Finavia Oyj

Finavian tilastot: Lentoliikenne palautumassa vauhdilla

Jaa
Finavian lentoasemien kautta matkusti tammi-kesäkuussa 2022 yhteensä 6,6 miljoonaa matkustajaa. Se on 520 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman vaihtomatkustajien määrä jäi kuitenkin pieneksi.

− Palautuminen on käynnistynyt vahvana erityisesti Euroopan-lennoilla. Lentoasemiemme kautta lensi yhteensä 6,6 miljoonaa matkustajaa. Viime vuoteen verrattuna matkustajamäärä kasvoi 520 prosenttia, sanoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Vuoren mukaan muilla Euroopan lentoasemilla matkustajamäärä kuitenkin kasvoi Suomea enemmän. Syynä on se, että Helsinki-Vantaan vaihtomatkustus ei ole päässyt käynnistymään kesäkuun loppuun asti voimassa olleiden koronarajoitusten ja Venäjän ylilentokiellon vuoksi.

− Huolimatta Aasian-lentojen vähyydestä Finavian lentoasemilta pääsee edelleenkin noin 130 kohteeseen eri puolille maapalloa. Teemme jatkuvasti työtä sen eteen, että maamme hyvät yhteydet säilyvät ja että maailma olisi meitä suomalaisia lähellä.

Helsinki-Vantaalla kasvu oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 579 prosenttia. Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta matkusti tuolloin yhteensä 5,5 miljoonaa ihmistä, joista 85 prosenttia oli kansainvälisten lentojen matkustajia. Eniten lennettiin Saksaan, Espanjaan, Ruotsiin ja Isoon-Britanniaan.

Miljoona matkustajaa kotimaanlennoilla

Finavian alueellisten lentoasemien matkustajamäärä kasvoi 340 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja oli yhteensä 1,1 miljoonaa matkustajaa. Oulu, Rovaniemi ja Kittilä olivat kotimaan kohteista suosituimpia.

─ Kotimaanliikenteessä palautuminen on ollut vahvaa niillä lentoasemilla, jotka jo ennestään ovat olleet vilkkaita kenttiä. Tammi-kesäkuun aikana kotimaanlennoilla matkusti jo lähes miljoona ihmistä. Myös tilauslentojen määrä on kasvussa.

Rahti- ja postiliikenne kasvoivat

Rahdin ja postin määrä kasvoi yhteensä tammi-kesäkuussa 5,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rahtia ja postia kuljetettiin Suomessa lentoteitse 85 tuhatta tonnia.

Tilastoyhteenveto tammi-kesäkuu 2022

  tammi-kesäkuu 2022 tammi-kesäkuu 2021 Muutos-
prosentti
Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä 6 587 379 1 062 030 520,3 %
Matkustajia Helsinki-Vantaalla 5 450 762 802 327 579,4 %
Kansainvälisiä lähteviä vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla 631 047 77 008 719,5 %
Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 85 006 80 715 5,3 %
Rahdin määrä Helsinki-Vantaalla 84 077 78 886 6,6 %
Kaupallisten lentojen määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 79 909 28 530 180,1 %
Kaupallisten lentojen määrä Helsinki-Vantaalla 61 134 20 825 193,6 %

FINAVIA OYJ

Viestintä

Finavian liikennetilastot ovat saatavilla verkkosivuilta osoitteesta: https://www.finavia.fi/fi/tietoa-finaviasta/tietoa-lentoliikenteesta/liikennetilastot/liikennetilastot-vuosittain

Kuvia lehdistön käyttöön: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/19145737/98096/fi

Graafit kuvamuodossa: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/19117376/177935/fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finavia Oyj
Lentäjäntie 3
01530 VANTAA

https://www.finavia.fi/fi

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj

Finavia achieves net zero carbon emissions at Ivalo, Kittilä, Kuusamo and Rovaniemi Airports6.5.2024 11:19:24 EEST | Press release

Airport company Finavia has achieved net zero carbon emissions in its own operations at Ivalo, Kittilä, Kuusamo and Rovaniemi Airports. Carbon emissions have been cut by reducing energy consumption in terminals and refuelling airport vehicles with renewable diesel and work machines and emergency power generators with renewable motor fuel oil. In addition, the same airports have also been awarded a sustainable tourism certificate.

Finavia saavuttanut hiilipäästöjen nettonollatason Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla6.5.2024 09:18:54 EEST | Tiedote

Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut nettonollahiilipäästötason omassa toiminnassaan Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla. Hiilipäästöjä on vähennetty terminaalien energiankulutusta vähentämällä, tankkaamalla lentoasemien ajoneuvoihin uusiutuvaa dieseliä ja työ- ja varavoimakoneisiin uusiutuvaa moottoripolttoöljyä. Lisäksi samoille lentoasemille on myönnetty kestävän matkailun sertifikaatti.

Finavian tammi-maaliskuu 2024: Lapin lentoasemien vahva kasvu jatkui – Helsinki-Vantaan vaihtomatkustus edelleen vähäistä30.4.2024 11:43:52 EEST | Tiedote

Tammi-maaliskuussa 2024 Finavian lentoasemilla oli reitti- ja tilauslentojen matkustajia yhteensä 4,6 miljoonaa (4,5 miljoonaa). Matkustajamäärä kehittyi positiivisesti erityisesti Rovaniemen lentoasemalla, jolla vahvan joulusesongin jälkeen nähtiin +28 % kasvu. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärän palautuminen on kaksoiskriisin vaikutuksesta hitaampaa kuin keskimäärin muilla lentoasemilla Euroopassa. Venäjän ylilentokiellon vaikutusten vuoksi Aasiasta Helsinki-Vantaan kautta Eurooppaan tapahtuva vaihtomatkustus on edelleen noin 30 % vähäisempää kuin vuonna 2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye