät silti uusia sijoituksia11.8.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

