Finanssisektorin vakavaraisuus 31.3.2021: Suomen finanssisektorin vakavaraisuus pysyi hyvällä tasolla
3.6.2021 09:45:00 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
– Vaikka Suomen finanssisektorin tila on koronapandemian aikana pysynyt hyvänä, on finanssisektorin syytä edelleen varautua mahdollisiin luottotappioihin sekä finanssimarkkinoiden hinnoittelun muutoksiin. Hyvän vakavaraisuutensa ansiosta Suomen finanssisektori pystyy kuitenkin tukemaan talouden elpymistä epävarmuudesta huolimatta, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen toteaa.
Pankkisektorin vakavaraisuus pysyi vahvana
Suomen pankkisektorin vakavaraisuussuhteet pysyivät vakaina ja eurooppalaista keskitasoa vahvempina vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomalaispankkien keskimääräinen ydinvakavaraisuussuhde oli 18,0 % (12/2020: 18,1 %) ja kokonaisvakavaraisuussuhde 21,1 % (12/2020: 21,2 %) maaliskuun 2021 lopussa. Suomalaispankkien ongelmaluottojen määrä pysyi myös maltillisena ja Euroopan matalimpien joukossa. Luottokannan laadussa ja sen kehityksessä on kuitenkin huomattavia eroja eri yritystoimialojen välillä. Pankkien luottoriskit ovatkin kohonneet pandemiasta eniten kärsineillä palvelutoimialoilla. Näiden toimialojen osuus pankkien yritysluotoista on kuitenkin maltillinen.
Työeläkesektorin sijoitusten riski kasvoi
Työeläkesektorin vakavaraisuusaste parani osaketuoton ansiosta ja oli 131,9 % (12/2020: 129,1 %). Myös muut sijoitusluokat kehittyivät positiivisesti, ja sektorin kokonaistuotto oli 5,0 %. Sektorin vakavaraisuus on hyvä. Osakkeiden osuus sijoitusvarallisuudesta nousi lähes puoleen sijoituksista. Osakeriskin ja valuuttariskin kasvun seurauksena vakavaraisuusasema pysyi entisellään (1,7) vakavaraisuuspääoman kasvusta huolimatta. Vakavaraisuusrajan eli pääomavaatimuksen suhde sijoitusomaisuuteen nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuonna 2017 voimaan tulleen vakavaraisuuslainsäädännön (14,1 %, 12/2020: 12,8 %).
Työeläkesektorin palkkasumma parani edelliseen vuosineljännekseen verrattuna hieman.
Henkivakuutussektorin vakavaraisuus säilyi hyvällä tasolla
Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus vahvistui hieman vuoden 2020 lopusta ja oli 191,5 % (12/2020: 187 %). Sekä oma varallisuus että vakavaraisuuspääomavaatimus kasvoivat. Oma varallisuus lisääntyi, koska sijoitussidonnaisten vakuutussäästöjen arvo nousi ja muiden kuin sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka laski. Samalla vakavaraisuuspääomavaatimusta kasvatti osakeriskin suurempi osuus.
Sijoitustuotot olivat matalat, koska korkosijoitustuotot jäivät negatiivisiksi korkotason nousun takia. Osakesijoitukset tuottivat kuitenkin yhä vahvasti. Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustuotot olivat vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 0,7 %.
Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta heikensivät pääomavaatimuksen ja vakuutusvastuiden kasvu
Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuus oli maaliskuun lopussa hyvä, vaikka vakavaraisuussuhde (227,8 %) heikkeni vuoden 2020 loppuun (232,4 %) verrattuna. Vakavaraisuus heikkeni, koska osakeriskin kasvu kasvatti pääomavaatimusta. Sijoitustuotot ja vakuutusliiketoiminnan tuotot kasvattivat omaa varallisuutta sen korkeimmalle tasolleen Solvenssi 2 -sääntelyn voimassaolon aikana. Oma varallisuus kasvoi kuitenkin suhteellisesti vähemmän kuin pääomavaatimus. Oman varallisuuden kasvua hidasti kausivaihtelusta johtuva vakuutusvastuiden kasvu.
Sijoitustuotot kertyivät pääasiassa osakesijoituksista. Korkosijoitusten tuotot olivat negatiiviset ja sijoitustuotot yhteensä (0,9 %) jäivät mataliksi. Vahinkovakuutusliiketoiminnan kannattavuus oli erinomainen korvauskulujen laskun ansioista. Vahinkoja sattui vähemmän, koska pandemia ja sen hillitsemistoimenpiteet jatkuivat ja vähensivät talouden aktiviteetteja.
Liitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa
Samu Kurri, osastopäällikkö, Digitalisaatio ja analyysi. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5250 arkisin klo 9–16.
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Tillgången på grundläggande banktjänster förbättrades något 2025 – bankerna måste säkerställa tjänster till skäliga priser för dem som inte använder digitala tjänster29.5.2026 09:15:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt Finansinspektionens utredning förbättrades tillgången på grundläggande banktjänster något 2025. Kontorsnätet krympte nästan inte alls och antalet kontantautomater började öka.
Peruspankkipalveluiden saatavuudessa hieman parannusta 2025 - pankkien turvattava kohtuuhintainen asiointi digipalveluita käyttämättömille29.5.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonnan selvityksen mukaan peruspankkipalveluiden saatavuus parani hieman vuonna 2025. Konttoriverkoston supistuminen lähes pysähtyi ja käteisautomaattien määrä kääntyi kasvuun.
Slight improvement in availability of basic banking services in 2025 – banks must ensure affordable services for those who do not use digital services29.5.2026 09:15:00 EEST | Press release
According to a survey by the Financial Supervisory Authority (FIN-FSA), the availability of basic banking services improved slightly in 2025. The contraction of the branch network nearly stopped and the number of ATMs started to increase.
Omedelbara betalningar blir allt vanligare i bankernas tjänster – Finansinspektionen rekommenderar robustare rutiner för att bekämpa bedrägerier26.5.2026 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har gjort en tematisk bedömning som visar att tjänsterna för omedelbara betalningar i huvudsak fungerar bra i Finland. Bedömningen visar ändå att kundkommunikationen inte fullt ut uppfyller kraven i regelverket, och särskilt uppmärksamhet måste fästas vid att utveckla den. Finansinspektionen rekommenderar flera olika metoder för bankerna att säkerställa att betalningarna är säkra.
Pikamaksaminen yleistyy pankkipalveluissa – Finanssivalvonta suosittelee vahvempia käytäntöjä petosten ehkäisyyn26.5.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonnan tekemän teema-arvion mukaan Suomessa pikasiirtopalvelut toimivat pääosin hyvin. Arvio osoittaa kuitenkin, että asiakasviestintä ei kaikilta osin täytä sääntelyn vaatimuksia, ja sen kehittämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Finanssivalvonta suosittaa pankeille useita keinoja maksamisen turvallisuuden vahvistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
